Sidonnaisuuteni, eli kenen joukoissa seison

Saamelaiskäräjävaalit käydään suoralla henkilövaalilla. Ehdokkailla nykyjärjestelmässä ei ole listoja tai ryhmittymiä, joita he edustavat ja jotka voisivat vaatia valittuja SaKä-edustajia tilille tekemisistään. Tämä läpinäkymättömyys on yksi poliittisen järjestelmämme heikkouksista. Toisaalta itse kunkin suku on yleistä tietoa, ja se on perinteisesti suurin yksittäinen vaikuttava tekijä itse kunkin valinnoissa.

Itse kuulun inarilaiseen Aikion sukuun sekä Fofanoffeihin. Yksi isomummoni oli Inarijoen Saijetseja. Äitini sukunimi on Jääskö, viimeksi peräisin Ivalon Koppelosta ja sitä ennen Kittilän Alakylästä, sekä Niemelä Oulun seudulta Rantsilasta.

Olen toiminut tähän kevääseen saakka kaksi vuotta Suomen Saamelaisnuorten hallituksessa, jossa olen ollut mukana muokkaamassa ja antamassa monia lausuntoja sekä lisäksi mm. vetämässä some-kampanjoita. Huolehdin edelleen yhdistyksen nettisivuista sekä autan silloin tällöin tiedottamisessa, ja osallistuin SSN:n järjestämään vaalikeskusteluun runsas viikko sitten.

Olin mukana maaliskuussa kampanjoimassa sittemmin kaatuneen saamelaiskäräjälakiehdotuksen puolesta ja järjestämässä mielenosoitusta ILO 169:n ratifioinnin puolesta. Lisäksi olen toiminut maaliskuusta lähtien Sámi NissonForumin hallituksessa. Olen myös Anarâškielâ servin ja Sámi Duodjin jäsen, ja äänioikeutettu kolttien luottamusmiesvaaleissa.

En kuulu lapinkyläyhdistyksiin tai muihin roolipeliseuroihin, enkä kannata niiden toimintaa. Olen järjestötyössä myös tutustunut muiden kolmen kotimaamme saamelaisiin, ja minulla on suhteellisen hyvä verkosto rajat ylittävään yhteistyöhön. Esimerkiksi SNF toimii kolmessa maassa. 
Teen tällä hetkellä töitä Kielikaltio- eli Sámi Giellagáldu -jatkohankkeessa inarinsaamen kielityöntekijänä sekä Saamelaiskäräjien koulutus- ja oppimateriaalitoimistossa. Viime talvena järjestin yhteistyössä Rospuutto-ryhmän, Saa’mi Nue’ttin ja Kolttien kyläkokouksen kanssa pienryhmätapaamisia tai siis keskusteluryhmiä Sevettijärvelle.

Olen tehnyt satunnaisesti saamenkäsitöitä ja toimin pari vuotta korualan yrittäjänä kultaseppäkoulun jälkeen – liian varhain, mutta se oli arvokas opetus. Pyrin politiikan ulkopuolellakin tekemään työtä, joka edistää saamelaisten oikeuksia, hyvinvointia ja kulttuurin ja kielten elinvoimaisuutta.
Toivottavasti tämä auttaa vielä miettiviä äänestäjiä päättämään, olenko oikea ihminen edustajaksenne. 🙂 Ja toivottavasti tämä myös kertoo, millainen ihminen ehdokasnumeron takaa löytyy!

Vaaligalleriasta sekä äidinkielisten ja vieraskielisten vastakkainasettelusta

Vaaligalleriassa minulta kysyttiin, kumpi on tärkeämpää kielenelvytyksen kannalta, äidinkielisten puhujien tukeminen vai vieraskielisten kouluttaminen. Kysymys oli vaikea ja kielenelvytyksen kannalta oikeastaan täysin vääräkin, mutta ymmärrän, miksi se aseteltiin näin.

Vastasin videossani, että mielestäni tärkeää on nyt tukea äidinkielisiä nk. hiljaisia puhujia, joiden kieli on vaiennut mahdollisesti vain siksi, ettei ympäristössä ole ollut ketään kenen kanssa puhua. Kuitenkin esimerkiksi inarinsaame on elpynyt nopeasti nimenomaan vieraskielisten puhujien sekä kielipesien tuella, jolla on kyetty rakentamaan uusia kielenkäyttöympäristöjä. Kun kielenelvytystä alettiin edistämään kielipesillä 90-luvulla, suurin osa äidinkielisistä puhujista oli jo vanhoja ja sen vuoksi eivät välttämättä kovin aktiivisia yhteiskunnassa. Elvytystoimien keskiössä oli ja on yhä työssäkäyvän, yhteisöllisesti aktiivisen sukupolven uudelleenluominen, ja täten kielenkäyttöympäristöjen luominen.

Tällä hetkellä toimintamallit kielipesissä ja nuorten ja aikuisten vieraskielisten kouluttamisessa ovat kuitenkin mielestäni hyvällä mallilla. Ainoastaan peruskoulutason vieraana kielenä opetus askarruttaa, sillä sille varatut kaksi oppituntia viikossa eivät yksinkertaisesti riitä kielen mielekkääseen oppimiseen, eivät nyt eivätkä silloin, kun minä lapsukaisena opiskelin saamea koulussa. Joissain tapauksissa riittämättömästä opetuksesta on jopa haittaa, kun lapsi turhautuu ja opetus alkaa tuntua turhalta ja ikävältä.

