Aloittakaamme alusta: Saamelaiset, aukko Suomen yleissivistyksessä

Itsenäisyyspäivän aaton tervehdys

Päätin perustaa uuden blogin. Jos joku vielä muistaa, kirjoitin vuosina 2012-2014 kärttyisiä ja vähemmän kärttyisiä tekstejä Namaheapmi -nimisessä blogissa. (Se on edelleen pystyssä, mutta en aio enää päivittää sitä, ja siirrän piakkoin vanhat tekstit tänne arkistoon.) Ihan alusta en aio kuitenkaan aloittaa. Yksi omasta mielestäni tärkeimmistä blogin anneista on ollut yksinkertainen luku- ja kirjallisuuslista joko suoraan netistä tai useimmista kirjastoista löytyvistä teoksista, joista löytää perustietoa saamelaisista sekä jonkin verran alkuperäiskansa-asioista.

Myös: Jo ammoisista ajoista, kun asensin erään saamelaisyhdistyksen hallituksen jäsenenä yhdistyksen sivuille kävijämittarin, haetuin ja vierailluin yksittäinen sivu on ollut ”Tietoa saamelaisista”. Eikä se edes ole mikään hulppea hypertiivistetty tietopaketti, vaan hyvin vapaamuotoinen ja kipeästi päivitystä ja lähdeviitteitä kaipaava tekstinpätkä. Perusfaktat toki tulevat ilmi, ja niidenkin tarve on ilmiselvä ja huutava.

Namaheapmi-blogissa lukulista ei päässyt luetuimpien joukkoon (ykköspaikan kahmaisi ansaitusti teksti Eksotiikkaa etsimässä: Hymyhuulet, karvamarketit ja Helsingin hipsterit), mutta kuudenneksi sentään.

Kopioinkin vanhasta blogistani lukulistan tänne vain pienin muutoksin, koska se on valitettavan tarpeellinen lähes jokaiselle ei-saamelaisille, ja väittäisin että myös suurimmalle osalle saamelaisista. Valtaväestön kanssa tekemisiin joutuessaan saamelaisaktivisti tai muu yhteiskunnallinen toimija joutuu tänäkin päivänä pitämään keskustelukumppanille, haastattelijalle tai neuvottelukunnalle joka tapaamisen alussa pikaisen perustietoiskun, jota varten aktivisti Jenni Laiti toivoi Facebookissa* ”Miten kertoa viimeiset 10 000 vuotta tunnissa?” -kurssia. Laiti kommentoi omassa statuksessaan vasta ilmestynyttä, omituisen sensaatiohakuista Nyt.fi-juttua, jossa puhuttiin mm. Suohpanterrorista ja muusta tämän hetken saamelaisaktivismista. Itse haastattelu vei monta tuntia haastattelijan huonojen perustietojen vuoksi. Laiti jatkoi:

”Valitettavasti tämänkin kaiken jälkeen jutussa on virheitä, niin kuin jo ruukaa. Toimittajaystäväni neuvoi, että en voi kirjoittaa juttua uudestaan, vain korjata pahimmat virheet, jonka tietysti tein. Ja näin ne päivät menee. Ei vain minun, mutta monen muun. Opetamme suomalaisille saamelaisista. Se vie voimia ja aikaa emmekä enää sen jälkeen ehdi/pysty/jaksa edistää omia asioitamme.”

Tilanne on tuttu kaikille saamelaisasioiden kanssa vähänkin toimineille saamelaisille, ja muillekin. Paine selittää ja taustoittaa on valtava, jo alaikäisten lasten kohdalla. Ruotsin puolella Saamelaiskäräjät on panostanut nettiin, ja Samer.se on hyvinkin käyttökelpoinen tietopaketti. Suomessa Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvosto on yrittänyt vastata tähän, ja aloittanut juuri Ofelaš- eli ns. Tiennäyttäjä-toiminnan, johon Norjan mallia mukaillen palkataan vuosittain pari saamelaista nuorta kiertämään kouluissa puhumassa saamelaisuudesta. Tämä on todennäköisesti ensimmäinen tai jopa ainoa kosketus elävään nykypäivän saamelaisuuteen, jonka moni ei-saamelainen lapsi tulee saamaan, ja Suomessa toiminta on rajattu Lapin kouluihin.

Kuitenkin saamelaisten asiat ovat hyvin pitkälti Arkadianmäen käsissä, johon suurin osa kansanedustajista valitaan saamelaisalueen ulkopuolelta. Esimerkiksi tällä hetkellä istuvista Lapin kansanedustajista vain Heikki Autto (kok.) on kotoisin saamelaisalueelta. Muuten Lapin kansanedustajat ovat lähinnä Rovaniemeltä, jotkut jopa Lapin ulkopuolelta. Myös valtakunnalliset mediat kirjoittavat saamelaisasioista aivan omasta näkökulmastaan, ja saamelaisten oma ääni kuuluu tuskin missään, kun Märät säpikkäät eivät ole enää tuotannossa. Tieto ja dialogi eivät tunnu pääsevän lähellekään niitä, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

