Mun lean sorron alccesan
In háhppehan govččastit váimmu
Ovdal go beaivi leai luoitan
Dohko son suoŋai

Rauni Magga Lukkari, Jieŋat vulget, 1980

Loreen & Ingá-Máret Gaup-Juuso – Son

Varrasamos Sápmi Sessions -lávlla Loreenis ja Ingá-Márehis. Duođaid buorri!

Loreen & Ingá-Máret Gaup-Juuso – Son

[namaheapmi] Mitä “oikeus omaan kulttuuriin” käytännössä tarkoittaa?

Joudun miettimään asiaa aina silloin tällöin, kun törmään saamelaiskulttuurin väärinkäyttöön, tai kun joku lähettää minulle esimerkin sellaisesta. Voi olla vaikea uskoa, mutta se on yleisempää kuin luulisi, ja jokaisesta tapauksesta ei viitsi edes suuttua. En odota, että ei-saamelaiset osaisivat hyödyntää kulttuuriamme kunnioittavasti vaikka haluaisivatkin. Suurinta osaa ei edes kiinnosta, koska neljäntuulenlakki on vain matkamuisto jonka voi heittää sekaan tuomaan väriä ja eksotiikkaa. Ja meillähän on oikeus omaan kulttuuriimme! Kuitenkin kulttuurimme hyväksikäyttö ja rusikoiminen milloin taiteen, milloin puhtaan rahanahneuden nimissä on edelleen yleisesti hyväksyttyä.

Yleinen hyväksyntä tarkoittaa sitä, että Naima-Aslakille jo vähän puistellaan päätä ja naksutellaan kieltä, mutta vastaaviin stereotyyppeihin perustuvaa uudempaa taidetta, viihdettä ja markkinointia ei osata kritisoida. Saamelaisvastaisuus ja kulttuurimme riistäminen on helpompi asettaa hieman erille itsestä ja omasta ajasta, mieluummin reippaasti menneisyyteen ja/tai toisten ihmisten vastuulle, koska itse ei ole tehnyt mitään väärää. Ei-saamelaisten suhtautuminen saamelaiskulttuurin riistämiseen on kaksijakoinen: pika-analyysini on, että teoreettinen saamelaismyönteisyys ja kulttuurimme arvostus elää rinta rinnan käytännön kulttuurisen riiston hyväksyntänä.

Saamelaiset ovat järjestäneet mielenosoituksia, kirjoittaneet lausuntoja, tehneet vetoomuksia oman kulttuurin puolesta jo vuosikymmeniä. Harva niistä on johtanut ainakaan suuriin muutoksiin: joku jossain on voinut vaihtaa vessojensa oviin toisenlaiset merkit, mutta asian on jäänyt siihen. Uskon, että syy on yksinkertaisesti se, että kyseessä on saamelaisasia josta saamelaiset kuitenkin vaahtoavat, eikä meitä täten kuunnella.

Viime kädessä kulttuurinen väärinkäytös on kuitenkin suomalaisten ongelma. Se on suomalaisen ei-saamelaisen yhteiskunnan ongelma, ja välittyy ihmiseltä toiselle niin kauan, kuin saamelaisvastaisuus ja kulttuurinen riisto ovat yleisesti hyväksyttyjä.

Yleinen hyväksyntä tarkoittaa sitä, että kukaan ei puutu asiaan.

Toivoisin, että useampi ei-saamelainen rupeaisi miettimään, mitä arvostus ja kunnioitus oikeasti merkitsevät suhteessa etnisiin vähemmistöihin ja alkuperäiskansoihin yleensä, ja saamelaisiin erityisesti. Konferensseissa tai tv:n ääressä nyökyttely ei riitä, jos haluaa luoda saamelaiskulttuurille paremmat puitteet elää ja kukoistaa Suomessa, vaan se vaatii myös käytännön tekoja. Harva tuntuu tajuavan, että tätä halua mitataan teoissa, eikä toisin päin. Oikeus omaan kulttuuriin tarkoittaa myös vapautta muiden sitä kohtaan harjoittamasta riistosta ja väkivallasta, ja on suomalaisen valtaväestön omalla vastuulla pysäyttää riistävä tai vahingoittava toiminta.