Tämän lisäksi mielestäni on tärkeää nyt yrittää valjastaa äidinkielisten puhujien kielitaito käyttöön, vaikka sitten vain yksityiselämässä. Luonnollisissa saamenkielisissä ympäristöissä kielensä oppineita inarin- ja koltankielisiä ei ole jäljellä kovin monia, sillä assimilaatiotoimet iskivät pieniin vähemmistökieliin nopeasti Inarin kunnan taajamissa ja syrjemmässäkin. Tällainen perinteisissä ympäristöissä kasvanut kielitaito on erittäin tärkeää sekä sosiaalisesti että myös kielitieteellisesti. Kielimestarijärjestelyt tehostavat vieraskielisten oppimista valtavasti, ja voisikin miettiä, voisiko vastaavaa hyödyntää myös peruskouluopetuksessa.

Äidinkielisten tukeminen ei tarkoitakaan pelkästään vanhempien ikäpolvien parissa työskentelyä, vaan kotona kieltä oppineiden sekä kielipesälasten tukemista. Varsinkin kielipesälapset tarvitsevat ympärilleen kaikenikäisiä kielenpuhujia, ja myös heidän perheensä tarvitsevat apua kielenoppimiseen sitoutumiseen. Yksi tapa tukea äidinkielisiä onkin panostaa myös vieraskielisiin. Kukaan ei ole minkään kielinen yksinään ja on tärkeää, että varsinkaan lapset eivät jää perheessään ainoiksi saamenkielisiksi. Jo elokuussa ehdotin erillistä stipendiä kielenelvytykseen sitoutuneille vanhemmille ja muille nuorille ja aikuisille heidän valitsemansa saamen kielen opiskelua varten. Mielestäni tämä olisi yksi tapa tukea saamen kielten elpymistä suoraan kielten käyttäjien keskuudessa.

Mitä saa 200 000 veroeurolla?

Ison osan Yle Sápmin vuosibudjettia.

Saamelaiskäräjien vuosittain jakamat kulttuurimäärärahat (jotka siis jaetaan useille toimijoille).

Monta kertaa sen summan, joka tarvittaisiin Yle Sápmin radioarkiston digitoimiseen.

Tai VisitFinlandilta yhden mainosvideon.

Ja niin edelleen. Vertailukohtia löytyisi pelkästään matkailun edistämisen alalta lukuisia.

Olen todella tyytyväinen, että VisitFinland otti palautteen tosissaan ja muutti videota vähemmän raflaavaksi. Se oli oikein ja antoi myös viestin, että heidän kanssaan voi tehdä rakentavaa yhteistyötä.

Se kertoo myös karua kieltä saamelaisen kulttuurin todellisesta arvostuksesta. Vika ei ole VisitFinlandin. Vika on ministeriöiden tasolla, jossa päätetään, miten paljon mihinkin kunakin vuonna rahaa suunnataan. Paljon veivatuille kielipesille ollaan nyt onneksi ehdotettu koko pyydettyä 900 000 €:n summaa. 200 000 € on runsas viidesosa siitä, ja vuonna 2014 valtion rahoitusta saavia kielipesiä oli seitsemän.

200 000:lla maksaisi puolitoista kielipesää vuodeksi.

Enemmän kuin kaksi kokoaikaista koltan- ja inarinsaamenkielistä toimittajaa.

Oppimateriaaleja. Tai kielineuvontaa. Tai nuorisotoimintaa. Tai kulttuuritoimintaa. Tai paljon puhuttujen maaoikeuksien kartoittamistyötä. Tai kaikkia näitä vähän enemmän. Vähän enemmän näkyvyyttä. Vähän korkeampaa arvostusta.

Tai yhden stereotyypeillä mässäilevän mainosvideon.

On selvää, kumpi on tähän mennessä ollut Suomen päättäjille tärkeämpää. Jos voisin rehellisesti luvata äänestäjille ja koko saamen kansalle, että saamelaiskulttuurin marginaaliin työntäminen myös rahoitusta suunnitellessa loppuu, lupaisin sen, ja sen myös toteuttaisin. Valitettavasti viestin matka tarvitsijoilta kanslioihin on paljon pidempi, ja yksi edustaja lähinnä sääsken ininää. Mutta sen lupaan, että teen kaikkeni, että ajan myös suomalaisille päättäjille uutta ajattelutapaa saamelaiskulttuurista, ei ylimääräisenä kuluna vaan yhteiskuntaa ylläpitävänä toimintana, jolla tässä maassa on luotu edellytykset menestykselle yleisestikin ottaen.

Tänään vain on kovin toivoton olo. Onneksi huomenna on uusi päivä.