Mikään maailman tiennäyttäjä tai tv-hupailu ei pysty täyttämään valtavaa tietopulan syöveriä, joka avautuu jo Suomen perusopetuksessa. Saamelaiset hädin tuskin mainitaan kouluopetuksessa, vaikka ensimmäisinä asutimme tämän maan ja jätimme siihen jälkemme etelää myöten,** eikä lapsille kerrota muuta kuin ehkä sen verran, että me asumme Lapissa ja juoksemme porojen perässä. Asiallisen, rehellisen tiedon puute on vahingollisten stereotyyppien ja uskomusten hedelmällisin kasvualusta. Moni suomalainenkin tajuaa tämän. Epäsuhtaa kuvanneekin erityisen hyvin se, kun Eero Vainio (sd.) kysyi aikanaan eräässä keskustelussa, että eikö esimerkiksi pohjoismaiset saamenkieliset tv-uutiset voitaisi valjastaa opetustarkoituksiin, siis valtaväestöä palvelemaan.

Monilla valtaväestön edustajilla löytyy kyllä ideoita, miten ja missä tietoa kuuluisi jakaa. Outoa kyllä, en ole vielä kuullut yhdenkään mainitsevan tosissaan opetussuunnitelman ja muiden sosiaali-, terveys- ja sivistyspalveluiden rukkaamista. Kyse ei ole pelkästään opetussisällöistä, vaan siitä, että saamelaiset tulisivat huomioiduiksi jo suunnitteluvaiheessa paitsi kansana, josta muidenkin kansalaisten kuuluu tietää jotain, myös palveluiden käyttäjinä, kansalaisina ja veronmaksajina, joilla on oikeus asialliseen ja rehelliseen tietoon omasta taustastaan sekä kulttuurisensitiiviseen palveluun omalla äidinkielellään. Siis siihen, mitä suomenkieliset suomalaiset jo saavat.

Jostain syystä todistustaakka ja koulutusvelvollisuus kääntyvät aina, kerta toisensa jälkeen, saamelaisille — tilanteessa, jossa OKM tosissaan ehdotti Saamelaiskäräjiä rahoittamaan Saamen kielikaltion toimintaa omasta budjetistaan, ja lasten kielipesien rahoitus on jokavuotisen taistelun takana. Millä tässä rupeaa kouluttamaan seitsemää miljoonaa tainaa ja teuvoa, kun resursseja ei tahdo herua edes muutamalle tuhannelle? No, mutta onhan meillä jo kulttuuri-itsehallinto!

Saamelaiskäräjien hallinnon ja ylipäänsä saamelaisten kulttuuritoimintojen aliresursointi sekä yleinen tietämättömyys koko elimen tehtävistä jääkööt kuitenkin jonkin toisen kirjoituksen aiheeksi. Palataan Jenni Laitin haastatteluun. Valmis juttu ei sinänsä ole huonoin lukemani, ja pesee monet muut, mutta tässäkin journalisti oli lähtenyt työhön valmiilla ennakko-oletuksilla, että tietää jo mistä esimerkiksi Suohpanterrorissa on kyse.

Yle Sápmin johtajan Pirita Näkkäläjärven mukaan eräänkin YS:n haastateltavan mielestä oli mukavaa antaa heille haastatteluita, koska Yle Sápmi tuntee kontekstin valmiiksi, eikä ihmisen tarvitse lahjoittaa toimittajalle monta tuntia ilmaista taustatutkimustyötä sekä kuluttaa vielä jälkikäteen aikaansa loputtomaan asiavirheiden korjailuun. Suomalaisen median suhtautuminen saamelaisiin on myös oman kokemukseni mukaan pääasiassa vain päällisin puolin journalistinen — parodialehti Lehteä lainatakseni, faktat seuraavat perässä. Jos seuraavat.

Saako saamelainen hengittää?

Pohjimmiltaan kyseessä on raaka resurssikysymys. Tiedon jakaminen ja jatkuva palkaton työ suuren yleisön tiedonpulan korjaamiseksi uuvuttavat niin tavallisia saamelaistallaajia, aktivisteja kuin poliitikkojakin. Helsinkiläinen toimittaja taas pääsee paljon helpommalla, kun saa lähdeviitteet valmiina tekemättä itse taustatyötään ja voi sieltä sitten napsia omaan fokukseensa sopivimmat palat. Saamelaisaktiivit ja kulttuurityöläiset palavat loppuun yrittäessään tehdä parhaansa ja mahdollisimman monipuolisesti, koska resurssit eivät riitä edes oman kansan palvelemiseen, mutta samaan aikaan tietoa, elämyksiä, kohtaamisia janoaa loputon jono ei-saamelaisia, joiden googlettamiskyky ottaa hatkat heti kun puhutaan saamelaisista.

On puuduttavaa ja kuluttavaa vastailla kerta toisensa perään samoihin kysymyksiin, korjata samoja ennakkoluuloja ja asiavirheitä, ja joutua jatkuvasti vastuuseen toisten tietämättömyydestä. Valtaväestön kulttuuri ei myöskään rohkaise ihmisiään olemaan itse aktiivisia tiedonhaussaan, ehkä koska Suomihan on jo tasa-arvoinen ja meillä on kaikilla samat oikeudet. Tämä heijastuu kouriintuntuvasti päätöksenteon ja lainsäädännön korkeimmalle tasolle, mutta kaikista akuuteimmin se tuntuu tietysti henkilökohtaisissa kanssakäymisissä.

