Mitä saa 200 000 veroeurolla?

Ison osan Yle Sápmin vuosibudjettia.

Saamelaiskäräjien vuosittain jakamat kulttuurimäärärahat (jotka siis jaetaan useille toimijoille).

Monta kertaa sen summan, joka tarvittaisiin Yle Sápmin radioarkiston digitoimiseen.

Tai VisitFinlandilta yhden mainosvideon.

Ja niin edelleen. Vertailukohtia löytyisi pelkästään matkailun edistämisen alalta lukuisia.

Olen todella tyytyväinen, että VisitFinland otti palautteen tosissaan ja muutti videota vähemmän raflaavaksi. Se oli oikein ja antoi myös viestin, että heidän kanssaan voi tehdä rakentavaa yhteistyötä.

Se kertoo myös karua kieltä saamelaisen kulttuurin todellisesta arvostuksesta. Vika ei ole VisitFinlandin. Vika on ministeriöiden tasolla, jossa päätetään, miten paljon mihinkin kunakin vuonna rahaa suunnataan. Paljon veivatuille kielipesille ollaan nyt onneksi ehdotettu koko pyydettyä 900 000 €:n summaa. 200 000 € on runsas viidesosa siitä, ja vuonna 2014 valtion rahoitusta saavia kielipesiä oli seitsemän.

200 000:lla maksaisi puolitoista kielipesää vuodeksi.

Enemmän kuin kaksi kokoaikaista koltan- ja inarinsaamenkielistä toimittajaa.

Oppimateriaaleja. Tai kielineuvontaa. Tai nuorisotoimintaa. Tai kulttuuritoimintaa. Tai paljon puhuttujen maaoikeuksien kartoittamistyötä. Tai kaikkia näitä vähän enemmän. Vähän enemmän näkyvyyttä. Vähän korkeampaa arvostusta.

Tai yhden stereotyypeillä mässäilevän mainosvideon.

On selvää, kumpi on tähän mennessä ollut Suomen päättäjille tärkeämpää. Jos voisin rehellisesti luvata äänestäjille ja koko saamen kansalle, että saamelaiskulttuurin marginaaliin työntäminen myös rahoitusta suunnitellessa loppuu, lupaisin sen, ja sen myös toteuttaisin. Valitettavasti viestin matka tarvitsijoilta kanslioihin on paljon pidempi, ja yksi edustaja lähinnä sääsken ininää. Mutta sen lupaan, että teen kaikkeni, että ajan myös suomalaisille päättäjille uutta ajattelutapaa saamelaiskulttuurista, ei ylimääräisenä kuluna vaan yhteiskuntaa ylläpitävänä toimintana, jolla tässä maassa on luotu edellytykset menestykselle yleisestikin ottaen.

Tänään vain on kovin toivoton olo. Onneksi huomenna on uusi päivä.

Lisäys klo 17:59:

Kaija Rensujeff kirjoittaa selvityksessään ”Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin – Saamelaiset taiteilijat Suomessa” (Taiteen keskustoimikunta, tutkimusyksikön julkaisuja nr. 38, 2011), s. 77 (PDF, avautuu uuteen ikkunaan):

Sen lisäksi, että opetus- ja kulttuuriministeriöstä on myönnetty tukea saamelaisen kulttuurin edistämiseen ja saamelaisjärjestöjen toimintaan vuosittain 205 000 euroa (vuodesta 2004), se myöntää avustuksia erilaisille hankkeille, joita hallinnoi Saamelaiskäräjät. Osa tukea saavista hankkeista kuuluu hallinnollisesti nuorisopolitiikan alalle kuten toiminta-avustusta saavat saamelaisten nuorisoneuvosto, saamelainen kielipesätoiminta, saamelaislasten mediakasvatuksen edistäminen ja saamelaisnuorten taidetapahtuma. Osa kuuluu taide- ja kulttuuripolitiikan hallinnonalalle kuten saamelaismusiikkikeskuksen toiminta, alkuperäiskansojen elokuvakeskuksen toiminta ja kansainvälinen saamelaiskulttuuriyhteistyö. Vuonna 2010 viimeksi mainittujen hankkeiden avustukset yhdistettiin valtion tulo- ja menoarvioon omaksi luokaksi ”saamelaisen taiteen ja kulttuurin edistämiseen”. Kokonaissumma kaikille edellä mainituille toimijoille on ollut 200 000 euroa molempina vuosina (2010 ja 2011).