Ole ystävällinen ja puutu asiaan. Omasta puolestani voin sanoa, että rasistisen scheissen näkeminenkin tuottaa stressireaktion, jota en todellakaan kaipaa. Mieluummin eläisin kokonaan ilman suomalaisten rasismia, mutta sellaista vaihtoehtoa ei Suomen saamelaisille yksinkertaisesti ole. Eikä ole saamelaisten vallassa luoda sitä, vaan myös valtaväestön pitää ymmärtää oma osallisuutensa elintilan puuttumisessa ja sen antamisessa.

Juoiggasteatnot Lemet Sire liegga moji
litna askki
viiddis váimmu
Lemet Sire váiban muođuid
doŋgon suorpmaid
báššan čoavjji
losson lávkki allot juoigga

Rauni Magga Lukkari: Jieŋat vulget, 1980

[namaheapmi] saamelaisten ihmisten oikeudet

  1. Saamelaisilla on oikeus määritellä itse omat kulttuurinsa sekä niiden käytön ja muuttumisen ehdot sekä rajat.
  2. Saamelaisilla on oikeus määritellä itse myös omat identiteettinsä. Saamelaisella on oikeus olla kielitaidoton, kaupunkilainen, kalastaja, bussikuski tai mitä tahansa muuta. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla saamelainen. Ei ole myöskään ei-saamelaisten asia määritellä saamelaisten identiteettien sisältöjä.
  3. Saamelaisilla on oikeus työstää kokemuksiaan miten parhaaksi näkevät. Saamelaisilla on oikeus olla vihaisia omien kokemustensa johdosta. Saamelaisilla on oikeus olla ylpeitä ja iloisia omasta taustastaan. Saamelaisilla on oikeus vihata itseään ja olla rikki. Saamelaisilla on oikeus myös kuvitella, ettei mikään ole hätänä. Ei ole yhtä ainoaa tapaa luovia elämässä saamelaisena.
  4. Saamelaisilla on oikeus olla saamelaisena mitä mieltä haluaa ja omistaa silti saamelainen identiteettinsä. Ei ole olemassa virallisia saamelaisten mielipiteitä, joista poikkeavat ajatukset tulee ilmaista anonyymisti tai ei ollenkaan.
  5. Saamelaisilla on oikeus ilmaista kaikki tämä niin suoraan tai kaarrelen kuin haluaa.

[namaheapmi] kenen tarina, kenen näkökulma?

Kun puhutaan näkökulmista ja “äänistä”, on joskus ihan mielenkiintoista (lue: surkuhupaisaa), millaisia näkökulmia suvaitaan, ja kenen ääniä kuunnellaan. Esimerkiksi jonkin aikaa sitten linkittämäni Saamelaiset Suomessa -vihkosta lukiessa heräsi monia kysymyksiä, yhtenä niistä kuka on Reetta Toivanen, ja miksi Reetta Toivanen puhuu saamelaisaktivisteista? Keistä saamelaisaktivisteista hän edes puhuu?

En saamelaisena aktivistina tunnista nimittäin yhtään kollegaani Toivasen kuvauksesta. Suurimmalla osalla heistä kun on paljon parempaakin tekemistä kuin murehtia uuslappalaisten identiteettikriisiä tai statuksettomia saamelaisia, saati ottaa aktiivisesti kantaa kumpaankaan. He järjestävät kielipesiä. Kielten opetusta. Kursseja. Seminaareja. Peruspalveluja. Oppimateriaaleja. Kasvattavat saamelaislapsia ja yrittävät antaa vanhuksille mahdollisuuden vanhentua ympäristössä, jossa hoitaja ymmärtää, mitä hänelle sanoo.

Saamenmaassa tapahtuu koko ajan hirvittävän paljon hyvää ja innostavaa. Kun itse lähestyy aikuista ikää, on aina rohkaisevaa huomata että tämän hetken lapset ja nuoret ovat paljon paremmin perillä itsestään ja saamelaisuudestaan kuin itse muistan ala-asteikäisenä olleeni. Saamelainen lasten- ja nuortenkulttuuri on ihan toiselle tasolla kuin edes 10 vuotta sitten. Kielet ovat elpyneet niin, että tilanne on jo täysin toinen kuin silloin, kun itse olin peruskouluiässä. Kaikesta siitä saamme kiittää ahkeria saamelaisia aktivisteja, jotka ovat ajaneet kielellisiä oikeuksia, tehneet Unna Junnáa, kirjoittaneet kirjoja ja näytelmiä ja niin edelleen.