Lisäys klo 17:59:

Kaija Rensujeff kirjoittaa selvityksessään ”Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin – Saamelaiset taiteilijat Suomessa” (Taiteen keskustoimikunta, tutkimusyksikön julkaisuja nr. 38, 2011), s. 77 (PDF, avautuu uuteen ikkunaan):

Sen lisäksi, että opetus- ja kulttuuriministeriöstä on myönnetty tukea saamelaisen kulttuurin edistämiseen ja saamelaisjärjestöjen toimintaan vuosittain 205 000 euroa (vuodesta 2004), se myöntää avustuksia erilaisille hankkeille, joita hallinnoi Saamelaiskäräjät. Osa tukea saavista hankkeista kuuluu hallinnollisesti nuorisopolitiikan alalle kuten toiminta-avustusta saavat saamelaisten nuorisoneuvosto, saamelainen kielipesätoiminta, saamelaislasten mediakasvatuksen edistäminen ja saamelaisnuorten taidetapahtuma. Osa kuuluu taide- ja kulttuuripolitiikan hallinnonalalle kuten saamelaismusiikkikeskuksen toiminta, alkuperäiskansojen elokuvakeskuksen toiminta ja kansainvälinen saamelaiskulttuuriyhteistyö. Vuonna 2010 viimeksi mainittujen hankkeiden avustukset yhdistettiin valtion tulo- ja menoarvioon omaksi luokaksi ”saamelaisen taiteen ja kulttuurin edistämiseen”. Kokonaissumma kaikille edellä mainituille toimijoille on ollut 200 000 euroa molempina vuosina (2010 ja 2011).

Taiteen ja kulttuurin tuki tahtoo olla marginaalista varsinkin verrattuna markkinointiprojekteihin, mutta rahoituksen epäsuhta on aivan ällistyttävä. Varsinkin kun ajattelee, että isolla rahalla tuotetun videon ensimmäisessä versiossa hyödynnettiin aivan sumeilematta juuri tätä kulttuurista pääomaa, jota saamelaiset ja ei-saamelaiset toimijat työllään uusintavat — ja luovat sille myös rahallisesti mitattavissa olevaa lisäarvoa. Ainakin mainittu alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat on merkittävä tapahtuma jo maakunnallisestikin, ja tuo paikalle laumoittain yleisöä muualta maailmasta — en väitä nyt ilman suoria todisteita, että tehokkaammin kuin mainosrihkama, mutta merkittävästi kuitenkin.

Paikallisen osaamisen ja aloitteiden merkitys ja toiminnan tehokkuus on jo todistettu.

Paluu kesään: Yle Kioski vieraana

Juttelin kesällä Yle Kioskissa Eve Väyrysen kanssa saamelaisuudesta ja vähän vaikka mistä, ja jouduimme säästin syömiksi ja kesäsateiden katselemiksi – Inarin kesäkuu antoi todellakin parastaan. Eve heitti suopunkia, ja minä tumpelo muka autoin.

Nyt ruska-aikana on mukava palata tähän, koska se valoi minuun uskoa, että tässä maassa on paljon tekijöitä joita kiinnostaa todellinen yhteistyö myös pohjoisen ihmisten kanssa. Kioski on jo konseptina mielenkiintoinen, ja toivon että vastaavaan olisi joskus varaa myös saamen kielellä. Kuvitelkaa miten hauskaa olisi kesäinen kierros halki Saamenmaan kaikkien neljän valtion eri paikallisten oppaiden avustuksella! 😀 Mutta ihan totta, kierros Suomenkin saamelaisalueella riittäisi, jos se vain rakentuu samalla lailla aitojen kohtaamisten ja yhdessä tekemisen varaan.

Irvikuvista, tulevaisuudenkuvista ja kuvien vallasta

Tuomas Aslak ei pääse :(

Tuomas Aslak ei pääse 🙁

Suomen saamelaisnuoret ry, jonka piirissä olen vaikuttanut pari viimeistä vuotta, järjestää huomenillalla Inarissa vaalitentin tämänkertaisten saamelaiskäräjävaalien nuorille ehdokkaille. Suosittelen kaikkia kynnelle kykeneviä tulemaan paikalle! Tarkoituksena olisi ilmeisesti, että vastaamme nimenomaan nuoria askarruttaviin kysymyksiin. Niitä onkin varmasti monia. Saamelaiset nuoret ovat yleisesti ottaen suhteellisen hyvin perillä päivänpolttavista kysymyksistä ja kiinnostuneita yhteisistä asioista — joskus ehkä pakostakin, koska isot asiat, kuten esimerkiksi maankäyttö tulevat iholle hyvin varhain.

Saamelaisille nuorisoaktiiveille on harvoin tarjolla pelkkää huvin vuoksi puuhastelua, ja toivon, että SSN:ssä onnistuimme ja onnistumme tarjoamaan myös sitä raskaiden asioiden rinnalle, ja samalla nostan hattua yhdistyskavereilleni sekä menneille ja tuleville aktiiveille: työ on raskasta ja sitä on paljon, ja se voi joskus olla lannistavaa. En silti ole koskaan tavannut niin eläväisiä ja reippaita ihmisiä kuin SSN:ssä toimiessani, ja haluankin jo tässä kiittää kaikkia heitä hyvästä hengestä ja määrätietoisuudesta!

Valmistaudun vaalitenttiin myös hieman ristiriitaisin tuntein. VisitFinland on vasta julkistanut talvimatkailun kampanjansa, jossa toistuu kaavamaisesti sama rasistinen saamelaiskuva, jota vastaan kampanjoitiin Pulttibois-sketsien aikana ja monta kertaa sitä ennen, sekä jälkeen — muistatte varmaan Tanja Poutiaisen nolon esiintymisen pilailupuvussa uransa lopettajaistilaisuudessa. Näitä riittää. Niin riittää myös väsyneitä, surullisia, ajoittain vihaisia mutta myös lopen uupuneita keskusteluita, yhteydenottoja ja kahden päivän kestäviä ”saamelaiset taas nillittää” -otsikkokierroksia, jotka unohtuvat yhtä nopeasti kuin ilmestyvätkin. Yhtäältä on paljonkin sanottavaa, toisaalta kaikki on jo sanottu.