Taiteen ja kulttuurin tuki tahtoo olla marginaalista varsinkin verrattuna markkinointiprojekteihin, mutta rahoituksen epäsuhta on aivan ällistyttävä. Varsinkin kun ajattelee, että isolla rahalla tuotetun videon ensimmäisessä versiossa hyödynnettiin aivan sumeilematta juuri tätä kulttuurista pääomaa, jota saamelaiset ja ei-saamelaiset toimijat työllään uusintavat — ja luovat sille myös rahallisesti mitattavissa olevaa lisäarvoa. Ainakin mainittu alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat on merkittävä tapahtuma jo maakunnallisestikin, ja tuo paikalle laumoittain yleisöä muualta maailmasta — en väitä nyt ilman suoria todisteita, että tehokkaammin kuin mainosrihkama, mutta merkittävästi kuitenkin.

Paikallisen osaamisen ja aloitteiden merkitys ja toiminnan tehokkuus on jo todistettu.

Paluu kesään: Yle Kioski vieraana

Juttelin kesällä Yle Kioskissa Eve Väyrysen kanssa saamelaisuudesta ja vähän vaikka mistä, ja jouduimme säästin syömiksi ja kesäsateiden katselemiksi – Inarin kesäkuu antoi todellakin parastaan. Eve heitti suopunkia, ja minä tumpelo muka autoin.

Nyt ruska-aikana on mukava palata tähän, koska se valoi minuun uskoa, että tässä maassa on paljon tekijöitä joita kiinnostaa todellinen yhteistyö myös pohjoisen ihmisten kanssa. Kioski on jo konseptina mielenkiintoinen, ja toivon että vastaavaan olisi joskus varaa myös saamen kielellä. Kuvitelkaa miten hauskaa olisi kesäinen kierros halki Saamenmaan kaikkien neljän valtion eri paikallisten oppaiden avustuksella! 😀 Mutta ihan totta, kierros Suomenkin saamelaisalueella riittäisi, jos se vain rakentuu samalla lailla aitojen kohtaamisten ja yhdessä tekemisen varaan.

Irvikuvista, tulevaisuudenkuvista ja kuvien vallasta

Tuomas Aslak ei pääse :(

Tuomas Aslak ei pääse 🙁

Suomen saamelaisnuoret ry, jonka piirissä olen vaikuttanut pari viimeistä vuotta, järjestää huomenillalla Inarissa vaalitentin tämänkertaisten saamelaiskäräjävaalien nuorille ehdokkaille. Suosittelen kaikkia kynnelle kykeneviä tulemaan paikalle! Tarkoituksena olisi ilmeisesti, että vastaamme nimenomaan nuoria askarruttaviin kysymyksiin. Niitä onkin varmasti monia. Saamelaiset nuoret ovat yleisesti ottaen suhteellisen hyvin perillä päivänpolttavista kysymyksistä ja kiinnostuneita yhteisistä asioista — joskus ehkä pakostakin, koska isot asiat, kuten esimerkiksi maankäyttö tulevat iholle hyvin varhain.

Saamelaisille nuorisoaktiiveille on harvoin tarjolla pelkkää huvin vuoksi puuhastelua, ja toivon, että SSN:ssä onnistuimme ja onnistumme tarjoamaan myös sitä raskaiden asioiden rinnalle, ja samalla nostan hattua yhdistyskavereilleni sekä menneille ja tuleville aktiiveille: työ on raskasta ja sitä on paljon, ja se voi joskus olla lannistavaa. En silti ole koskaan tavannut niin eläväisiä ja reippaita ihmisiä kuin SSN:ssä toimiessani, ja haluankin jo tässä kiittää kaikkia heitä hyvästä hengestä ja määrätietoisuudesta!

Valmistaudun vaalitenttiin myös hieman ristiriitaisin tuntein. VisitFinland on vasta julkistanut talvimatkailun kampanjansa, jossa toistuu kaavamaisesti sama rasistinen saamelaiskuva, jota vastaan kampanjoitiin Pulttibois-sketsien aikana ja monta kertaa sitä ennen, sekä jälkeen — muistatte varmaan Tanja Poutiaisen nolon esiintymisen pilailupuvussa uransa lopettajaistilaisuudessa. Näitä riittää. Niin riittää myös väsyneitä, surullisia, ajoittain vihaisia mutta myös lopen uupuneita keskusteluita, yhteydenottoja ja kahden päivän kestäviä ”saamelaiset taas nillittää” -otsikkokierroksia, jotka unohtuvat yhtä nopeasti kuin ilmestyvätkin. Yhtäältä on paljonkin sanottavaa, toisaalta kaikki on jo sanottu.