Saamelaisuuskaan ei takaa, että henkilöllä olisi jonkinlaiset perustiedot kohdallaan. Selvitin eräällä sunnuntaipäivällisellä kaupunkilaisserkuille, että saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmässä ei olla jätetty tai jättämässä pois saamelaisalueen ulkopuolella asuvia, tai suljettu tai sulkemassa kaikki kieliä taitamattomia ulkopuolelle. Jouduin myös selittämään nykyisen saamelaismääritelmän kielivaatimuksen (löytyy ihan ilmaiseksi netistä!) ja korkeakoulujen saamenkielisten hakukiintiötä, joka ei todellakaan ole saamelaiskiintiö. Ja niin edelleen. Kyseiset sukulaiset olivat ”kuulleet juttuja” tai lukeneet Inarilaista, joka on jotakuinkin sama asia. Muuta tietolähdettä ei ollut.

Tiedon puute vaivaakin akuuteimmin saamelaisia, ja vaikeuttaa heidän oikeuksiensa toteutumista. Miten voi hakea jotain, mistä ei ole edes kuullut? Tiedon puute saamelaisten omasta historiasta tekee varsinkin saamelaisnuoret ja -lapset entistä alttiimmiksi rasististen stereotyyppien haitoille ja disinformaatiolle, ja nävertää heidän kulttuurista itsetuntoaan. Tiedon puute jo olemassa olevista oikeuksista ja neuvottelumekanismeista heikentää jo tämänkin vuoksi kaikkien saamelaisten oikeusturvaa. Oikeusturva rapistuu entisestään, kun päättäjät julkisesti pitävät saamelaisten oikeuksia ja niitä valvovia kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja tyhjänä liirumlaarumina.

Samaan aikaan toisaalla joka ainoa saamelaisaktiivi, joka yrittää saada äänensä kuuluviin edes jonkinlaisessa oikeassa kontekstissa joutuu kuluttamaan tuntitolkulla omaa aikaansa luennoimalla saamelaisasioista ihmisille, jotka eivät arvosta meitä edes sen vertaa, että googlettaisivat vähän etukäteen. Saamelaisten resurssit, siis raha ja henkilötyötunnit (samoin kuin maamme, vetemme ja vaatteemme), ovat nykytilanteessa jonkinlaista vapaata riistaa, ja saamelaisia itseään koulutetaan jo pienestä pitäen ymmärtämään ja selittämään ja täten kuluttamaan itsensä loppuun valtaväestön loputtomia tarpeita tyydyttäessään.

Nyt-liitteen juttu saikin muutamassa tunnissa yli 100 kommenttia, joista yli puolet olivat kuin suoraan jostain rasistitrolli-robotista automaatilla suollettuja. Suhtautuminen saamelaisiin on hyvin tunneperäistä, ei tietoon pohjautuvaa: tietämättömyyden aukko täyttyy Suomessa rasistisesta folkloresta, joka on suoraan peräisin 1930-luvulta. Argumentit, nimitykset, stereotyypit eivät ole sen koommin päivittyneet. Yhteiskunta voi muuttua ja rasismin rakenteelliset ilmenemismuodot voivat hienostua yhä näkymättömämmiksi, mutta saamelaisten henkilökohtaisesti, välittömästi kohtaama rasismi ei. Eikä valtaväestöllä ole suurta painetta puuttua siihen, edes siivoamalla kommenttipalstoja.

Tein lukulistan, jotta kellä hyvänsä olisi mahdollisuus tutkia asioita omalla ajallaan vaivaamatta minua tai ketään muuta saamelaista henkilökohtaisesti. Toivon samaa edelleen. Osa viitatuista teksteistä ja teoksista ovat (olleet) myös oppimateriaalina Oulun yliopistossa Giellagas-instituutissa saamelaisten historian johdantokurssilla. Käyttäkää näitä resursseja! Kirjastoja ja nettiä! Uhmatkaa rajojanne! Maailma on avoinna.

Lukemista:

*) Facebook-lainauksia käytetty keskustelijoiden luvalla.

**) Saamelaiset keksivät myös saunan ja sukset. Ihan totta!

Mun lean sorron alccesan
In háhppehan govččastit váimmu
Ovdal go beaivi leai luoitan
Dohko son suoŋai

Rauni Magga Lukkari, Jieŋat vulget, 1980

Loreen & Ingá-Máret Gaup-Juuso – Son

Varrasamos Sápmi Sessions -lávlla Loreenis ja Ingá-Márehis. Duođaid buorri!

Loreen & Ingá-Máret Gaup-Juuso – Son

[namaheapmi] Mitä “oikeus omaan kulttuuriin” käytännössä tarkoittaa?

