Huom 13.4.2015: Kuvat puuttuvat ja jotkut linkit ovat voineet vanhentua. Korjaan nämä mahdollisimman pian!

Paljon on sanottu saamenpuvun ja sen osien, eritoten ns. neljäntuulenlakin, väärinkäytöstä markkinoinnissa. Yleisimmin esiin tuodut rikkeet ovat tienvarsien karvamarketit ja muut yleensä ei-saamelaisten omistamat matkamuistoliikkeet, jotka myyvät kaikkea mahdollista Lappi-aiheista krääsää, myös saamelaismemorabiliaa. Näissä yhteyksissä saamelaiskulttuuri näyttäytyy lähinnä värikkäiden ja eksoottisten pukujen, halpojen rihkamatuotteiden ja jylhien maisemien kautta.

Suurin syyllinen tämän kuvaston jatkuvaan käyttöön on Lapin-matkailu ja matkamuistoteollisuus, mutta nykyään esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea muualtakaan. Saamelaisten jatkuva vastustus tällaista kulttuurin käyttöä kohtaan on ilmeinen: Suomessa saamelaiskulttuurit ovat todella pieni vähemmistö, jolla on itsellään todella pieni vaikutus kansan näkyvyyteen ulkopuolisten keskuudessa. Saamelaisalueet ovat raskaasti kolonisoituja (mikä jatkuu edelleen, kiitos viimeaikaisen kaivosbuumin) ja kaikki Suomen saamelaiskielet ovat uhanalaisia. Alkuperäiskansan—Euroopan unionin ainoan sellaisen!—status ei ole tähän mennessä juuri helpottanut tilannetta. Omin ehdoin luotu näkyvyys on uhanalaiselle ryhmälle tällaisessa tilanteessa elinehto, mutta tiukkaan pinttynyttä turistirihkama-kuvastoa ei helpolla raavita kansakunnan loma-albumista.

Ylhäällä oikealla nykypäivän esimerkki edelleen jatkuvasta väärinkäytöstä Lappi-hunajan nettisivuilta (varoitus: ei heikkohermoisille!) [kuva puuttuu]: tökeröä, epäkuranttia ja vanhanaikaista, mutta tälle estetiikalle näyttää edelleen olevan tilaajia. Myös ns. oikeassa taiteessa saamenpukuja hyödynnetään edelleen sumeilematta: Alhaalla kuvassa Rimpparemmi, kuvakaappaus Ylen sivuilta [kuva puuttuu].

Lokakuussa 2008 pohjoismaiset saamelaisnuorten järjestöt saivat tarpeekseen ja organisoivat Rovaniemelle gákti-mielenosoituksen saamenpukujen ja -kulttuurin jatkuvaa hyväksikäyttöä vastaan. Asiasta kirjoitettiin mm. Suomi24.fi-foorumille. Keskusteluketjua ei tarvitse lukea pitkälle ensimmäisen puolustelijan löytääkseen, vaan se löytyy ketjun ensimmäisestä vastauksesta:

mmmmmmmmm 26.10.2008 20:55

siis en tajua

Siis mä oon kansantanssija, ja me käytetään näitä saamiasuja esiintyessämme, mutta ei ne oo mitään feikkejä. Me ollaan ite tehty ne kovalla työllä ja niistä tuli ihanii. Ei niistä huomaa eroa onko ne oikeita vain näitä teidän mielest feikkei. Ootteko te ihan tyhmiä jos luulette voivanne pitää itsellänne jonkun vaatteen noin vaan? LOL

Rasismi ei kuitenkaan tähän jäänyt, siitä piti huolen seuraava kommentoija:

Jorma Kalevi Peräreikämö 10.11.2008 23:06

Vammaisuus huipussaan

Tässähän tämä tuli, pointti kerralla selväksi.

Eiväthän tanssijat millään tavalla loukkaa saamelaisuutta, kun eivät ole edes kansanpukuja kopioineet. Joten mitä messuatte? Menisitte töihin ja eläisitte niin kuin muutkin ihmiset – mutta niin vain Saamelaiskäräjilläkin aika kuluu rattoisasti tapellessa.

[Nunnuka-hahmot. Kuva: Raija Suopajärvi / Lapin Kansan arkisto]

Ketjusta löytyy onneksi myös asiallista keskustelua, mutta nostin nämä kaksi kommenttia esille, koska ne ovat paljaassa, reaktiivisessa rasismissaan ja valkoisessa oikeutettuudentunnossaan lähes oppikirjaesimerkkejä niistä stereotyypeistä, jotka iskostuvat lähes jokaiseen valtaväestön edustajaan viimeistään aikuisikään tullessa. Saamelaiset ovat riitaisia, työttömiä, kelvottomia hoitamaan omia asioitaan, eivät oikeutettuja omaan kulttuuriinsa saati itsemääräämisoikeuteen—vähän kuten Naima-Aslak ja Soikiapää*.