Tietenkään suurin osa tästä yhteisöjen sisällä niiden hyväksi tehdystä työstä ei näy ulkopuolelle, koska niissä ei ole kyse suomalaisten sivistämisestä, tunteista tai mitenkään muutenkaan priorisoimisesta. Kuitenkin se on lopulta työtä, joka pitää yhteisöjämme koossa ja vahvistaa mahdollisuuksiamme selvitä seuraavalle vuosisadalle, kasvattaa lapsemme paremmin eväin tietoisiksi omasta kulttuuriperinnöstään ja antaa tuleville sukupolville työkaluja selvitä tulevaisuudesta, mitä se sitten tuokin muassaan. Jos lähtökohta on se, että tieto hankitaan sanomalehdistä, saa väistämättä erittäin harhaanjohtavan kuvan siitä, missä tilassa saamelaisyhteisöt ovat ja mitä niissä oikeastaan tapahtuu. Suomalaiset kun eivät siitä kirjoita, kun taas esimerkiksi saamelaismääritelmäkonflikti tarjoaa sopivasti mässäiltävää eteläisintä Suomea myöten.

Olen lisäksi pitänyt kirjaa! ja saanut huomata, että esim. uuslappalaisasiaa ja kiistoja saamelaismääritelmästä pitävät hengissä pääosin suomalaiset lappilaiset. Samoin eugenistista ja essentialisoivaa kielenkäyttöä saamelaisuudesta “verenperintönä” (joko konkreettisena tai kuvaannollisena sellaisena) kuulee lähes ainoastaan muilta kuin saamelaisilta, kuten esimerkiksi tällä erää (tadaa!) Reetta Toivaselta. Kenelläkään muilla ei tunnu olevan intressiä pelkistää saamelaista identiteettiä rotuopilliseksi tekotieteeksi.

Hyvä Reetta: Jos aikoo puhua saamelaisista (aktivisteista tai edes tavallisista ihmisistä) olisi ilmeisesti ihan hyvä tutustua kyseiseen ryhmään ja sen toimintaan. Muuten päätyy puhumaan suomalaisista, omasta sanomalehtinäköharhastaan ja omista ennakkoluuloistaan, kuten sinä nyt.

Muuten pitäisin kys. tekstiä tyypillisen jurpon sepustuksena, joka ei pohjaudu niinkään tietoon tai tutkimukseen vaan ennakkoluuloon, mutta kun se on jostain syystä nostetty Sukukansojen ystävät ry:n kustantamaan vihkoseen, jonka tarkoitus oli nostaa esille “näkökulmia ja ääniä” nykyhetken saamelaisuuteen, herää myös suurempi epäilys. Kenen ääntä kuunnellaan ja kenen näkökulmaa halutaan tuoda esille? Saamelaisia koskevan tiedon tuottaminen on jälleen poliittisesti räjähdysherkkä aihe, eikä vähiten siksi, koska väärän tiedon ja ennakkoluulojen levittäminen maksavat paljon — saamelaisille. Jyrkentyvistä ennakkoluuloista ja yksisilmäisestä “journalismista” kärsimme me, äärimmäisimmillään ihan fyysisenä väkivaltana tai sen jatkuvana uhkana. SY ry olisi näiltä osin voinut olla hieman tarkempi ja vastuullisempi tekstipakettinsa toimittamisessa.

Lopuksi haluan kysyä ihan yleisellä tasolla, mitä se oikeastaan tarkoittaa, kun saamelaisuudesta puhuttaessa puhutaan siitä, mitä suomalaiset ovat mieltä saamelaisuudesta? Tai kun mikä hyvänsä saamelaiskeskustelu peilataan sitä kautta mikä osa meidän olemassaolostamme ja selviämistaistelustamme näyttäytyy suoraan suomalaisia koskevana ja palvelevana — eikä niinkään sitä, miten me onnistumme parhaiten palvelemaan itse itseämme?

[namaheapmi] lol poliittinen korrektius (lisää rasismista)

Sana, nimitys, teko yms. VOI olla hirvittävän loukkaava, sopimaton, asiaton, laiton jne. olematta kuitenkaan rasistinen.