Joudun miettimään asiaa aina silloin tällöin, kun törmään saamelaiskulttuurin väärinkäyttöön, tai kun joku lähettää minulle esimerkin sellaisesta. Voi olla vaikea uskoa, mutta se on yleisempää kuin luulisi, ja jokaisesta tapauksesta ei viitsi edes suuttua. En odota, että ei-saamelaiset osaisivat hyödyntää kulttuuriamme kunnioittavasti vaikka haluaisivatkin. Suurinta osaa ei edes kiinnosta, koska neljäntuulenlakki on vain matkamuisto jonka voi heittää sekaan tuomaan väriä ja eksotiikkaa. Ja meillähän on oikeus omaan kulttuuriimme! Kuitenkin kulttuurimme hyväksikäyttö ja rusikoiminen milloin taiteen, milloin puhtaan rahanahneuden nimissä on edelleen yleisesti hyväksyttyä.

Yleinen hyväksyntä tarkoittaa sitä, että Naima-Aslakille jo vähän puistellaan päätä ja naksutellaan kieltä, mutta vastaaviin stereotyyppeihin perustuvaa uudempaa taidetta, viihdettä ja markkinointia ei osata kritisoida. Saamelaisvastaisuus ja kulttuurimme riistäminen on helpompi asettaa hieman erille itsestä ja omasta ajasta, mieluummin reippaasti menneisyyteen ja/tai toisten ihmisten vastuulle, koska itse ei ole tehnyt mitään väärää. Ei-saamelaisten suhtautuminen saamelaiskulttuurin riistämiseen on kaksijakoinen: pika-analyysini on, että teoreettinen saamelaismyönteisyys ja kulttuurimme arvostus elää rinta rinnan käytännön kulttuurisen riiston hyväksyntänä.

Saamelaiset ovat järjestäneet mielenosoituksia, kirjoittaneet lausuntoja, tehneet vetoomuksia oman kulttuurin puolesta jo vuosikymmeniä. Harva niistä on johtanut ainakaan suuriin muutoksiin: joku jossain on voinut vaihtaa vessojensa oviin toisenlaiset merkit, mutta asian on jäänyt siihen. Uskon, että syy on yksinkertaisesti se, että kyseessä on saamelaisasia josta saamelaiset kuitenkin vaahtoavat, eikä meitä täten kuunnella.

Viime kädessä kulttuurinen väärinkäytös on kuitenkin suomalaisten ongelma. Se on suomalaisen ei-saamelaisen yhteiskunnan ongelma, ja välittyy ihmiseltä toiselle niin kauan, kuin saamelaisvastaisuus ja kulttuurinen riisto ovat yleisesti hyväksyttyjä.

Yleinen hyväksyntä tarkoittaa sitä, että kukaan ei puutu asiaan.

Toivoisin, että useampi ei-saamelainen rupeaisi miettimään, mitä arvostus ja kunnioitus oikeasti merkitsevät suhteessa etnisiin vähemmistöihin ja alkuperäiskansoihin yleensä, ja saamelaisiin erityisesti. Konferensseissa tai tv:n ääressä nyökyttely ei riitä, jos haluaa luoda saamelaiskulttuurille paremmat puitteet elää ja kukoistaa Suomessa, vaan se vaatii myös käytännön tekoja. Harva tuntuu tajuavan, että tätä halua mitataan teoissa, eikä toisin päin. Oikeus omaan kulttuuriin tarkoittaa myös vapautta muiden sitä kohtaan harjoittamasta riistosta ja väkivallasta, ja on suomalaisen valtaväestön omalla vastuulla pysäyttää riistävä tai vahingoittava toiminta.

Ole ystävällinen ja puutu asiaan. Omasta puolestani voin sanoa, että rasistisen scheissen näkeminenkin tuottaa stressireaktion, jota en todellakaan kaipaa. Mieluummin eläisin kokonaan ilman suomalaisten rasismia, mutta sellaista vaihtoehtoa ei Suomen saamelaisille yksinkertaisesti ole. Eikä ole saamelaisten vallassa luoda sitä, vaan myös valtaväestön pitää ymmärtää oma osallisuutensa elintilan puuttumisessa ja sen antamisessa.

Juoiggasteatnot Lemet Sire liegga moji
litna askki
viiddis váimmu
Lemet Sire váiban muođuid
doŋgon suorpmaid
báššan čoavjji
losson lávkki allot juoigga

Rauni Magga Lukkari: Jieŋat vulget, 1980

[namaheapmi] saamelaisten ihmisten oikeudet

  1. Saamelaisilla on oikeus määritellä itse omat kulttuurinsa sekä niiden käytön ja muuttumisen ehdot sekä rajat.
  2. Saamelaisilla on oikeus määritellä itse myös omat identiteettinsä. Saamelaisella on oikeus olla kielitaidoton, kaupunkilainen, kalastaja, bussikuski tai mitä tahansa muuta. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla saamelainen. Ei ole myöskään ei-saamelaisten asia määritellä saamelaisten identiteettien sisältöjä.
  3. Saamelaisilla on oikeus työstää kokemuksiaan miten parhaaksi näkevät. Saamelaisilla on oikeus olla vihaisia omien kokemustensa johdosta. Saamelaisilla on oikeus olla ylpeitä ja iloisia omasta taustastaan. Saamelaisilla on oikeus vihata itseään ja olla rikki. Saamelaisilla on oikeus myös kuvitella, ettei mikään ole hätänä. Ei ole yhtä ainoaa tapaa luovia elämässä saamelaisena.
  4. Saamelaisilla on oikeus olla saamelaisena mitä mieltä haluaa ja omistaa silti saamelainen identiteettinsä. Ei ole olemassa virallisia saamelaisten mielipiteitä, joista poikkeavat ajatukset tulee ilmaista anonyymisti tai ei ollenkaan.
  5. Saamelaisilla on oikeus ilmaista kaikki tämä niin suoraan tai kaarrelen kuin haluaa.