Moni ajattelee näistä mainoksista, että mitä sitten. Ilmaista mainosta. Kuitenkaan näiden 25 vuoden aikana, kun olen ollut tietoinen median ylläpitämästä fiktiosaamelaisuudesta, en ole kertaakaan todistanut, että tällainen mainonta olisi luonut todellisia tilaisuuksia tuoda saamelaisuutta tai saamelaisia esille sellaisina, kuin me todellisuudessa olemme: elävinä, iloisina, surullisina, tylsinä ja hauskoina ihmisinä, joilla on oma elävä kulttuuri ja omat kielet, joita pidämme arvossa. Päin vastoin, tätä kuvastoa kierrätettäessä uusiutuu myös kuva saamelaisuudesta jonain mystisenä, ei tähän maailmaan kuuluvana fiktiona, joka parhaimmillaan on raaka-ainetta länsimaiselle elämysteollisuudelle ja pahimmillaan Pulttibois-sketsihahmoja, jotka avoimesti pilkkasivat saamelaisia. Molemmat hävittävät näkyvistä elävän saamelaisuuden koko kirjon — ja ironista kyllä, ohittavat koko joukon tilaisuuksia joita avoin, utelias yhteistyö saamelaisten toimijoiden kanssa olisi voinut tarjota.

Kuvakaappaus videosta.

Kuvakaappaus videosta.

Stereotyypit ovat luovuuden ja uuden kokemisen ja oppimisen vihollinen. Ammatillisesta näkökulmasta tästä kirjoittaakin osuvasti Timo Kiviluoma’100 Nights of Polar Magic’ ja nokiset saamelaiset (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Itse kirjoitin yleisemmin saamelaiskuvastosta ja sen juurista sekä vaikutuksista vuonna 2012, mutta sisältö on pysynyt valitettavasti yhä ajankohtaisena: Eksotiikkaa etsimässä: Karvamarketit, Hymyhuulet ja Helsingin hipsterit (avautuu uuteen ikkunaan; artikkelissa ei vieläkään blogin muutossa hävinneitä kuvia, valitan…).

Mutta mitä väliä? Sitä, että myös saamelaiset lapset kasvavat edelleen maailmassa, jossa meille on sijaa vain saduissa, eikä sekään kuva vastaan ollenkaan meidän todellisuuttamme. Saamelaiset lapset kasvavat edelleen ympäristössä, joka ilolla viljelee meistä alentavia irvikuvia. Muistan seisseeni matkamuistokojun edessä lapsena 1990-luvun alussa ja miettineeni, että voiko tämä muka olla totta. Aikuinen osaa tehdä eron toden ja höpöhutun välillä, mutta se ei tarkoita, etteivätkö nämä kuvat jäisi elämään ihmisten tajuntaan ja vaikuttamaan heidän käsityksiinsä saamelaisista yleensä. Lapsella ei ole puoliakaan niistä taidoista, jotka aikuisilla on jäsentää näkemäänsä ja kuulemaansa.

Kaikista karvainta on se, että VisitFinland viimeisen päälle, isolla rahalla tehdyllä kampanjallaan osoittaa, ettei meille edelleenkään ole sijaa matkailussa ainakaan aktiivisina toimijoina, joilla voisi olla hyviä ideoita matkailun edistämiseen, vaan Kiviluoma kirjoittaa:

Kun päätös tarinasta oli tehty ja tarinaa lähdettiin puvustamaan ja lavastamaan, tekijätiimille oli käynyt selväksi, että paikallisia saamelaisia ei rooleihin löydy, eikä myöskään aitoja saamelaisasuja. Asuja hankittaessa kun oli käynyt selväksi, että kulttuurisista syistä tiettyjä asuja voivat käyttää vain tietyt ihmiset. Asia korjaantui can do –asenteella; otettiin rooleihin ammattitanssijat, joille puettiin saamenpuvuntapaiset ja jatkettiin suunnitelman mukaan.