Moni ajattelee näistä mainoksista, että mitä sitten. Ilmaista mainosta. Kuitenkaan näiden 25 vuoden aikana, kun olen ollut tietoinen median ylläpitämästä fiktiosaamelaisuudesta, en ole kertaakaan todistanut, että tällainen mainonta olisi luonut todellisia tilaisuuksia tuoda saamelaisuutta tai saamelaisia esille sellaisina, kuin me todellisuudessa olemme: elävinä, iloisina, surullisina, tylsinä ja hauskoina ihmisinä, joilla on oma elävä kulttuuri ja omat kielet, joita pidämme arvossa. Päin vastoin, tätä kuvastoa kierrätettäessä uusiutuu myös kuva saamelaisuudesta jonain mystisenä, ei tähän maailmaan kuuluvana fiktiona, joka parhaimmillaan on raaka-ainetta länsimaiselle elämysteollisuudelle ja pahimmillaan Pulttibois-sketsihahmoja, jotka avoimesti pilkkasivat saamelaisia. Molemmat hävittävät näkyvistä elävän saamelaisuuden koko kirjon — ja ironista kyllä, ohittavat koko joukon tilaisuuksia joita avoin, utelias yhteistyö saamelaisten toimijoiden kanssa olisi voinut tarjota.

Kuvakaappaus videosta.

Kuvakaappaus videosta.

Stereotyypit ovat luovuuden ja uuden kokemisen ja oppimisen vihollinen. Ammatillisesta näkökulmasta tästä kirjoittaakin osuvasti Timo Kiviluoma’100 Nights of Polar Magic’ ja nokiset saamelaiset (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Itse kirjoitin yleisemmin saamelaiskuvastosta ja sen juurista sekä vaikutuksista vuonna 2012, mutta sisältö on pysynyt valitettavasti yhä ajankohtaisena: Eksotiikkaa etsimässä: Karvamarketit, Hymyhuulet ja Helsingin hipsterit (avautuu uuteen ikkunaan; artikkelissa ei vieläkään blogin muutossa hävinneitä kuvia, valitan…).

Mutta mitä väliä? Sitä, että myös saamelaiset lapset kasvavat edelleen maailmassa, jossa meille on sijaa vain saduissa, eikä sekään kuva vastaan ollenkaan meidän todellisuuttamme. Saamelaiset lapset kasvavat edelleen ympäristössä, joka ilolla viljelee meistä alentavia irvikuvia. Muistan seisseeni matkamuistokojun edessä lapsena 1990-luvun alussa ja miettineeni, että voiko tämä muka olla totta. Aikuinen osaa tehdä eron toden ja höpöhutun välillä, mutta se ei tarkoita, etteivätkö nämä kuvat jäisi elämään ihmisten tajuntaan ja vaikuttamaan heidän käsityksiinsä saamelaisista yleensä. Lapsella ei ole puoliakaan niistä taidoista, jotka aikuisilla on jäsentää näkemäänsä ja kuulemaansa.

Kaikista karvainta on se, että VisitFinland viimeisen päälle, isolla rahalla tehdyllä kampanjallaan osoittaa, ettei meille edelleenkään ole sijaa matkailussa ainakaan aktiivisina toimijoina, joilla voisi olla hyviä ideoita matkailun edistämiseen, vaan Kiviluoma kirjoittaa:

Kun päätös tarinasta oli tehty ja tarinaa lähdettiin puvustamaan ja lavastamaan, tekijätiimille oli käynyt selväksi, että paikallisia saamelaisia ei rooleihin löydy, eikä myöskään aitoja saamelaisasuja. Asuja hankittaessa kun oli käynyt selväksi, että kulttuurisista syistä tiettyjä asuja voivat käyttää vain tietyt ihmiset. Asia korjaantui can do –asenteella; otettiin rooleihin ammattitanssijat, joille puettiin saamenpuvuntapaiset ja jatkettiin suunnitelman mukaan.

Alun pitäenkään ei voida siis puhua mistään yhteistyöstä, vaan saamelaisten ja saamelaisuuden ahtamisesta ennalta määrättyyn karsinaan. Tältä pohjalta ja tiukalla aikataululla tehtyyn produktioon olisikin ollut mahdotonta saada mitään aitouden kosketustakin, kun tarina oli lyöty lukkoon jo alkuunsa ja saamelaisiin toimijoihin otettu yhteyttä ihan viime minuuteilla. Vastaesimerkkinä haluaisinkin tuoda esille, että Saariselän jälkeen koko Inarin kunnan parhaita kohteita on Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida, joka sai alkunsa vaatimattomasta saamelaisten toimijoiden pyörittämästä ulkomuseosta ja sai lopulta vuonna 1998 kunnon rakennuksen näyttelytilat, ja vetää nykyään väkeä kuin siimaa. Totuus on todellakin tarua ihmeellisempää, ja kun sille antaa mahdollisuuden, kaikki voittavat.

Valitettavasti kuva saamelaisista nokisina peikkoina on iskostunut matkailijoihin hyvin, kuten Utsjoelta kotoisin oleva, Vasemmistonuorten nykyinen puheenjohtaja Anni Ahlakorpi kiteyttää Facebookissa:

Siinä on ihan turha yrittää selittää, että Inari tai Utsjoki on saamelaiskylä, kun se ei millään tavalla vastaa sitä stereotyyppistä kuvaa, jonka he ovat saamelaisista saaneet. Turha siinä on myöskään mainostaa niitä hienoja kohteita, mitä siellä on tarjolla, siis sellaisia, missä siihen aitoon kulttuuriin pääsisi tutustumaan, kun mielikuva jännistä nokinaamoista erikoisine vaatteineen ja asumuksineen istuu niin sitkeässä.