[namaheapmi] kenen tarina, kenen näkökulma?

Kun puhutaan näkökulmista ja “äänistä”, on joskus ihan mielenkiintoista (lue: surkuhupaisaa), millaisia näkökulmia suvaitaan, ja kenen ääniä kuunnellaan. Esimerkiksi jonkin aikaa sitten linkittämäni Saamelaiset Suomessa -vihkosta lukiessa heräsi monia kysymyksiä, yhtenä niistä kuka on Reetta Toivanen, ja miksi Reetta Toivanen puhuu saamelaisaktivisteista? Keistä saamelaisaktivisteista hän edes puhuu?

En saamelaisena aktivistina tunnista nimittäin yhtään kollegaani Toivasen kuvauksesta. Suurimmalla osalla heistä kun on paljon parempaakin tekemistä kuin murehtia uuslappalaisten identiteettikriisiä tai statuksettomia saamelaisia, saati ottaa aktiivisesti kantaa kumpaankaan. He järjestävät kielipesiä. Kielten opetusta. Kursseja. Seminaareja. Peruspalveluja. Oppimateriaaleja. Kasvattavat saamelaislapsia ja yrittävät antaa vanhuksille mahdollisuuden vanhentua ympäristössä, jossa hoitaja ymmärtää, mitä hänelle sanoo.

Saamenmaassa tapahtuu koko ajan hirvittävän paljon hyvää ja innostavaa. Kun itse lähestyy aikuista ikää, on aina rohkaisevaa huomata että tämän hetken lapset ja nuoret ovat paljon paremmin perillä itsestään ja saamelaisuudestaan kuin itse muistan ala-asteikäisenä olleeni. Saamelainen lasten- ja nuortenkulttuuri on ihan toiselle tasolla kuin edes 10 vuotta sitten. Kielet ovat elpyneet niin, että tilanne on jo täysin toinen kuin silloin, kun itse olin peruskouluiässä. Kaikesta siitä saamme kiittää ahkeria saamelaisia aktivisteja, jotka ovat ajaneet kielellisiä oikeuksia, tehneet Unna Junnáa, kirjoittaneet kirjoja ja näytelmiä ja niin edelleen.

Tietenkään suurin osa tästä yhteisöjen sisällä niiden hyväksi tehdystä työstä ei näy ulkopuolelle, koska niissä ei ole kyse suomalaisten sivistämisestä, tunteista tai mitenkään muutenkaan priorisoimisesta. Kuitenkin se on lopulta työtä, joka pitää yhteisöjämme koossa ja vahvistaa mahdollisuuksiamme selvitä seuraavalle vuosisadalle, kasvattaa lapsemme paremmin eväin tietoisiksi omasta kulttuuriperinnöstään ja antaa tuleville sukupolville työkaluja selvitä tulevaisuudesta, mitä se sitten tuokin muassaan. Jos lähtökohta on se, että tieto hankitaan sanomalehdistä, saa väistämättä erittäin harhaanjohtavan kuvan siitä, missä tilassa saamelaisyhteisöt ovat ja mitä niissä oikeastaan tapahtuu. Suomalaiset kun eivät siitä kirjoita, kun taas esimerkiksi saamelaismääritelmäkonflikti tarjoaa sopivasti mässäiltävää eteläisintä Suomea myöten.

Olen lisäksi pitänyt kirjaa! ja saanut huomata, että esim. uuslappalaisasiaa ja kiistoja saamelaismääritelmästä pitävät hengissä pääosin suomalaiset lappilaiset. Samoin eugenistista ja essentialisoivaa kielenkäyttöä saamelaisuudesta “verenperintönä” (joko konkreettisena tai kuvaannollisena sellaisena) kuulee lähes ainoastaan muilta kuin saamelaisilta, kuten esimerkiksi tällä erää (tadaa!) Reetta Toivaselta. Kenelläkään muilla ei tunnu olevan intressiä pelkistää saamelaista identiteettiä rotuopilliseksi tekotieteeksi.

Hyvä Reetta: Jos aikoo puhua saamelaisista (aktivisteista tai edes tavallisista ihmisistä) olisi ilmeisesti ihan hyvä tutustua kyseiseen ryhmään ja sen toimintaan. Muuten päätyy puhumaan suomalaisista, omasta sanomalehtinäköharhastaan ja omista ennakkoluuloistaan, kuten sinä nyt.