Alun pitäenkään ei voida siis puhua mistään yhteistyöstä, vaan saamelaisten ja saamelaisuuden ahtamisesta ennalta määrättyyn karsinaan. Tältä pohjalta ja tiukalla aikataululla tehtyyn produktioon olisikin ollut mahdotonta saada mitään aitouden kosketustakin, kun tarina oli lyöty lukkoon jo alkuunsa ja saamelaisiin toimijoihin otettu yhteyttä ihan viime minuuteilla. Vastaesimerkkinä haluaisinkin tuoda esille, että Saariselän jälkeen koko Inarin kunnan parhaita kohteita on Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida, joka sai alkunsa vaatimattomasta saamelaisten toimijoiden pyörittämästä ulkomuseosta ja sai lopulta vuonna 1998 kunnon rakennuksen näyttelytilat, ja vetää nykyään väkeä kuin siimaa. Totuus on todellakin tarua ihmeellisempää, ja kun sille antaa mahdollisuuden, kaikki voittavat.

Valitettavasti kuva saamelaisista nokisina peikkoina on iskostunut matkailijoihin hyvin, kuten Utsjoelta kotoisin oleva, Vasemmistonuorten nykyinen puheenjohtaja Anni Ahlakorpi kiteyttää Facebookissa:

Siinä on ihan turha yrittää selittää, että Inari tai Utsjoki on saamelaiskylä, kun se ei millään tavalla vastaa sitä stereotyyppistä kuvaa, jonka he ovat saamelaisista saaneet. Turha siinä on myöskään mainostaa niitä hienoja kohteita, mitä siellä on tarjolla, siis sellaisia, missä siihen aitoon kulttuuriin pääsisi tutustumaan, kun mielikuva jännistä nokinaamoista erikoisine vaatteineen ja asumuksineen istuu niin sitkeässä.

Tällainen stereotyyppinen markkinointi vaikuttaa ainakin tämän kokemuksen perusteella negatiivisesti matkailutoimijoihin ja kävijämääriin. Niinhän siinä tahtoo käydäkin, kun alkaa myymään olematonta: kaikki häviävät.

Armon vuonna 2015 olisin jo toivonut, että matkailuala alkaisi pikkuhiljaa skarpata ja näkisi myös ne mahdollisuudet, joita saamelaisten keskuudessa on. Vielä näin ei ole. Ikävää on, että matkailu on saaḿelaisalueen pääelinkeinojen joukossa, ja työllistää paljon väkeä, kun tällainen markkinointi käytännössä syö paikallisten toimijoiden markkinoita. Moni saamelainen saa toimeentulonsa matkailuelinkeinosta. Toivoisin, että myös nuoremmilla olisi mahdollisuus toimia matkailun piirissä aktiivisina toimijoina ja osallisina — muunakin kuin rekvisiittana.

Näiden kuvien vaikutus on monitasoinen, enkä ala nyt syväluotaamaan tässä kirjoituksessa sitä sen enempää. Taustalukemiseksi voin kuitenkin suositella mm. Ida Ikosen pro gradu -tutkielmaa Oulun yliopistosta: ”Irvikuva – entäs sitten?” : Lapin Kansan ja Helsingin Sanomien luoma saamelaiskuva vuoden 2011 sanomalehtiteksteissä (avautuu uuteen ikkunaan). Käsitelty aineisto ei siis keskity yksin matkailuun, mutta saamelaiskuvaston ongelmat tulevat siinä hyvin esiin.

Nämä kuvat hiipivät myös suoraan kanssakäymiseen saamelaisten ja valtaväestön kesken, viime vuosina erityisesti saamelaismääritelmäkeskustelussa, johon SSN myös on ottanut aktiivisesti kantaa. Ei-saamelaisten toimijoiden ylläpitämä kiista saa nähdäkseni polttoaineensa juurikin tällaisesta saamelaiskuvasta jonain kaukaisena, mystisenä asiana, johon liittyvät romanttiset mielikuvat verenperintönä saaduista taianomaisista ominaisuuksista, eikä arkipäivän elämän kulttuuristumisena. Kirje Saamelaiskäräjien vaalilautakunnalta ei oikeasti ole mikään kutsu Tylypahkaan uuden ihmeellisen maailman äärelle, vaan vuosikymmenten aktiivisen työn kautta voitettu oikeus vaikuttaa kulttuurimme tilaan myös kollektiivisesti, saamelaisina — ja oikeus olla myös eri mieltä näistä asioista, ja luoda konsensus demokratian pelisääntöjen mukaan. Näytti se sitten ulkopuolisille ”riitelyltä” tai ei, se on osa normaalia päätöksentekoa, ihan samalla lailla kuin eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa ja muissa vaaleilla valituissa edustuselimissämme.