Tällainen stereotyyppinen markkinointi vaikuttaa ainakin tämän kokemuksen perusteella negatiivisesti matkailutoimijoihin ja kävijämääriin. Niinhän siinä tahtoo käydäkin, kun alkaa myymään olematonta: kaikki häviävät.

Armon vuonna 2015 olisin jo toivonut, että matkailuala alkaisi pikkuhiljaa skarpata ja näkisi myös ne mahdollisuudet, joita saamelaisten keskuudessa on. Vielä näin ei ole. Ikävää on, että matkailu on saaḿelaisalueen pääelinkeinojen joukossa, ja työllistää paljon väkeä, kun tällainen markkinointi käytännössä syö paikallisten toimijoiden markkinoita. Moni saamelainen saa toimeentulonsa matkailuelinkeinosta. Toivoisin, että myös nuoremmilla olisi mahdollisuus toimia matkailun piirissä aktiivisina toimijoina ja osallisina — muunakin kuin rekvisiittana.

Näiden kuvien vaikutus on monitasoinen, enkä ala nyt syväluotaamaan tässä kirjoituksessa sitä sen enempää. Taustalukemiseksi voin kuitenkin suositella mm. Ida Ikosen pro gradu -tutkielmaa Oulun yliopistosta: ”Irvikuva – entäs sitten?” : Lapin Kansan ja Helsingin Sanomien luoma saamelaiskuva vuoden 2011 sanomalehtiteksteissä (avautuu uuteen ikkunaan). Käsitelty aineisto ei siis keskity yksin matkailuun, mutta saamelaiskuvaston ongelmat tulevat siinä hyvin esiin.

Nämä kuvat hiipivät myös suoraan kanssakäymiseen saamelaisten ja valtaväestön kesken, viime vuosina erityisesti saamelaismääritelmäkeskustelussa, johon SSN myös on ottanut aktiivisesti kantaa. Ei-saamelaisten toimijoiden ylläpitämä kiista saa nähdäkseni polttoaineensa juurikin tällaisesta saamelaiskuvasta jonain kaukaisena, mystisenä asiana, johon liittyvät romanttiset mielikuvat verenperintönä saaduista taianomaisista ominaisuuksista, eikä arkipäivän elämän kulttuuristumisena. Kirje Saamelaiskäräjien vaalilautakunnalta ei oikeasti ole mikään kutsu Tylypahkaan uuden ihmeellisen maailman äärelle, vaan vuosikymmenten aktiivisen työn kautta voitettu oikeus vaikuttaa kulttuurimme tilaan myös kollektiivisesti, saamelaisina — ja oikeus olla myös eri mieltä näistä asioista, ja luoda konsensus demokratian pelisääntöjen mukaan. Näytti se sitten ulkopuolisille ”riitelyltä” tai ei, se on osa normaalia päätöksentekoa, ihan samalla lailla kuin eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa ja muissa vaaleilla valituissa edustuselimissämme.

IMG_1430

Siksi: ÄÄNESTÄKÄÄ! Ketä tahansa, kunhan äänestätte. Olemme Suomessa muutenkin sellaisten aikojen ja tapahtumien äärellä, jotka ovat selkeästi osoittaneet kansanvallan tärkeyden, ja näin pienissä vaaleissa jokaisella äänellä on väliä. Siis tulkaa, kyselkää meiltä, grillatkaa ihan kunnolla, ja äänestäkää! Joudumme ponnistelemaan jokapäivä stereotyyppien ja ennakkokäsitysten kanssa, mutta onneksi emme joudu tekemään sitä yksin.

Uutisia!

Menin ja rupesin ehdokkaaksi tämän syksyn Saamelaiskäräjävaaleihin. Enkä viitsi tehdä uutta blogia sem tähden, vaan tästedes saatte lukea politikointiani täältä lifestyle-juttujen lisäksi.

Tärkein ensin: ehdokasnumeroni on 32. Muistakaa se 😉

Yksi tärkeimmistä vaaliteemoistani on kieli. Inarinsaamen opintoni jatkuvat syksyllä kuten tavallista ja muut opinnot sikäli kuin ehdin. Olen myös muutaman kuukauden Kielâkäldee-kielikaltion jatkoprojektissa inarinsaamenkielisenä kielityöntekijänä. Luvassa on siis mielenkiintoinen ja haasteikas syksy!

Yle Saame tekee ehdokkaista vaaligallerian, ja kävin tänään kuvauksissa. Neljä minuuttia ei ole niin kauhean pitkä aika! Sain kuitenkin vastailtua ihan hyvin kysymyksiin. Videot julkaistaan ensi kuun puolella ja laitan heti linkin, kun ne tulevat 🙂 Yle on myös lanseerannut viralliset hashtagit, yksi niistä #vaaljah2015.

Tällä välin voitte myös käydä tykkäämässä poliitikkosivustani Facebookissa:

Neeta Jääskö

Palataan pian! <3

Uđđâseh!