Esimerkiksi Suomi24:n Sápmi-osastolta löytyy lukuisia variaatioita samasta teemasta, mikäli arvon lukija arvioi vatsansa kestävän, samoin kuin lähes joka ainoasta saamelaisasioita käsittelevän uutisen tai artikkelin kommenttiosiosta.

Reaktioiden samanlaisuus ja yleispätevyys kontekstista riippumatta kertoo, että kyseessä eivät ole yksittäisten ihmisten henkilökohtaiset mielipiteet. Kun samat argumentit ja harhaluulot toistuvat viestintävälineestä toiseen, ihmisestä, aiheesta ja ajankohdasta toiseen, voi hyvällä omallatunnolla sanoa kyseessä olevan rakenteellinen ongelma.

Saamelaisista myös välittyy herkästi riitaisa ja valittava kuva, koska saamelaisista uutisoidaan lähinnä silloin, kun meillä on jotain hampaankolossa. Oli kyse ILO 169:stä tai vaikka edellämainitusta kulttuurin väärinkäytöstä, uutisointi saamelaisyhteisöjen ulkopuolella keskittyy hyvin herkästi ongelmiin ja epäkohtiin. En pidä ihan tuulesta temmattuna sellaistakaan teoriaa, että pääosin valkoisten suomalaisten hallussa olevien tiedotusvälineiden intressi on pitää saamelaisten näkyvyys yleisesti hyväksyttyjen stereotyyppien puitteissa.

Saamelaiskulttuurin hyväksikäytössä ja sen pohjana olevassa rasismissa onkin kyseessä nimenomaan vallankäyttö, näkyvyys ja näkymättömyys sekä se, kuka saa hallita näkyvyyttä ja millä ehdoilla.

Tämän vallankäytön ja näkyvyydensääntelyn muodot seuraavat aikaansa, ja rimpparemmit ja karvamarketit ovat saaneet rinnalle muiden muassa Racialicious-bloggaaja Carmen Van Kerckhoven lanseeraamalla termillä “hipster-rasismi”. Vanhoja kliseitä ja stereotyyppejä kierrätetään ja käytetään taiteessa ja legitimoidaan se joko ironialla, taiteella tai ilmaisunvapaudella, tai yleensä kaikilla kolmella.

Termiä on kritisoitu mm. siitä, että kyseessä on vain eri ilmaus samalle vanhalle scheisselle ja yritys etäännyttää teko tai tekijä “varsinaisesta” rasismista. Mielestäni käsite puolustaa paikkaansa sikäli, että se kuvastaa aika hyvin nykyhetken juurettoman, itsetietoisen kuluttajan harkittua “epäkorrektiutta”, mutta on tärkeää muistaa, että etuliitteestä huolimatta kyseessä on sama vallankäytön ja näkyväksi/näkymättömäksi tekemisen dynamiikka.

[Kuva: Manboy: ”How It Hurts”, ohj. Teemu Niukkanen, kuva Stella Harasek]

Kun kuvat eräästä Manboyn musavideokuvauksesta kiersivät Facebookissa keväällä 2011, otin suoraan yhteyttä kuvaajaan (Harasek) jonka vastauksesta saattoi poimia lähes jokaisen valkoisen oikeutuksen joka ikinä on keksitty sanoa. “Tässä oli muitakin”, “ei ollu tarkotus loukata” ja “taiteessa saa vapaasti lainailla”. Taiteellinen vapaus ja sen oletettavasti automaattisesti suoma oikeutus oli keskeinen teema videosta keskusteltaessa: Teemu on siisti jäbä, tää on tosi harkittua, jne. jne.

Onhan se tavallaan kivaa, että ihmiset nykyään jopa harkitsevat rasistisia tekojaan, koska yleensä ne tulevat valtaväestön valkoisuusohjelmoinnin automaattitoiminnolla sen kummemmin miettimättä.

Toinen teema, mikä jäi mietityttämään näitä edellisiä enemmän, olivat yritykset asettaa itse teos rasismikritiikin ylä- tai ulkopuolelle, koska se on taidetta, daa! Taide voi kuitenkin olla rasistista ja tukea valkoista ylivaltaa, ja se voi olla joko tietoinen agenda tai sitten täysin tiedostamaton pohjaväre, jonka mukaan teoksen elementit arvotaan ja arvotetaan. Taiteen olemassaolon oikeutus ylipäänsä on sen kyky luoda ja ylläpitää keskustelua merkityksistä ja arvoista, ja taidetta kuuluukin kritisoida. Taide ei leijaile missään kulttuurisessa ja valtapoliittisessa tyhjiössä, eikä taidetta pidä yrittääkään arvostella irrallaan ajallisesta ja paikallisesta yhteydestään.