IMG_1430

Siksi: ÄÄNESTÄKÄÄ! Ketä tahansa, kunhan äänestätte. Olemme Suomessa muutenkin sellaisten aikojen ja tapahtumien äärellä, jotka ovat selkeästi osoittaneet kansanvallan tärkeyden, ja näin pienissä vaaleissa jokaisella äänellä on väliä. Siis tulkaa, kyselkää meiltä, grillatkaa ihan kunnolla, ja äänestäkää! Joudumme ponnistelemaan jokapäivä stereotyyppien ja ennakkokäsitysten kanssa, mutta onneksi emme joudu tekemään sitä yksin.

Uutisia!

Menin ja rupesin ehdokkaaksi tämän syksyn Saamelaiskäräjävaaleihin. Enkä viitsi tehdä uutta blogia sem tähden, vaan tästedes saatte lukea politikointiani täältä lifestyle-juttujen lisäksi.

Tärkein ensin: ehdokasnumeroni on 32. Muistakaa se 😉

Yksi tärkeimmistä vaaliteemoistani on kieli. Inarinsaamen opintoni jatkuvat syksyllä kuten tavallista ja muut opinnot sikäli kuin ehdin. Olen myös muutaman kuukauden Kielâkäldee-kielikaltion jatkoprojektissa inarinsaamenkielisenä kielityöntekijänä. Luvassa on siis mielenkiintoinen ja haasteikas syksy!

Yle Saame tekee ehdokkaista vaaligallerian, ja kävin tänään kuvauksissa. Neljä minuuttia ei ole niin kauhean pitkä aika! Sain kuitenkin vastailtua ihan hyvin kysymyksiin. Videot julkaistaan ensi kuun puolella ja laitan heti linkin, kun ne tulevat 🙂 Yle on myös lanseerannut viralliset hashtagit, yksi niistä #vaaljah2015.

Tällä välin voitte myös käydä tykkäämässä poliitikkosivustani Facebookissa:

Neeta Jääskö

Palataan pian! <3

Uđđâseh!

Tääl lii eellim moonnâm nuuvt, ete algim iävtukkâssin Sämitiggevaaljáid taam čoovčâ. Jiemge viišâ rähtiđ uđđâ blogi, nuuvt ete täst ovdâskulij uážuvetteđ luuhâđ lifestyle-čallui lasseen meiddei politiik pirrâ já tiävstuv čuávvuđ muu ”kampanja”.

Vistig: muu iävtukkâsnummeer lii 32. Mušteđ tom 😉

Yle Säämi ráhtá iävtukkâsâin vaaljâgalleria, já onne lijjii muu kuvvimeh. Videoh almostittuvvojeh puáttee máánu peln já piäjám tijjân tallán liiŋkâ ko toh puátih! Nelji miinuut ij lam nuuvt kuhes äigi, mut kiergânim kal ubâ pyereest västidiđ koččâmâšáid. Sosiaal mediast puáhtá še čuávvuđ virgálii háštágijd, om. #vaaljah2015.

Muu tergâdumos vaaljâteema lii kielâ, ko jo muu uápuh juátkojeh čoovčâ ääigi ehidijd, já poorgâm val Kielâkäldeest anarâškielâg kielâpargen. Čäliškuáđám lase teehi blogin, já pyehtivetteđ čuávvuđ muu vaaljâsijđo meiddei Facebookist ađai Muáđukirjeest:

Neeta Jääskö

 

 

 

Varriistâllâm: Uđđâ čujottâs, uđđâ nomma

Lam onne kiävttám maaŋgâ tijme blogi varriimân oppeet uđđâ sajan, váhá älkkeeb čujottâssân . Lâi nuuvt hirmooš pargo ete lopedâm (olssân) ete jiem kal poorgâ tom tääl kuhes ááigán. Ađai mutteđ kirjemeerhâidâd, neetainari.wordpress.com lii tääl tuš neetainari.com.

Varriistâllâm lii lamaš uáli tergâdis uássi anarâšâi elimist tovle, já eđâččim ete kal tot lii ain. Munjin lii máttááttum ete talle ovdil ulmuuh värrejii sajeest nuubán iveaaigij mield, ko ulmuuh ožžuu iäláttâs luándust (mast mij tääl tom uážžup…?): kuálásteijeeh, puásuiulmuuh, ja puoh iärráseh. Mut nuuvthân uáli maaŋgâs parga tääl še. Mist láá ain kesipääihih (jiemge tárgut maggaargin kesituve) já tälvipääihih, teikkâ must kuittâg lii. Uápui tiet lam tälviv kavpugist. Keessiv tastoo poorgâm eres pargoid eres soojijn. Jieš kuittâg jurdâččâm ete tot lii monniimuđoš varriistâllâm še.