Tääl lii eellim moonnâm nuuvt, ete algim iävtukkâssin Sämitiggevaaljáid taam čoovčâ. Jiemge viišâ rähtiđ uđđâ blogi, nuuvt ete täst ovdâskulij uážuvetteđ luuhâđ lifestyle-čallui lasseen meiddei politiik pirrâ já tiävstuv čuávvuđ muu ”kampanja”.

Vistig: muu iävtukkâsnummeer lii 32. Mušteđ tom 😉

Yle Säämi ráhtá iävtukkâsâin vaaljâgalleria, já onne lijjii muu kuvvimeh. Videoh almostittuvvojeh puáttee máánu peln já piäjám tijjân tallán liiŋkâ ko toh puátih! Nelji miinuut ij lam nuuvt kuhes äigi, mut kiergânim kal ubâ pyereest västidiđ koččâmâšáid. Sosiaal mediast puáhtá še čuávvuđ virgálii háštágijd, om. #vaaljah2015.

Muu tergâdumos vaaljâteema lii kielâ, ko jo muu uápuh juátkojeh čoovčâ ääigi ehidijd, já poorgâm val Kielâkäldeest anarâškielâg kielâpargen. Čäliškuáđám lase teehi blogin, já pyehtivetteđ čuávvuđ muu vaaljâsijđo meiddei Facebookist ađai Muáđukirjeest:

Neeta Jääskö

 

 

 

Varriistâllâm: Uđđâ čujottâs, uđđâ nomma

Lam onne kiävttám maaŋgâ tijme blogi varriimân oppeet uđđâ sajan, váhá älkkeeb čujottâssân . Lâi nuuvt hirmooš pargo ete lopedâm (olssân) ete jiem kal poorgâ tom tääl kuhes ááigán. Ađai mutteđ kirjemeerhâidâd, neetainari.wordpress.com lii tääl tuš neetainari.com.

Varriistâllâm lii lamaš uáli tergâdis uássi anarâšâi elimist tovle, já eđâččim ete kal tot lii ain. Munjin lii máttááttum ete talle ovdil ulmuuh värrejii sajeest nuubán iveaaigij mield, ko ulmuuh ožžuu iäláttâs luándust (mast mij tääl tom uážžup…?): kuálásteijeeh, puásuiulmuuh, ja puoh iärráseh. Mut nuuvthân uáli maaŋgâs parga tääl še. Mist láá ain kesipääihih (jiemge tárgut maggaargin kesituve) já tälvipääihih, teikkâ must kuittâg lii. Uápui tiet lam tälviv kavpugist. Keessiv tastoo poorgâm eres pargoid eres soojijn. Jieš kuittâg jurdâččâm ete tot lii monniimuđoš varriistâllâm še.

Lädikuáđááš

Pottim jieht Pärttihân, já liihân taat Čivtjuv njälmi ohtâ maailm muččâdumos soojijn. Čuáskim, ađai ij nuuvt ennuv tivregin. Valdim puoh tyejiamnâsijdân mield ete ama tah ohoh koleh jotelávt. Šiljoost lii siemin lädikuáđááš most lii suotâs čokottâllâđ talle ko tobbeen lii tullâ aarrân alne nuuvt ete čuoškah iä puáđi siisâ. Onne pooldijm äijihijn kal tuulâ táálu siste täähist, ko lâi nuuvt korrâ pieggâ.

Tääbbin oro pyereeb kuvviđ ko čäälliđ nuuct ete rahtim uđđâ Flickr-koonto, vâi peesâm čäittiđ. Čuávvuđ tom: https://www.flickr.com/photos/kuavsui/ ! Uáinimân!

Metsän reunasta alkaa hakkuuaukio: Alkuperäiskansaidentiteetin rajanvedon politiikkaa Suomessa

Työ- ja tasaarvovaliokunnan perustuslakivaliokunnalle antama lausunto ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista on lohdutonta luettavaa.1, 2 Valiokunnan jäsenet, jos eivät ole itse aktiivisesti lobanneet saamelaismääritelmän leväyttämisen puolesta, ovat olleet todennäköisesti. tyystin tietämättömiä siitä, millaisesta paperista oikein antavat lausuntojaan. Jani Toivola sen myönsikin: ulkopuolisena on vaikea tietää.3 Ja käytännön todellisuus myös saamelaisasioissa on se, että joka ahkerimmin lobbaa, tulee parhaiten kuulluksi. (Lisäys klo 20:15) Ja mediasodan hallitsee se, joka omistaa median.

Suuria vaikeuksia tällä vaalikaudella käsiteltävissä saamelaislakihankkeissä on tuottanut Suomen lain kirjaimen ymmärtäminen. Lain4 mukaan saamelaisia edustaa Suomessa Saamelaiskäräjät, mutta ilmeisesti kyseisen elimen asema ei ole tuttu eikä tunnettu tämän hetken kansanedustajien keskuudessa.

Lobbausjärjestöissä voi juosta kuka hyvänsä millä hyvänsä asialla, ja ilman mitään vaihtoehtoista narratiivia keskustelua ovat nousseet hallitsemaan juuri nämä osapuolet. Järjestötyö on ollut tärkeä osa saamelaisen yhteiskunnan rakentamista, mutta siltikään saamelaisten virallista ääntä eivät enää juokse ympäriinsä edustamassa yhdistykset, vaan demokraattisesti valittu edustuselimemme. Tässä onkin ydinero, joka on jäänyt ilmeisesti myös valiokunnissa hämäräksi: Saamelaiskäräjillä on valintaprosessit, työjärjestykset ja toimintaa ohjaava laki. Tätä ja niiden tuottamaa tilivelvollisuutta kansakunnalle ei ole yhdistyksillä, eikä yksittäisillä kansanedustajilla suhteessa saamelaisiin. Yksikään yksittäinen henkilö, yhdistys, kansanedustaja, kunnallispoliitikko, Rotary-klubi, sukuseura tai edes niiden yhteenliittymä ei voi edustaa saamelaisia ohi saamelaisten äänillä valitun edustuselimen.