Rasismi taas on paljon muutakin kuin ilkeää nimittelyä. Se voi ilmetä kaiken muun kivan lisäksi myös mm. “positiivisiksi” arvotettujen tekojen kautta, esimerkiksi siinä ajatuksessa, että mikään alkuperäiskansa olisi jotenkin luonnostaan luonnonläheisempi, viisaampi yms. kuin muut maailman ihmiset, varsinkin silloin kun tähän myyttiin liittyy traagisen, katoavan luonnonkansan stereotyyppi.

Kun sanon, että esimerkiksi “riuku” EI ole rasistinen termi, se ei määritä mitenkään sen loukkaavuutta kaikissa konteksteissa. Ja kun sanon, että (valkoiset) valtaväestön edustajat eivät voi olla rasismin uhreja, se ei mitenkään tarkoita sitä, etteivätkö he voisi olla kaikenlaisen muun syrjinnän, loukkausten, rikosten yms. uhreja ja etteivätkö nämä kokemukset olisi ihan yhtä merkittäviä kuin kenen tahansa muunkin.

Eli vielä kerran: Kun puhutaan sanojen/nimitysten loukkaavuudesta ja rasistisuudesta, kannattaa muistaa että ne eivät aina ole sama asia. Rasistiset nimitykset yms. ovat sisäsyntyisesti loukkaavia, mutta kaikki loukkaavat nimitykset eivät ole rasistisia. Ei sekoiteta näitä käsitteitä enempää.

Rasismi ei muutenkaan tarkoitakaan sitä, että siitä kärsivä väistämättä joutuisi aina suurempien ja merkityksellisempien vääryyksien uhriksi. Useimmiten se tarkoittaa käytännössä sitä että rasistisesti leimattujen henkilöiden ja yhteisöjen on vaikeampaa saada äänensä kuuluville kohtaamistaan vääryyksistä ja hankkia oikeutta — tai vaikka saada töitä, löytää asunto, saada lainaa, ja muuten edustaa itse itseään normaalielämän asioissa.

Rasismi ei ole pelkkää suoraa sortoa, vaikka se yleensä onkin rasismin elementti: rasismi on sitä, että ihmiseltä kielletään mahdollisuuksia, tai tehdään niiden löytyminen/saavuttaminen vaikeammaksi kuin mitä se on rotunormatiiviselle valtaväestölle.

[namaheapmi] riu’ut ja kunnon saamelaiset

En tiedä, ovatko sanat riuku (väännös sanasta rivgu, tarkoittaa ei-saamelaista naista) ja lantalainen (láttán) suomalaisten mielestä loukkaavia. En ole itse kuullut mitään sellaista, mutta kuulemma ne ovat kyseenalaisten ilmausten listalla Suomen saamelaismediassa niiden oletettujen negatiivisten, jopa rasististen konnotaatioiden vuoksi. Ymmärrettävistä syistä samoja silkkihansikkaita ei käytetä esim. Norjassa, jossa ne eivät herätä mielleyhtymiä kenttäkäymäliin tai lehmänpaskakasoihin kuten suomalaiset väännöksensä.

Olen kuullut jopa riukua/lantalaista verrattavan sanaan lappalainen, ja tietyssä mielessä molemmat ovat yhtä lailla sopimattomia… Jos ne siis noudattavat sitä rasistisen ylivallan periaatetta, että kaikki yhden ryhmän toisesta keskenään käyttämät ilmaukset ovat lähtökohtaisesti loukkaavia. (Tällainen ajattelu kertoo suoraan sanottuna enemmän sen omaksuneiden arvomaailmasta kuin itse ilmauksista.) Kuitenkaan näin ei aina ole, eikä näillä nimenomaisilla sanoilla ole Suomen ulkopuolella mitään vastaavia konnotaatioita. Kun minulle nuorena tyttönä sanottiin, että minusta on tullut guhkkes rivgu, en osannut pitää sitä loukkaavana.

Kuitenkin saamelaisyhteisöjen sisällä sanasta rivgu on varsinkin viime vuosina tullut vallankäytön väline, kun ei-saamelainen nainen on asettunut ja/tai assimiloitunut saamelaisyhteisöön — tai saamelaisnainen on lähtenyt maailmalle opiskelemaan ja työskentelemään ja on ajan myötä rivguluvvan, vähemmän saamelainen. Tässä kontekstissa sana on lähes aina väheksyvä, loukkaava, sen tarkoitus vetää raja minun ja tuon toisen välille, ja saamelaisyhteisöjen suht. patriarkaalisessa todellisuudessa tällaisella kielenkäytöllä on erityisen vastenmielinen ja kontrolloiva kaiku. Olen kuitenkin jo jäpättänyt siitä, miksi naisten emansipaatio ja kunnioitus ovat tärkeitä, joten palataan asiaan.