Lädikuáđááš

Pottim jieht Pärttihân, já liihân taat Čivtjuv njälmi ohtâ maailm muččâdumos soojijn. Čuáskim, ađai ij nuuvt ennuv tivregin. Valdim puoh tyejiamnâsijdân mield ete ama tah ohoh koleh jotelávt. Šiljoost lii siemin lädikuáđááš most lii suotâs čokottâllâđ talle ko tobbeen lii tullâ aarrân alne nuuvt ete čuoškah iä puáđi siisâ. Onne pooldijm äijihijn kal tuulâ táálu siste täähist, ko lâi nuuvt korrâ pieggâ.

Tääbbin oro pyereeb kuvviđ ko čäälliđ nuuct ete rahtim uđđâ Flickr-koonto, vâi peesâm čäittiđ. Čuávvuđ tom: https://www.flickr.com/photos/kuavsui/ ! Uáinimân!

Metsän reunasta alkaa hakkuuaukio: Alkuperäiskansaidentiteetin rajanvedon politiikkaa Suomessa

Työ- ja tasaarvovaliokunnan perustuslakivaliokunnalle antama lausunto ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista on lohdutonta luettavaa.1, 2 Valiokunnan jäsenet, jos eivät ole itse aktiivisesti lobanneet saamelaismääritelmän leväyttämisen puolesta, ovat olleet todennäköisesti. tyystin tietämättömiä siitä, millaisesta paperista oikein antavat lausuntojaan. Jani Toivola sen myönsikin: ulkopuolisena on vaikea tietää.3 Ja käytännön todellisuus myös saamelaisasioissa on se, että joka ahkerimmin lobbaa, tulee parhaiten kuulluksi. (Lisäys klo 20:15) Ja mediasodan hallitsee se, joka omistaa median.

Suuria vaikeuksia tällä vaalikaudella käsiteltävissä saamelaislakihankkeissä on tuottanut Suomen lain kirjaimen ymmärtäminen. Lain4 mukaan saamelaisia edustaa Suomessa Saamelaiskäräjät, mutta ilmeisesti kyseisen elimen asema ei ole tuttu eikä tunnettu tämän hetken kansanedustajien keskuudessa.

Lobbausjärjestöissä voi juosta kuka hyvänsä millä hyvänsä asialla, ja ilman mitään vaihtoehtoista narratiivia keskustelua ovat nousseet hallitsemaan juuri nämä osapuolet. Järjestötyö on ollut tärkeä osa saamelaisen yhteiskunnan rakentamista, mutta siltikään saamelaisten virallista ääntä eivät enää juokse ympäriinsä edustamassa yhdistykset, vaan demokraattisesti valittu edustuselimemme. Tässä onkin ydinero, joka on jäänyt ilmeisesti myös valiokunnissa hämäräksi: Saamelaiskäräjillä on valintaprosessit, työjärjestykset ja toimintaa ohjaava laki. Tätä ja niiden tuottamaa tilivelvollisuutta kansakunnalle ei ole yhdistyksillä, eikä yksittäisillä kansanedustajilla suhteessa saamelaisiin. Yksikään yksittäinen henkilö, yhdistys, kansanedustaja, kunnallispoliitikko, Rotary-klubi, sukuseura tai edes niiden yhteenliittymä ei voi edustaa saamelaisia ohi saamelaisten äänillä valitun edustuselimen.

Silti mikä tahansa karvalakkilähetystö tai uuttukallen puodista ponkaissut lapinkyläseura näyttää nyt pääsevän kuultavaksi tasa-arvoisesti, ellei jopa ohi Saamelaiskäräjien. Heidän edustavuuteensa on ilmeisesti helppo uskoa, kun tällä itseään totaaliseksi uhriksi maalaavalla joukolla on takanaan vain joukko aktiivisia kansanedustajia ja kunnallispoliitikkoja, ILO 169:sta viimeksi lausunutta työ- ja tasa-arvovaliokuntaa myöten. Siis tyyppejä, joilla ei ole yhtään mitään käytännön valtaa, toisin kuin Klemetti Näkkäläjärvellä. Ainakin näin vaikuttaa ulkopuolisen logiikka toimivan.