Silti mikä tahansa karvalakkilähetystö tai uuttukallen puodista ponkaissut lapinkyläseura näyttää nyt pääsevän kuultavaksi tasa-arvoisesti, ellei jopa ohi Saamelaiskäräjien. Heidän edustavuuteensa on ilmeisesti helppo uskoa, kun tällä itseään totaaliseksi uhriksi maalaavalla joukolla on takanaan vain joukko aktiivisia kansanedustajia ja kunnallispoliitikkoja, ILO 169:sta viimeksi lausunutta työ- ja tasa-arvovaliokuntaa myöten. Siis tyyppejä, joilla ei ole yhtään mitään käytännön valtaa, toisin kuin Klemetti Näkkäläjärvellä. Ainakin näin vaikuttaa ulkopuolisen logiikka toimivan.

On harmittavaa, että Klemettiä lukuunottamatta vaaleilla valitut poliitikkomme ovatkin olleet hyvin hiljaa, Anu Avaskaria lukuunottamatta — ja Avaskari on ollut aktiivinen nimenomaan yhdistyksensä Anarâšah ry:n nimissä, jossa on monin osin ajanut Saamelaiskäräjien linjan vastaista politiikkaa. Yhdistyksen nimi ”Inarinsaamelaiset” on tässäkin yhteydessä saanut monet unohtamaan, että kyseessä on nimenomaan yksittäisten henkilöiden perustama yhdistys, ei vaaleilla valittu edustuselin. Yhdistyksissä voi tietysti ajaa edistyksellistäkin politiikkaa, mutta sitä ei pidä luulla varsinaiseksi edustukseksi. Ja missään tapauksessa mihinkään edistykselliseen politiikkaan ei kuulu toisten oikeuksien heikentäminen tai heikentämisen vaatiminen, kuten Ylen saamien tietojen mukaan Avaskari oli vastikään tehnyt.5

Onko saamelaismääritelmä sitten kauhean paha ja rasistinen niitä kohtaan, jotka eivät ole päässeet vaaliluetteloon? Pitääkö Saamelaiskäräjien olla kaikille halukkaille avoin? Toistaiseksi se on ollut osa saamelaisten ponnistelua rakentaa jonkinlaista yhteiskunnallista suojaa omalle kulttuurille ja kielille, eikä saamelaisuus todellakaan ole koko 1900-luvun aikana kiinnostanut niin paljon, että sitä varten olisi pengottu homeisia papereita satojen vuosien takaa esittämään, että jonkun esi-isä saattoi olla saamelainen veroluetteloon merkityn lappalaiselinkeinon johdosta.6

On vaikea nähdä karvalakkilähetystöjämme ponnistelemassa minkään elävän saamelaiskulttuurin osan eteen niin kauan, kuin he pysyttelevät nenä kiinni arkistoissa eivätkä edes halua toimia yhteistyössä nykypäivänä elävien saamelaisten kanssa saamelaisasioiden eteen, vaan poliittinen taktiikka on niin 90-luvulla kuin nytkin lähinnä vastustusta ja sotatilalla pelottelua.7, 8 Siinä mielessä on pakko onnitella näiden lappalaisten jälkeläisiä viime aikoina hyvin organisoidusta propagandasta, jossa perinteinen narratiivi onkin ykskaks käännetty päälaelleen ja tämän hetken saamelaiset tehty muualta muuttaneiksi (rajasulkujen pakottamina, mutta mitä siitä) sortajiksi. Tietotaso saamelaisista on hyvin alhainen ylipäänsä, kuten joulukuussa valittelin, ja tässä tietämättömyydessä mikä tahansa disinformaatio pääsee helposti kasvamaan. Myös päättäjien keskuudessa.

Euroopan tilanne muistuttaa tällä hetkellä hyvin paljon 1930-lukua, ja etniseen vähemmistöön kuuluminen on vaarallisempaa kuin vuosiin. Erotuksena Suomessa on se, että 30-luvun ilmapiiristä vastaukseksi nousi Lapin Sivistysseura, sivistyneiden ulkopuolisten perustama yhdistys joka pyrki ajamaan saamelaisten asioita yhteistyössä saamelaisten itsensä kanssa.9 Lapin Sivistysseuran vaikutuksesta perustettiin mm. Saamelaiskäräjien edeltäjä Saamelaisvaltuuskunta 1970-luvulla, ja seura teki muutenkin tärkeää työtä saamelaisten aseman parantamiseksi. Koko tämän pitkän taipaleen aikana ei jostain syystä mukana ollut juuri yhtään lappaisten jälkeläistä, tai heidän isiään.