Muuten pitäisin kys. tekstiä tyypillisen jurpon sepustuksena, joka ei pohjaudu niinkään tietoon tai tutkimukseen vaan ennakkoluuloon, mutta kun se on jostain syystä nostetty Sukukansojen ystävät ry:n kustantamaan vihkoseen, jonka tarkoitus oli nostaa esille “näkökulmia ja ääniä” nykyhetken saamelaisuuteen, herää myös suurempi epäilys. Kenen ääntä kuunnellaan ja kenen näkökulmaa halutaan tuoda esille? Saamelaisia koskevan tiedon tuottaminen on jälleen poliittisesti räjähdysherkkä aihe, eikä vähiten siksi, koska väärän tiedon ja ennakkoluulojen levittäminen maksavat paljon — saamelaisille. Jyrkentyvistä ennakkoluuloista ja yksisilmäisestä “journalismista” kärsimme me, äärimmäisimmillään ihan fyysisenä väkivaltana tai sen jatkuvana uhkana. SY ry olisi näiltä osin voinut olla hieman tarkempi ja vastuullisempi tekstipakettinsa toimittamisessa.

Lopuksi haluan kysyä ihan yleisellä tasolla, mitä se oikeastaan tarkoittaa, kun saamelaisuudesta puhuttaessa puhutaan siitä, mitä suomalaiset ovat mieltä saamelaisuudesta? Tai kun mikä hyvänsä saamelaiskeskustelu peilataan sitä kautta mikä osa meidän olemassaolostamme ja selviämistaistelustamme näyttäytyy suoraan suomalaisia koskevana ja palvelevana — eikä niinkään sitä, miten me onnistumme parhaiten palvelemaan itse itseämme?

[namaheapmi] lol poliittinen korrektius (lisää rasismista)

Sana, nimitys, teko yms. VOI olla hirvittävän loukkaava, sopimaton, asiaton, laiton jne. olematta kuitenkaan rasistinen.

Rasismi taas on paljon muutakin kuin ilkeää nimittelyä. Se voi ilmetä kaiken muun kivan lisäksi myös mm. “positiivisiksi” arvotettujen tekojen kautta, esimerkiksi siinä ajatuksessa, että mikään alkuperäiskansa olisi jotenkin luonnostaan luonnonläheisempi, viisaampi yms. kuin muut maailman ihmiset, varsinkin silloin kun tähän myyttiin liittyy traagisen, katoavan luonnonkansan stereotyyppi.

Kun sanon, että esimerkiksi “riuku” EI ole rasistinen termi, se ei määritä mitenkään sen loukkaavuutta kaikissa konteksteissa. Ja kun sanon, että (valkoiset) valtaväestön edustajat eivät voi olla rasismin uhreja, se ei mitenkään tarkoita sitä, etteivätkö he voisi olla kaikenlaisen muun syrjinnän, loukkausten, rikosten yms. uhreja ja etteivätkö nämä kokemukset olisi ihan yhtä merkittäviä kuin kenen tahansa muunkin.

Eli vielä kerran: Kun puhutaan sanojen/nimitysten loukkaavuudesta ja rasistisuudesta, kannattaa muistaa että ne eivät aina ole sama asia. Rasistiset nimitykset yms. ovat sisäsyntyisesti loukkaavia, mutta kaikki loukkaavat nimitykset eivät ole rasistisia. Ei sekoiteta näitä käsitteitä enempää.

Rasismi ei muutenkaan tarkoitakaan sitä, että siitä kärsivä väistämättä joutuisi aina suurempien ja merkityksellisempien vääryyksien uhriksi. Useimmiten se tarkoittaa käytännössä sitä että rasistisesti leimattujen henkilöiden ja yhteisöjen on vaikeampaa saada äänensä kuuluville kohtaamistaan vääryyksistä ja hankkia oikeutta — tai vaikka saada töitä, löytää asunto, saada lainaa, ja muuten edustaa itse itseään normaalielämän asioissa.

Rasismi ei ole pelkkää suoraa sortoa, vaikka se yleensä onkin rasismin elementti: rasismi on sitä, että ihmiseltä kielletään mahdollisuuksia, tai tehdään niiden löytyminen/saavuttaminen vaikeammaksi kuin mitä se on rotunormatiiviselle valtaväestölle.

[namaheapmi] riu’ut ja kunnon saamelaiset

En tiedä, ovatko sanat riuku (väännös sanasta rivgu, tarkoittaa ei-saamelaista naista) ja lantalainen (láttán) suomalaisten mielestä loukkaavia. En ole itse kuullut mitään sellaista, mutta kuulemma ne ovat kyseenalaisten ilmausten listalla Suomen saamelaismediassa niiden oletettujen negatiivisten, jopa rasististen konnotaatioiden vuoksi. Ymmärrettävistä syistä samoja silkkihansikkaita ei käytetä esim. Norjassa, jossa ne eivät herätä mielleyhtymiä kenttäkäymäliin tai lehmänpaskakasoihin kuten suomalaiset väännöksensä.