Sanat riuku ja lantalainen eivät ole rasistisia.

Ne eivät myöskään ole mitenkään verrattavissa sanaan “lappalainen”.

Rasismi* on rakenteellista ja tuottaa epätasa-arvoa rakenteellisella tasolla, mikä kyllä ilmenee käytännön elämässä yksilötasolla, mutta noudattaa eri logiikkaa kuin valkoisen valtaväestön edustajan yksilönä kohtaama syrjintä ja kaltoinkohtelu. Rasismi asettaa ihmiset lähtökohtaisesti eri asemaan syntyperän ja/tai fenotyypin perusteella. Rasismissa kyse on vallasta ja sen jakautumisesta eri kansojen ja kansanosien kesken.

Kielenkäyttö on rasistista silloin, kun se tuottaa tai tukee tällaista epätasa-arvoa.

Esimerkiksi sana “riuku” saamelaisen suussa ei hetkauta yhdenkään ei-saamelaisen, varsinkaan valkoisen naisen asemaa sinne, tänne tai tuonne muuten kuin ehkä hyvin paikallisessa ja rajatussa kontekstissa. Sen käytöllä ei ole minkäänlaisia seuraamuksia ei-saamelaisten naisten asemaan yleisellä tasolla. Samoin “lantalainen”. Näiden sanojen oletettua loukkaavaa merkitystä ei ole tukemassa vuosikymmenten tai -satojen ajan jatkunut sorto ja (kulttuurinen) kansanmurha. Saamelaisilla ei ole käytännössä mitään valtaa suomalaisiin saati suomalaisista annettavaan kuvaan tai imagoon nähden. Saamelaisilla ei ole valtaa päättää suomalaisten taloudesta, liikenteestä, laeista tai niiden valvonnasta, sosiaaliturvasta, perinnemaisemien kohtalosta tai kansallisaarteiden sijoituksesta. Saamelaisilla ei ole valtaa päättää näistä asioista edes keskenään. Meidän haukkumme eivät kauas kuulu, elleivät ulkopuoliset päätä nostaa niitä isommille areenoille.

Toisin on “lappalaisen” laita. Sanaan liitetty väheksyntä ja merkitykset ovat vuosikymmeniä tukeneet saamelaisvastaista politiikkaa kaikissa saamelaisalueen valtioissa ja jopa oikeuttaneet suoraan väkivaltaan saamelaisia kohtaan. Viime vuosisadan alkupuolella “lappalaisia” käytettiin esimerkkinä todistamaan, että suomalaiset eivät sentään olleet mitään mongoloideja ja kuuluivat valkoiseen eurooppalaiseen herrarotuun. Termin yleisestä käytöstä luopuminen vaati pitkän poliittisen taistelun, eikä se tietenkään ole hävinnyt kokonaan, mutta esimerkiksi politiikassa ja oppikirjoissa sitä ei enää juuri kuule. Kyse on saamelaisten itsemääräämisoikeudesta ja sen peruselementeistä. “Riuku” ja “lantalainen” eivät ole minkäänlainen uhka suomalaisten vastaavalle.

Käytännössä kuitenkin Suomessa harva ymmärtää termien perustavanlaatuisen eron, ja saamelaismediassa kukaan ei ole riuku saati lantalainen. En ota kantaa siihen, onko tämä tarpeellista vai ei, ja jokainen saa puolestani tehdä oman valintansa, käyttääkö näitä termejä vai ei; ymmärrän niitä, jotka eivät halua tulla väärinymmärretyiksi suomenkielisessä seurassa ja välttää ikävyyksiä, ja on ihan hyvä säästää voimiansa turhilta riidoilta. Saamelaisten itsensä kesken epäselvyyksiä ei kuitenkaan ole, ja olen sitä mieltä, että meillä on oikeus käyttää kieliämme omista lähtökohdistamme. Saamen kielten kontrollointi, etupäässä hiljentämisen kautta, on ollut kaiken kaikkiaan tehokkain tapa kolonisoida ja kontrolloida kansaamme. En haluaisi sen perinteen enää jatkuvan missään muodossa, ja saamelaisten tiukka itsekontrolli tässä suhteessa on myös hieman pelottavaa. Käytännössä se on kuitenkin ymmärrettävää, sillä kukaan ei ole niin kiinnostunut vallanpitäjien tunteista, arvoista ja mielipiteistä kuin se, jolla valtaa ei ole.