Koko seuran pitkän historian valossa onkin kummallista, kun Lapin kansanedustaja, itsekin saamelaiseksi julistautunut Eeva-Maria Maijala taannoin ILO 169 -lähetekeskustelussa haikaili oikeutta kehittää saamelaisuutta ja ajaa saamelaisten asiaa — avaamalla saamelaismääritelmä kaikille itsensä lappalaiseksi tunteville.10 Kansanedustajalla kun ilmeisesti ei ole sellaiseen valtaa eikä mahdollisuuksia, ja yhteistyön toimintamallit puuttuvat, koska koskaan ikinä kukaan ei ole saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolella voinut tehdä yhtään mitään saamelaisten eteen. Maijala sen kummemmin kuin kukaan muukaan näistä nykyisistä pelastajistamme ja puolestapuhujistamme ei ole kaikesta päätellen uhrannut ajatustakaan sille vaihtoehdolle, että yksinkertaisesti kuuntelisi saamelaisia, kuuntelisi itse valitsemiamme edustajia, ja kunnioittaisi äänestäjiemme tahtoa sekä Suomen lakia, jonka mukaan saamelaisia edustaa Saamelaiskäräjät.

Saamelaiskäräjien ja siten saamelaisten äänestäjien ohittaminen onkin ehkä pelottavin kehitys saamelaiskäräjälaki- ja ILO 169 -keskusteluissa. Saamelaiskäräjät ei edusta saamelaisia, koska äänestysprosentti on alhainen. (Kukaan ei jostain syystä ole kyseenalaistanut kuntalaitoksen legitimiteettiä huolimatta siitä, että kunnallisvaaleissa on johdonmukaisesti alhaisimmat äänestysprosentit. Ja toisaalta moni äänioikeutettu saamelainen marisee, että ei edes viitsi äänestää, kun ei kuitenkaan saa omaa ehdokastaan läpi. Kenen vika…?) Tai koska saamelaiset ovat valinneet vääriä edustajia. Tai koska yksinkertaisesti äänestäjien pooli on väärä, ja se täytyy vaihtaa, mikä on nyt saamelaiskäräjälain valmistelussa noussut päällimmäiseksi päämääräksi.

Me emme siis kelpaa edes valitsemaan omia edustajiamme ja puhumaan puolestamme edes lain vahvistamilla kanavilla. Jatkuvasti toisteltu hokema, että Saamelaiskäräjät eivät edusta saamelaisia, eivät loukkaa vain nyt valittuja edustajia. Ne loukkaavat koko saamen kansaa ja aktiivisia äänestäjiä, ja vähättelevät tahtoamme ja kykyämme ymmärtää itse omat tarpeemme ja sen, ketkä niitä parhaiten ajavat. Maijalan ja monen muunkin kansanedustajan väitteet, etteivät Saamelaiskäräjät edusta meitä, ovat törkeitä eikä niitä voi pitää muuna kuin saamelaisvastaisena propagandana ja törkeänä loukkauksena koko kansaa sekä Suomen hyväksymää julistusta alkuperäiskansojen oikeuksista vastaan, joista tärkeimpänä julistuksessa mainitaan itsemääräämisoikeus.11

Saamelaiskäräjät ovat olleet kovin passiivisia viime vuosina, ja poliitikkojemme on syytäkin parantaa toimintaansa ja sen avoimuutta ja aktivoitua tosissaan ajamaan saamen kansan etua, koska me yhdistyksissä emme voi tehdä sitä yksin. Mutta tämänhetkisten edustajien henkilökohtaiset puutteet tai joidenkin mielipiteet heistä eivät tee Saamelaiskäräjistä yhtäkkiä epälegitiimiä edustamaan saamelaisia. Kunhan vain rakkaat poliitikkommekin muistaisivat asemansa, ja avautuisivat aktiivisesti puhumaan puolestamme!

Saamelaispoliitikkojen lisäksi nyt olisi suuri tarve jonkinlaiselle Sivistysseuralle, joka aktivoisi sivistyneitä ei-saamelaisia myös puhumaan puolestamme, sillä tällä hetkellä meitä ei kuunnella, ja laillisesti valitut edustajamme ohitetaan. Oikeusvaltiossa tällaista ei toivoisi tapahtuvan.

Viitteet:

  1. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnanlausunto 19/2014 vp
  2. Yle 18.2.2015: Bargo- ja dásseárvováljagoddi: ILO-rievttit eai gula dušše anáraš-, nuortalaš- ja davvisámegiel joavkkuide
  3. Jani Toivolan Twitter-tili, 17.2.2015
  4. Laki Saamelaiskäräjistä 17.7.1995/974
  5. Saamelaispoliitikko tuomitsee jyrkästi hyökkäykset kolttalakia vastaan, Yle 4.2.2015 (lisätty klo 20:28)
  6. Válgalogahallamii ohccit ráhkkanit jo vejolaš ođđa sápmelašmeroštallamii, Yle 11.12.2014 (lisätty klo 20:28)
  7. ”Sotatila siitä tulisi, jos ILO-sopimus hyväksytään!” Enontekiön kunnanhallituksen puheenjohtajan Sari Keskitalon sitaatti, Yle 18.4.2013
  8. ”Siunaako eduskunta Lapissa veljessodan”, karvalakkilähetystön plakaatti, LK:n arkisto 13.2.1995
  9. Lehtola: Lapin Sivistysseura ja saamenystävät 1930-luvulla
  10. ILO 169 -lähetekeskustelu, 2.12.2014
  11. YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista

Capitalism, colonialism and nationalism are language killers | Al Jazeera America

Jurduuh kal pajaneh.

Capitalism, colonialism and nationalism are language killers | Al Jazeera America