Olen kuullut jopa riukua/lantalaista verrattavan sanaan lappalainen, ja tietyssä mielessä molemmat ovat yhtä lailla sopimattomia… Jos ne siis noudattavat sitä rasistisen ylivallan periaatetta, että kaikki yhden ryhmän toisesta keskenään käyttämät ilmaukset ovat lähtökohtaisesti loukkaavia. (Tällainen ajattelu kertoo suoraan sanottuna enemmän sen omaksuneiden arvomaailmasta kuin itse ilmauksista.) Kuitenkaan näin ei aina ole, eikä näillä nimenomaisilla sanoilla ole Suomen ulkopuolella mitään vastaavia konnotaatioita. Kun minulle nuorena tyttönä sanottiin, että minusta on tullut guhkkes rivgu, en osannut pitää sitä loukkaavana.

Kuitenkin saamelaisyhteisöjen sisällä sanasta rivgu on varsinkin viime vuosina tullut vallankäytön väline, kun ei-saamelainen nainen on asettunut ja/tai assimiloitunut saamelaisyhteisöön — tai saamelaisnainen on lähtenyt maailmalle opiskelemaan ja työskentelemään ja on ajan myötä rivguluvvan, vähemmän saamelainen. Tässä kontekstissa sana on lähes aina väheksyvä, loukkaava, sen tarkoitus vetää raja minun ja tuon toisen välille, ja saamelaisyhteisöjen suht. patriarkaalisessa todellisuudessa tällaisella kielenkäytöllä on erityisen vastenmielinen ja kontrolloiva kaiku. Olen kuitenkin jo jäpättänyt siitä, miksi naisten emansipaatio ja kunnioitus ovat tärkeitä, joten palataan asiaan.

Sanat riuku ja lantalainen eivät ole rasistisia.

Ne eivät myöskään ole mitenkään verrattavissa sanaan “lappalainen”.

Rasismi* on rakenteellista ja tuottaa epätasa-arvoa rakenteellisella tasolla, mikä kyllä ilmenee käytännön elämässä yksilötasolla, mutta noudattaa eri logiikkaa kuin valkoisen valtaväestön edustajan yksilönä kohtaama syrjintä ja kaltoinkohtelu. Rasismi asettaa ihmiset lähtökohtaisesti eri asemaan syntyperän ja/tai fenotyypin perusteella. Rasismissa kyse on vallasta ja sen jakautumisesta eri kansojen ja kansanosien kesken.

Kielenkäyttö on rasistista silloin, kun se tuottaa tai tukee tällaista epätasa-arvoa.

Esimerkiksi sana “riuku” saamelaisen suussa ei hetkauta yhdenkään ei-saamelaisen, varsinkaan valkoisen naisen asemaa sinne, tänne tai tuonne muuten kuin ehkä hyvin paikallisessa ja rajatussa kontekstissa. Sen käytöllä ei ole minkäänlaisia seuraamuksia ei-saamelaisten naisten asemaan yleisellä tasolla. Samoin “lantalainen”. Näiden sanojen oletettua loukkaavaa merkitystä ei ole tukemassa vuosikymmenten tai -satojen ajan jatkunut sorto ja (kulttuurinen) kansanmurha. Saamelaisilla ei ole käytännössä mitään valtaa suomalaisiin saati suomalaisista annettavaan kuvaan tai imagoon nähden. Saamelaisilla ei ole valtaa päättää suomalaisten taloudesta, liikenteestä, laeista tai niiden valvonnasta, sosiaaliturvasta, perinnemaisemien kohtalosta tai kansallisaarteiden sijoituksesta. Saamelaisilla ei ole valtaa päättää näistä asioista edes keskenään. Meidän haukkumme eivät kauas kuulu, elleivät ulkopuoliset päätä nostaa niitä isommille areenoille.

Toisin on “lappalaisen” laita. Sanaan liitetty väheksyntä ja merkitykset ovat vuosikymmeniä tukeneet saamelaisvastaista politiikkaa kaikissa saamelaisalueen valtioissa ja jopa oikeuttaneet suoraan väkivaltaan saamelaisia kohtaan. Viime vuosisadan alkupuolella “lappalaisia” käytettiin esimerkkinä todistamaan, että suomalaiset eivät sentään olleet mitään mongoloideja ja kuuluivat valkoiseen eurooppalaiseen herrarotuun. Termin yleisestä käytöstä luopuminen vaati pitkän poliittisen taistelun, eikä se tietenkään ole hävinnyt kokonaan, mutta esimerkiksi politiikassa ja oppikirjoissa sitä ei enää juuri kuule. Kyse on saamelaisten itsemääräämisoikeudesta ja sen peruselementeistä. “Riuku” ja “lantalainen” eivät ole minkäänlainen uhka suomalaisten vastaavalle.

Käytännössä kuitenkin Suomessa harva ymmärtää termien perustavanlaatuisen eron, ja saamelaismediassa kukaan ei ole riuku saati lantalainen. En ota kantaa siihen, onko tämä tarpeellista vai ei, ja jokainen saa puolestani tehdä oman valintansa, käyttääkö näitä termejä vai ei; ymmärrän niitä, jotka eivät halua tulla väärinymmärretyiksi suomenkielisessä seurassa ja välttää ikävyyksiä, ja on ihan hyvä säästää voimiansa turhilta riidoilta. Saamelaisten itsensä kesken epäselvyyksiä ei kuitenkaan ole, ja olen sitä mieltä, että meillä on oikeus käyttää kieliämme omista lähtökohdistamme. Saamen kielten kontrollointi, etupäässä hiljentämisen kautta, on ollut kaiken kaikkiaan tehokkain tapa kolonisoida ja kontrolloida kansaamme. En haluaisi sen perinteen enää jatkuvan missään muodossa, ja saamelaisten tiukka itsekontrolli tässä suhteessa on myös hieman pelottavaa. Käytännössä se on kuitenkin ymmärrettävää, sillä kukaan ei ole niin kiinnostunut vallanpitäjien tunteista, arvoista ja mielipiteistä kuin se, jolla valtaa ei ole.