On harmittavaa, että Klemettiä lukuunottamatta vaaleilla valitut poliitikkomme ovatkin olleet hyvin hiljaa, Anu Avaskaria lukuunottamatta — ja Avaskari on ollut aktiivinen nimenomaan yhdistyksensä Anarâšah ry:n nimissä, jossa on monin osin ajanut Saamelaiskäräjien linjan vastaista politiikkaa. Yhdistyksen nimi ”Inarinsaamelaiset” on tässäkin yhteydessä saanut monet unohtamaan, että kyseessä on nimenomaan yksittäisten henkilöiden perustama yhdistys, ei vaaleilla valittu edustuselin. Yhdistyksissä voi tietysti ajaa edistyksellistäkin politiikkaa, mutta sitä ei pidä luulla varsinaiseksi edustukseksi. Ja missään tapauksessa mihinkään edistykselliseen politiikkaan ei kuulu toisten oikeuksien heikentäminen tai heikentämisen vaatiminen, kuten Ylen saamien tietojen mukaan Avaskari oli vastikään tehnyt.5

Onko saamelaismääritelmä sitten kauhean paha ja rasistinen niitä kohtaan, jotka eivät ole päässeet vaaliluetteloon? Pitääkö Saamelaiskäräjien olla kaikille halukkaille avoin? Toistaiseksi se on ollut osa saamelaisten ponnistelua rakentaa jonkinlaista yhteiskunnallista suojaa omalle kulttuurille ja kielille, eikä saamelaisuus todellakaan ole koko 1900-luvun aikana kiinnostanut niin paljon, että sitä varten olisi pengottu homeisia papereita satojen vuosien takaa esittämään, että jonkun esi-isä saattoi olla saamelainen veroluetteloon merkityn lappalaiselinkeinon johdosta.6

On vaikea nähdä karvalakkilähetystöjämme ponnistelemassa minkään elävän saamelaiskulttuurin osan eteen niin kauan, kuin he pysyttelevät nenä kiinni arkistoissa eivätkä edes halua toimia yhteistyössä nykypäivänä elävien saamelaisten kanssa saamelaisasioiden eteen, vaan poliittinen taktiikka on niin 90-luvulla kuin nytkin lähinnä vastustusta ja sotatilalla pelottelua.7, 8 Siinä mielessä on pakko onnitella näiden lappalaisten jälkeläisiä viime aikoina hyvin organisoidusta propagandasta, jossa perinteinen narratiivi onkin ykskaks käännetty päälaelleen ja tämän hetken saamelaiset tehty muualta muuttaneiksi (rajasulkujen pakottamina, mutta mitä siitä) sortajiksi. Tietotaso saamelaisista on hyvin alhainen ylipäänsä, kuten joulukuussa valittelin, ja tässä tietämättömyydessä mikä tahansa disinformaatio pääsee helposti kasvamaan. Myös päättäjien keskuudessa.

Euroopan tilanne muistuttaa tällä hetkellä hyvin paljon 1930-lukua, ja etniseen vähemmistöön kuuluminen on vaarallisempaa kuin vuosiin. Erotuksena Suomessa on se, että 30-luvun ilmapiiristä vastaukseksi nousi Lapin Sivistysseura, sivistyneiden ulkopuolisten perustama yhdistys joka pyrki ajamaan saamelaisten asioita yhteistyössä saamelaisten itsensä kanssa.9 Lapin Sivistysseuran vaikutuksesta perustettiin mm. Saamelaiskäräjien edeltäjä Saamelaisvaltuuskunta 1970-luvulla, ja seura teki muutenkin tärkeää työtä saamelaisten aseman parantamiseksi. Koko tämän pitkän taipaleen aikana ei jostain syystä mukana ollut juuri yhtään lappaisten jälkeläistä, tai heidän isiään.

Koko seuran pitkän historian valossa onkin kummallista, kun Lapin kansanedustaja, itsekin saamelaiseksi julistautunut Eeva-Maria Maijala taannoin ILO 169 -lähetekeskustelussa haikaili oikeutta kehittää saamelaisuutta ja ajaa saamelaisten asiaa — avaamalla saamelaismääritelmä kaikille itsensä lappalaiseksi tunteville.10 Kansanedustajalla kun ilmeisesti ei ole sellaiseen valtaa eikä mahdollisuuksia, ja yhteistyön toimintamallit puuttuvat, koska koskaan ikinä kukaan ei ole saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolella voinut tehdä yhtään mitään saamelaisten eteen. Maijala sen kummemmin kuin kukaan muukaan näistä nykyisistä pelastajistamme ja puolestapuhujistamme ei ole kaikesta päätellen uhrannut ajatustakaan sille vaihtoehdolle, että yksinkertaisesti kuuntelisi saamelaisia, kuuntelisi itse valitsemiamme edustajia, ja kunnioittaisi äänestäjiemme tahtoa sekä Suomen lakia, jonka mukaan saamelaisia edustaa Saamelaiskäräjät.