Manboyn videossa saamelaisuus näyttäytyy ihan samalla tavalla kuin karvamarketeissakin, mutta metatasolla. Eksoottiset matkamuistolakit luovat maisemaa ja fiilistä, eikä niille ihan varmasti ole mietitty mitään sen kummempaa viittaustasoa kuin lapsuuden tai vanhempien Lapin-matkat tai jotain muuta sellaista. Kuvaus ei kuitenkaan täytä puolustuksen sille asettamia tavoitteita: se ei kerro meille mitään. Se on heitetty mukaan koristemielessä ja kertoo katsojalle sen, että saamelaisaiheet ovat lähinnä esteettisiä elementtejä, osa maisemaa, eivät osa elävän kansan kulttuurista rikkautta—eivätkä varsinkaan JONKUN TOISEN OMAISUUTTA.

[Kuva: PMMP: ”Lapinnoidat”-ekokassi, Rokkikauppa.com]

Jotakuinkin samaa teemaa veti PMMP keväällä 2012 Lapinnoidat-oheistuotekassillaan, ohessa kuvakaappaus Facebook-linkistä PMMP:n sivuilta.

Rokkikauppa.com poisti tuotekuvauksesta sanan “Lapinnoidat” ja PMMP pahoitteli sitä Facebook-sivullaan saatuaan aiheesta kritiikkiä. Kuvan kassi on edelleen myynnissä, ja logon taustalla käytetty kuva PMMP:n jäsenistä oudoissa eksoottisissa asuissa on niissä edelleen.

PMMP onkin yksi niistä harvoista tahoista, joiden olen itse kuullut tai nähnyt pyytävän asiallisesti anteeksi markkinointiaan/tempaustaan/tuotettaan/tms. Valitettavan yleinen vastaus/puolustus (joka näkyy mm. mielenosoitus-keskusteluketjussa sekä Stella Harasekin vastauksessa) on edelleen se, että “tyhjästä valitatte”. “Ei tää oo loukkaavaa.” “Lopettakaa toi kitinä.” Nämä asenteet ovat iskostuneet myös saamelaisiin itseensä, ja joidenkin mielestä olisikin ehkä helpompi elää, jos näiden asioiden vain antaisi olla, koska ei niihin voi vaikuttaa.

Kuitenkin niihin voi vaikuttaa, niistä voi valistaa, niistä voi kirjoittaa ja ilmoittaa eteenpäin ja tiedustella, oliko tämä nyt oikeasti tarkoitus. Navajo-kansan oikeustaistelu ja mediatiedotus Urban Outfittersiä vastaan on yksi korkean profiilin esimerkki, ja vaikka markkinat Suomessa ovat paljon pienemmät ja se rajoittaa myös sosiaalisen median vaikutusalaa, voimme ottaa oppia muiden alkuperäiskansojen aktiivisuudesta myös täällä Pohjoismaissa. Kulttuurisesta riistosta puhutaan Suomessa edelleen verrattain vähän, ja esimerkiksi Atlas Saarikosken blogiteksti aiheesta käsittelee lähinnä muualta länsimaihin tuotuja kulttuurisia ilmauksia kuten rastoja ja “itämaista” krääsää, ja ohittaa kotikentän esimerkit täysin. Toivoisinkin, että kulttuurisesta riistosta puhuttaessa yritettäisiin nähdä myös ne riiston muodot ja kohteet, jotka ovat muodostuneet jo niin arkipäiväisiksi ja osaksi kansakunnan kollektiivista loma-albumia, että niitä voi olla vaikea huomata.

Joissakin tapauksissa merkitysten hallinta on jo peruuttamattomasti riistetty sen alkuperäisiltä tuottajilta, mutta niiden tiedostaminen on hyväksi—ja opettaa kunnioittamaan myös omaa kulttuuria entistä syvemmin. Suurin vahinko, jonka kulttuurinen riisto osaltaan tuottaa, on tunne kontekstittomuudesta ja juurettomuudesta, myös riistäjälle.

Lopulta joistakin negatiivisista kokemuksista ja törkykirjoittelusta huolimatta monet toimijat ovat valmiita kuuntelemaan ja tarkistamaan toimiaan ja kunnioittamaan saamelaiskulttuuria, ja se antaa toivoa. Kyse on lopulta saamelaisten itsemääräämisoikeudesta ja osittain eloonjäämisestä. Kulttuurimme eivät voi kehittyä ilman, että otamme itse entistä vahvemmin haltuun myös uudet mediat ja puutumme siihen, miten kansaamme ja kulttuurejamme esitellään, ja tuotamme itse enemmän sisältöä vastapainoksi. Kulttuurejamme ja varsinkin perinnepukujemme käyttöä on pitkään jäykistänyt muiden tekijöiden ohella nimenomaan saamenpukujen räikeä väärinkäyttö, ja pukukulttuurin elävöittämisen lisäksi kyseessä ovat myös saamelaisten kollektiiviset immateriaalioikeudet ja siten kansan taloudellinen hyvinvointi.

*) Mielenkiintoista kyllä, linkittämäni Aamulehden juttu määritteli nunnuka-sketsit “piilorasismiksi”. Itse en näe siinä mitään piilotettua.