Jos hyväksytään, että kolonisaatio myös Saamenmaassa noudattaa seksuaalisen/lähisuhdeväkivallan logiikkaa kuten Andrea Smith esittää sen noudattavan Amerikoissa, tilannetta voi tietyllä tasolla verrata väkivaltaiseen pari- tai perhesuhteeseen. Uhri on koko ajan varpaillaan, yrittää ennakoida ja lukea rivien välistä väkivaltaisen osapuolen mielialaa ja käy lakkaamatta läpi omia liikkeitään; valvoo itseään pienimpienkin “rikkeiden” varalta, rankaisee itseään lipsahduksista vaikkei kukaan muu niitä huomaisikaan, ja ennen kaikkea pelkää lakkaamatta ja on koko ajan kriisivalmiudessa.

Kasvoin itse väkivaltaisessa perheessä ja jatkuvassa pelossa, ja jouduin jopa luopumaan hetkeksi tähän keskusteluun osallistumisesta Facebookissa siinä vaiheessa, kun alettiin jo keksiä oikeusjuttua jossa suomalaista lantalaiseksi panetellut Sattumanvarainen Saamelainen tuomittaisiin ja samalla koko yhteisö vedettäisiin lokaan. Logiikka on suorastaan pakokauhua herättävän samanlainen: Pysy ruodussa ettet vaan tule piestyksi, ja piekse varmuuden vuoksi itseäsi jos haluat välttää pahemman.

Samalla tavalla suhtaudutamme suomalaisuuteen. Saamelaisista on tullut vuosikymmenien aikana itse itsensä pahimpia tuomareita suhteessa valtaväestöön — emme tarvitse enää opettajan karttakeppiä opettamaan kunnioitusta suomalaisuutta ja eritoten suomen kieltä kohtaan, vaan viuhdomme sillä itse itseämme. Olemme mieluummin ankaria ja armottomia itsellemme ja toisillemme ettemme vain huolimattomuuttamme suututtaisi suurempaa ja vahvempaa, joka on vain suuren armeliaisuutensa ja avomielisyytensä johdosta sallinut meille hieman liikkumatilaa — ja joka voi vaivatta tallata meidät takaisin mättään juureen, jos sitä liiaksi ärsyttää.

Kolonisaatio on juuri tällaista väkivaltaa. Se riistää yhteisöltä autonomian ja ymmärryksen itsestään, oikeuden määritellä omat rajansa ja elää omana itsenään, samoin kuin väkivaltainen kumppani riistää uhriltaan.

Pahinta on, että tällaisessa suhteessa pelko on täysin aiheellinen ja varpaillaan olo täysin luonnollinen itsesuojelureaktio. Tämän logiikan sisäistämisessä on kuitenkin yksi ainoa, mutta erittäin suuri vaara: ruodussa pysyminenkään ei aina auta, vaan jossain vaiheessa tuppivyö helähtää riippumatta siitä miten kiltti ja myöntyväinen on ollut.

*) Rasismilla tarkoitan yksinomaan rotuun perustuvaa rakenteellista syrjintää. Kaiken (rakenteellisen) syrjinnän niputtaminen rasismiksi (esim. ikärasismi — koska eri ikäiset ihmiset kuuluvat eri rotuihin?!) on harhaanjohtava tapa, eikä sitä harrasteta tässä blogissa.

[namaheapmi] valkoisuus taiteessa, osa 2: tarkennus!

En ole kiinnostunut käymään keskustelua saamelaisten ja saamelaisuuden tunnusmerkkien käytöstä suomalaisten tai muun valtaväestön taiteessa, viihteessä tai pop-kuvastossa näiden instituutioiden ehdoilla.

Minulla ei ole mitään tarvetta legitimoida kritiikkiäni näiden instituutioiden ehdoilla.

En ole tippaakaan kiinnostunut asetelmasta, jossa valkoinen instituutio voi tehdä mitä tykkää ja oikeuttaa sen omalla itsellään.

