Joudun miettimään asiaa aina silloin tällöin, kun törmään saamelaiskulttuurin väärinkäyttöön, tai kun joku lähettää minulle esimerkin sellaisesta. Voi olla vaikea uskoa, mutta se on yleisempää kuin luulisi, ja jokaisesta tapauksesta ei viitsi edes suuttua. En odota, että ei-saamelaiset osaisivat hyödyntää kulttuuriamme kunnioittavasti vaikka haluaisivatkin. Suurinta osaa ei edes kiinnosta, koska neljäntuulenlakki on vain matkamuisto jonka…
Kategoria: Arkisto: Namaheapmi
[namaheapmi] saamelaisten ihmisten oikeudet
Saamelaisilla on oikeus määritellä itse omat kulttuurinsa sekä niiden käytön ja muuttumisen ehdot sekä rajat. Saamelaisilla on oikeus määritellä itse myös omat identiteettinsä. Saamelaisella on oikeus olla kielitaidoton, kaupunkilainen, kalastaja, bussikuski tai mitä tahansa muuta. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla saamelainen. Ei ole myöskään ei-saamelaisten asia määritellä saamelaisten identiteettien sisältöjä. Saamelaisilla on oikeus…
[namaheapmi] kenen tarina, kenen näkökulma?
Kun puhutaan näkökulmista ja “äänistä”, on joskus ihan mielenkiintoista (lue: surkuhupaisaa), millaisia näkökulmia suvaitaan, ja kenen ääniä kuunnellaan. Esimerkiksi jonkin aikaa sitten linkittämäni Saamelaiset Suomessa -vihkosta lukiessa heräsi monia kysymyksiä, yhtenä niistä kuka on Reetta Toivanen, ja miksi Reetta Toivanen puhuu saamelaisaktivisteista? Keistä saamelaisaktivisteista hän edes puhuu? En saamelaisena aktivistina tunnista nimittäin yhtään kollegaani Toivasen kuvauksesta….
[namaheapmi] lol poliittinen korrektius (lisää rasismista)
Sana, nimitys, teko yms. VOI olla hirvittävän loukkaava, sopimaton, asiaton, laiton jne. olematta kuitenkaan rasistinen. Rasismi taas on paljon muutakin kuin ilkeää nimittelyä. Se voi ilmetä kaiken muun kivan lisäksi myös mm. “positiivisiksi” arvotettujen tekojen kautta, esimerkiksi siinä ajatuksessa, että mikään alkuperäiskansa olisi jotenkin luonnostaan luonnonläheisempi, viisaampi yms. kuin muut maailman ihmiset, varsinkin silloin kun…
[namaheapmi] riu’ut ja kunnon saamelaiset
En tiedä, ovatko sanat riuku (väännös sanasta rivgu, tarkoittaa ei-saamelaista naista) ja lantalainen (láttán) suomalaisten mielestä loukkaavia. En ole itse kuullut mitään sellaista, mutta kuulemma ne ovat kyseenalaisten ilmausten listalla Suomen saamelaismediassa niiden oletettujen negatiivisten, jopa rasististen konnotaatioiden vuoksi. Ymmärrettävistä syistä samoja silkkihansikkaita ei käytetä esim. Norjassa, jossa ne eivät herätä mielleyhtymiä kenttäkäymäliin tai lehmänpaskakasoihin…
[namaheapmi] valkoisuus taiteessa, osa 2: tarkennus!
En ole kiinnostunut käymään keskustelua saamelaisten ja saamelaisuuden tunnusmerkkien käytöstä suomalaisten tai muun valtaväestön taiteessa, viihteessä tai pop-kuvastossa näiden instituutioiden ehdoilla. Minulla ei ole mitään tarvetta legitimoida kritiikkiäni näiden instituutioiden ehdoilla. En ole tippaakaan kiinnostunut asetelmasta, jossa valkoinen instituutio voi tehdä mitä tykkää ja oikeuttaa sen omalla itsellään. Instituutio, joka ei kykene pääsemään yli itsestään…
[namaheapmi] feminismi ja alkuperäiskansan maantiede
Olen pitkään miettinyt viime vuosina nousseen saamelaisrenessanssin suhdetta saamelaisalueen yleiseen kehitykseen. Paluumuuttajana minusta on tietysti hienoa, että kulttuuri elää, näkyy ja muokkaa maisemaa entistä vahvemmin — se antaa toivoa! Samoin arjen tasolla kielipesien ja saamenkielisten päivähoitopaikkojen luominen on ollut erittäin positiivista. Toisaalta Suomen keskimääräistä ensisynnyttäjän ikää lähestyessä minua huolettavat jo paljon arkisemmat asiat. Esimerkiksi Suomen…
[namaheapmi] valkoisuus taiteessa
Muistaako joku vielä, kun puhuin rasismin suhteesta näkyvyyteen ja sen sääntelyyn valkoisuuden ehdoilla? Olkaa hyvät, tässä teille Jenni Hiltusen video “Grind”. Cult24-sivuilla videosta puhutaan näin: Hiltusen video kuvaa erikoishidastuksin uudehkoa Karibialta lähtöisin olevaa tanssityyliä, dancehallia. Hiltusen videon innoittajia ovat olleet myös Youtube-videot, joissa kotiäidit heiluttelevat takamustaan kotisohvilla. Hidastukset on toteutettu erikoiskameralla. Hiltusen video on myös…
[namaheapmi] eksotiikkaa etsimässä: karvamarketit, hymyhuulet ja helsingin hipsterit
Huom 13.4.2015: Kuvat puuttuvat ja jotkut linkit ovat voineet vanhentua. Korjaan nämä mahdollisimman pian! Paljon on sanottu saamenpuvun ja sen osien, eritoten ns. neljäntuulenlakin, väärinkäytöstä markkinoinnissa. Yleisimmin esiin tuodut rikkeet ovat tienvarsien karvamarketit ja muut yleensä ei-saamelaisten omistamat matkamuistoliikkeet, jotka myyvät kaikkea mahdollista Lappi-aiheista krääsää, myös saamelaismemorabiliaa. Näissä yhteyksissä saamelaiskulttuuri näyttäytyy lähinnä värikkäiden ja eksoottisten…