Vaaligalleriassa minulta kysyttiin, kumpi on tärkeämpää kielenelvytyksen kannalta, äidinkielisten puhujien tukeminen vai vieraskielisten kouluttaminen. Kysymys oli vaikea ja kielenelvytyksen kannalta oikeastaan täysin vääräkin, mutta ymmärrän, miksi se aseteltiin näin.

Vastasin videossani, että mielestäni tärkeää on nyt tukea äidinkielisiä nk. hiljaisia puhujia, joiden kieli on vaiennut mahdollisesti vain siksi, ettei ympäristössä ole ollut ketään kenen kanssa puhua. Kuitenkin esimerkiksi inarinsaame on elpynyt nopeasti nimenomaan vieraskielisten puhujien sekä kielipesien tuella, jolla on kyetty rakentamaan uusia kielenkäyttöympäristöjä. Kun kielenelvytystä alettiin edistämään kielipesillä 90-luvulla, suurin osa äidinkielisistä puhujista oli jo vanhoja ja sen vuoksi eivät välttämättä kovin aktiivisia yhteiskunnassa. Elvytystoimien keskiössä oli ja on yhä työssäkäyvän, yhteisöllisesti aktiivisen sukupolven uudelleenluominen, ja täten kielenkäyttöympäristöjen luominen.

Tällä hetkellä toimintamallit kielipesissä ja nuorten ja aikuisten vieraskielisten kouluttamisessa ovat kuitenkin mielestäni hyvällä mallilla. Ainoastaan peruskoulutason vieraana kielenä opetus askarruttaa, sillä sille varatut kaksi oppituntia viikossa eivät yksinkertaisesti riitä kielen mielekkääseen oppimiseen, eivät nyt eivätkä silloin, kun minä lapsukaisena opiskelin saamea koulussa. Joissain tapauksissa riittämättömästä opetuksesta on jopa haittaa, kun lapsi turhautuu ja opetus alkaa tuntua turhalta ja ikävältä.

Tämän lisäksi mielestäni on tärkeää nyt yrittää valjastaa äidinkielisten puhujien kielitaito käyttöön, vaikka sitten vain yksityiselämässä. Luonnollisissa saamenkielisissä ympäristöissä kielensä oppineita inarin- ja koltankielisiä ei ole jäljellä kovin monia, sillä assimilaatiotoimet iskivät pieniin vähemmistökieliin nopeasti Inarin kunnan taajamissa ja syrjemmässäkin. Tällainen perinteisissä ympäristöissä kasvanut kielitaito on erittäin tärkeää sekä sosiaalisesti että myös kielitieteellisesti. Kielimestarijärjestelyt tehostavat vieraskielisten oppimista valtavasti, ja voisikin miettiä, voisiko vastaavaa hyödyntää myös peruskouluopetuksessa.

Äidinkielisten tukeminen ei tarkoitakaan pelkästään vanhempien ikäpolvien parissa työskentelyä, vaan kotona kieltä oppineiden sekä kielipesälasten tukemista. Varsinkin kielipesälapset tarvitsevat ympärilleen kaikenikäisiä kielenpuhujia, ja myös heidän perheensä tarvitsevat apua kielenoppimiseen sitoutumiseen. Yksi tapa tukea äidinkielisiä onkin panostaa myös vieraskielisiin. Kukaan ei ole minkään kielinen yksinään ja on tärkeää, että varsinkaan lapset eivät jää perheessään ainoiksi saamenkielisiksi. Jo elokuussa ehdotin erillistä stipendiä kielenelvytykseen sitoutuneille vanhemmille ja muille nuorille ja aikuisille heidän valitsemansa saamen kielen opiskelua varten. Mielestäni tämä olisi yksi tapa tukea saamen kielten elpymistä suoraan kielten käyttäjien keskuudessa.