Jos hyväksytään, että kolonisaatio myös Saamenmaassa noudattaa seksuaalisen/lähisuhdeväkivallan logiikkaa kuten Andrea Smith esittää sen noudattavan Amerikoissa, tilannetta voi tietyllä tasolla verrata väkivaltaiseen pari- tai perhesuhteeseen. Uhri on koko ajan varpaillaan, yrittää ennakoida ja lukea rivien välistä väkivaltaisen osapuolen mielialaa ja käy lakkaamatta läpi omia liikkeitään; valvoo itseään pienimpienkin “rikkeiden” varalta, rankaisee itseään lipsahduksista vaikkei kukaan muu niitä huomaisikaan, ja ennen kaikkea pelkää lakkaamatta ja on koko ajan kriisivalmiudessa.

Kasvoin itse väkivaltaisessa perheessä ja jatkuvassa pelossa, ja jouduin jopa luopumaan hetkeksi tähän keskusteluun osallistumisesta Facebookissa siinä vaiheessa, kun alettiin jo keksiä oikeusjuttua jossa suomalaista lantalaiseksi panetellut Sattumanvarainen Saamelainen tuomittaisiin ja samalla koko yhteisö vedettäisiin lokaan. Logiikka on suorastaan pakokauhua herättävän samanlainen: Pysy ruodussa ettet vaan tule piestyksi, ja piekse varmuuden vuoksi itseäsi jos haluat välttää pahemman.

Samalla tavalla suhtaudutamme suomalaisuuteen. Saamelaisista on tullut vuosikymmenien aikana itse itsensä pahimpia tuomareita suhteessa valtaväestöön — emme tarvitse enää opettajan karttakeppiä opettamaan kunnioitusta suomalaisuutta ja eritoten suomen kieltä kohtaan, vaan viuhdomme sillä itse itseämme. Olemme mieluummin ankaria ja armottomia itsellemme ja toisillemme ettemme vain huolimattomuuttamme suututtaisi suurempaa ja vahvempaa, joka on vain suuren armeliaisuutensa ja avomielisyytensä johdosta sallinut meille hieman liikkumatilaa — ja joka voi vaivatta tallata meidät takaisin mättään juureen, jos sitä liiaksi ärsyttää.

Kolonisaatio on juuri tällaista väkivaltaa. Se riistää yhteisöltä autonomian ja ymmärryksen itsestään, oikeuden määritellä omat rajansa ja elää omana itsenään, samoin kuin väkivaltainen kumppani riistää uhriltaan.

Pahinta on, että tällaisessa suhteessa pelko on täysin aiheellinen ja varpaillaan olo täysin luonnollinen itsesuojelureaktio. Tämän logiikan sisäistämisessä on kuitenkin yksi ainoa, mutta erittäin suuri vaara: ruodussa pysyminenkään ei aina auta, vaan jossain vaiheessa tuppivyö helähtää riippumatta siitä miten kiltti ja myöntyväinen on ollut.

*) Rasismilla tarkoitan yksinomaan rotuun perustuvaa rakenteellista syrjintää. Kaiken (rakenteellisen) syrjinnän niputtaminen rasismiksi (esim. ikärasismi — koska eri ikäiset ihmiset kuuluvat eri rotuihin?!) on harhaanjohtava tapa, eikä sitä harrasteta tässä blogissa.

[namaheapmi] valkoisuus taiteessa, osa 2: tarkennus!

En ole kiinnostunut käymään keskustelua saamelaisten ja saamelaisuuden tunnusmerkkien käytöstä suomalaisten tai muun valtaväestön taiteessa, viihteessä tai pop-kuvastossa näiden instituutioiden ehdoilla.

Minulla ei ole mitään tarvetta legitimoida kritiikkiäni näiden instituutioiden ehdoilla.

En ole tippaakaan kiinnostunut asetelmasta, jossa valkoinen instituutio voi tehdä mitä tykkää ja oikeuttaa sen omalla itsellään.

Instituutio, joka ei kykene pääsemään yli itsestään sen vertaa, että jalkautuisi keskustelemaan käyttämästään kuvastosta niiden yhteisöjen kanssa ja EHDOILLA, joihin ko. kuvasto oikeasti vaikuttaa, on pohjimmiltaan rasistinen ja älyllisesti laiska runkkausrinki.

Joten olkaa hyvät älkääkä vaivatko minua millään “mut se on taiteen tehtävä” -lässytyksellä, varsinkaan kun nyt puhutaan taiteen VAIKUTUKSESTA TODELLISIIN, ELÄVIIN IHMISIIN, eikä mistään teoreettisesta ajatusleikistä.