Instituutio, joka ei kykene pääsemään yli itsestään sen vertaa, että jalkautuisi keskustelemaan käyttämästään kuvastosta niiden yhteisöjen kanssa ja EHDOILLA, joihin ko. kuvasto oikeasti vaikuttaa, on pohjimmiltaan rasistinen ja älyllisesti laiska runkkausrinki.

Joten olkaa hyvät älkääkä vaivatko minua millään “mut se on taiteen tehtävä” -lässytyksellä, varsinkaan kun nyt puhutaan taiteen VAIKUTUKSESTA TODELLISIIN, ELÄVIIN IHMISIIN, eikä mistään teoreettisesta ajatusleikistä.

[namaheapmi] feminismi ja alkuperäiskansan maantiede

Olen pitkään miettinyt viime vuosina nousseen saamelaisrenessanssin suhdetta saamelaisalueen yleiseen kehitykseen. Paluumuuttajana minusta on tietysti hienoa, että kulttuuri elää, näkyy ja muokkaa maisemaa entistä vahvemmin — se antaa toivoa! Samoin arjen tasolla kielipesien ja saamenkielisten päivähoitopaikkojen luominen on ollut erittäin positiivista. Toisaalta Suomen keskimääräistä ensisynnyttäjän ikää lähestyessä minua huolettavat jo paljon arkisemmat asiat. Esimerkiksi Suomen pohjoisin synnytysosasto on nykyään Rovaniemellä. Lähimpään apteekkiin (auki vain arkisin virka-aikana) voi olla matkaa 40-100 km (ja julkisia kulkuvälineitä ei ole), ja nuorille sillä voi olla ihan todellisia kouriintuntuvia seuraamuksia, jos katumuspilleriä ei saa ajoissa. Tai astmakohtausta ei pääse hoitamaan ajoissa. Ja niin edelleen.

Palveluiden saatavuuden ja perusturvan heikkeneminen nimenomaan saamelaisalueella on feministinen ongelma, sillä nämä paineet kohdistuvat nimenomaan naisiin ja perheisiin. Äidit kantavat edelleen suurimman vastuun kielen ja kulttuurin säilymisestä elävässä elämässä, ja naisiin kohdistuva väkivalta ja syrjiminen kotona, työmarkkinoilla ja yhteisillä vaikuttamisen areenoilla ovat suora uhka kansamme säilymiselle. Saamelaisalue on edelleen muuttotappioalue, ja poismuuttoa johtivat pitkään — ette arvaakaan — naiset, ja nuoret, joilla on elämä edessä. Sittemmin sukupuolijakauma on tasautunut, mutta pitkään jatkunut naisten poismuutto on jo luultavasti jättänyt jälkensä perinnealueiden saamelaisyhteisöihin.

Onneksi poismuutto ei aina tarkoita assimiloitumista ja kielten ja kulttuurin katoamista. Kielten ja kulttuurin säilyminen ja edelleen siirtyminen on edelleen pääasiassa äitien harteilla, ja ulkosaamelaiset aktiivinaiset ovat tehneet paljon työtä turvatakseen ainakin joitain omankielisiä peruspalveluita kotiseutualueen ulkopuolella. On kuitenkin pakko onnitella lainsäätäjiä hyvin pelatusta autokolonisaatiokortista: He ovat paperilla turvanneet saamelaisten kieli- ja kulttuurioikeudet saamelaisalueella — ja rentoutuvat nyt jatkuvaa poismuuttoa seuraamalla. Oikeudet on turvattu ja yhdeksän hyvää ja kymmenen muuta kaunista luvattu, mutta ne ovat käytännössä suuren osan saamelaisista ulottumattomissa.

Viime vuosina tapahtunut ja edelleen jatkuva kehitys näyttää todellakin tähtäävän Lapin ja muiden harvaan asuttujen tyhjentämiseen (pysyvistä) asukkaista, tai ainakin lapsista ja vanhuksista. Toistan, että saamelaisten kannalta tämä on myös feministinen ongelma, sillä heikkenevästä palvelurakenteesta ja perusturvasta kärsivät ensimmäisenä naiset, lapset ja perheet — yhteisöjemme tulevaisuus — ja vanhukset, yhteisöjemme muisti. Yhteiskuntarakenteen pakkotiivistäminen ja asutuksen keskittäminen kasvukeskuksiin polkee myös saamelaisten perusoikeuksia, mikäli oikeutemme kansana omiin kieliimme ja kulttuureihimme pysyy sidottuna perinteisiin kotiseutualueisiin.

On hienoa, että meillä on Saamelaiskäräjissä paikka järjestäytyä ja vaikuttaa, mutta kulttuuri-itsehallinto ja muut kulttuurin ulkonaisiin ilmauksiin (taide, käsityö, musiikki, kirjallisuus jne.) keskittyvä toiminta eivät auta, jos ei ole ihmisiä ottamassa niihin osaa ja luomassa niille elävää pohjaa. Tällä hetkellä suurimmat uhat kansallemme ovat täysin arkisia. Nuorten lähtiessä muualle opiskelemaan ja töihin paikalliset yhteisöt köyhtyvät hyvin konkreettisella tavalla, ja näiden nuorten mahdollisuudet säilyttää oma kulttuurinsa ovat huomattavasti heikommat kotiyhteisön ulkopuolella. Toisaalta köyhtyneet yhteisöt kotiseutualueella eivät välttämättä vajaakuntoisina pysty enää täysin hyödyntämään niitä mahdollisuuksia ja vaikutuskanavia, mitä niillä on olemassa.

On tietysti ymmärrettävää, että saamelaisten itsehallinto- ja vaikuttamisasioista puhuttaessa jäädään mielellänä “kulttuurin” tasolle vetämättä ainakaan liian vahvoja yhteyksiä “kulttuurin” ja sitä luovien ja uudistavien ihmisten ja yhteisöjen välille. Saamelaiset kelpaavat toki mukaan debattiin kuin debattiin, jossa tarvitaan vähän etnistä väriä ja näyttöä siitä, että OMG Suomi on ihan oikeesti monikulttuurinen maa! Kelpaamme kyllä esimerkeiksi ja näyttelykappaleiksi, mutta saamelaiset ihmisinä ja arjen tasolla jäävät oudommiksi. Saamelaisnainen se vasta onkin harvinainen ilmestys, suorastaan yksisarviseen verrattava myyttinen olio.

Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että saamelaisuutta käytetään lähinnä legitimoimaan milloin mitäkin pointtia jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä saamelaisten itsensä, saati kohtaamiemme marginalisaation, assimilaatiouhkien ja vaikutusmahdollisuuksien vähäisyyden kanssa. Saamelaisena ja feministinä koen, että saamelaisuuden vetäminen esiin jonain monikulttuurisuuskritiikin tai pakkoruotsivastustuksen (LOLOLOLOL!) valttikorttina ei kunnioita meitä eikä valota yhtään sitä akkulturaatio- ja assimilaatiopainetta, joka meihin kohdistuu valtakulttuurin taholta.

Mikäli saamelaisten mahdollisuudet vaikuttaa ainakin kotiseutualueiden talouteen ja palveluihin kansana eivät parane nykyisestä, tai ei löydy muita keinoja parantaa käytännön elinoloja ja koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia, pelkään, että kansamme tulee kuihtumaan kaikesta viime vuosina tapahtuneesta edistyksestä huolimatta. Osa tätä mahdollisuuksien parantamista on ehdottomasti ulkosaamelaisten oikeuksien turvaaminen, sillä he käsittävät jo n. 60% koko Suomen saamelaisväestöstä. Onkin virkistävää, että myös Saamelaiskäräjillä asiaa on alettu käsitellä, mutta Käräjien toimiala on käytännön tasolla rajallinen, ja ns. kulttuuristen toimien tueksi tarvitaan ehdottomasti myös perustason rakenteellista tukea, niin saamelaisalueella kuin sen ulkopuolellakin.

On myös hyväksyttävä se, että saamelaiset urbanisoituvat siinä missä muutkin, nuoret (koulutetut) naiset etunenässä, ja kulttuurimme eivät pysy ahtaasti määriteltyjen kotiseutualueiden ja perinteisten elinkeinojen puitteissa. Saamelaiskulttuurin sitominen tällaisiin tekijöihin kieltää meidän elävän todellisuutemme ja typistää kulttuuriemme kehitystä. Mikäli ILO 169:n ratifiointi luo edellytyksiä ja työkaluja näihin ongelmiin puuttumiseen, asiat ovat hyvin. Mutta pelkään silti, että saamelaisia on jo vuosia suoraan sanottuna trollattu maaoikeusasioilla samalla, kun arkisemmat, läheisemmät ja paljon, paljon vaarallisemmat asiat ovat jääneet pitkälti uutisoimatta.