Saamelaiskäräjien ja siten saamelaisten äänestäjien ohittaminen onkin ehkä pelottavin kehitys saamelaiskäräjälaki- ja ILO 169 -keskusteluissa. Saamelaiskäräjät ei edusta saamelaisia, koska äänestysprosentti on alhainen. (Kukaan ei jostain syystä ole kyseenalaistanut kuntalaitoksen legitimiteettiä huolimatta siitä, että kunnallisvaaleissa on johdonmukaisesti alhaisimmat äänestysprosentit. Ja toisaalta moni äänioikeutettu saamelainen marisee, että ei edes viitsi äänestää, kun ei kuitenkaan saa omaa ehdokastaan läpi. Kenen vika…?) Tai koska saamelaiset ovat valinneet vääriä edustajia. Tai koska yksinkertaisesti äänestäjien pooli on väärä, ja se täytyy vaihtaa, mikä on nyt saamelaiskäräjälain valmistelussa noussut päällimmäiseksi päämääräksi.

Me emme siis kelpaa edes valitsemaan omia edustajiamme ja puhumaan puolestamme edes lain vahvistamilla kanavilla. Jatkuvasti toisteltu hokema, että Saamelaiskäräjät eivät edusta saamelaisia, eivät loukkaa vain nyt valittuja edustajia. Ne loukkaavat koko saamen kansaa ja aktiivisia äänestäjiä, ja vähättelevät tahtoamme ja kykyämme ymmärtää itse omat tarpeemme ja sen, ketkä niitä parhaiten ajavat. Maijalan ja monen muunkin kansanedustajan väitteet, etteivät Saamelaiskäräjät edusta meitä, ovat törkeitä eikä niitä voi pitää muuna kuin saamelaisvastaisena propagandana ja törkeänä loukkauksena koko kansaa sekä Suomen hyväksymää julistusta alkuperäiskansojen oikeuksista vastaan, joista tärkeimpänä julistuksessa mainitaan itsemääräämisoikeus.11

Saamelaiskäräjät ovat olleet kovin passiivisia viime vuosina, ja poliitikkojemme on syytäkin parantaa toimintaansa ja sen avoimuutta ja aktivoitua tosissaan ajamaan saamen kansan etua, koska me yhdistyksissä emme voi tehdä sitä yksin. Mutta tämänhetkisten edustajien henkilökohtaiset puutteet tai joidenkin mielipiteet heistä eivät tee Saamelaiskäräjistä yhtäkkiä epälegitiimiä edustamaan saamelaisia. Kunhan vain rakkaat poliitikkommekin muistaisivat asemansa, ja avautuisivat aktiivisesti puhumaan puolestamme!

Saamelaispoliitikkojen lisäksi nyt olisi suuri tarve jonkinlaiselle Sivistysseuralle, joka aktivoisi sivistyneitä ei-saamelaisia myös puhumaan puolestamme, sillä tällä hetkellä meitä ei kuunnella, ja laillisesti valitut edustajamme ohitetaan. Oikeusvaltiossa tällaista ei toivoisi tapahtuvan.

Viitteet:

  1. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnanlausunto 19/2014 vp
  2. Yle 18.2.2015: Bargo- ja dásseárvováljagoddi: ILO-rievttit eai gula dušše anáraš-, nuortalaš- ja davvisámegiel joavkkuide
  3. Jani Toivolan Twitter-tili, 17.2.2015
  4. Laki Saamelaiskäräjistä 17.7.1995/974
  5. Saamelaispoliitikko tuomitsee jyrkästi hyökkäykset kolttalakia vastaan, Yle 4.2.2015 (lisätty klo 20:28)
  6. Válgalogahallamii ohccit ráhkkanit jo vejolaš ođđa sápmelašmeroštallamii, Yle 11.12.2014 (lisätty klo 20:28)
  7. ”Sotatila siitä tulisi, jos ILO-sopimus hyväksytään!” Enontekiön kunnanhallituksen puheenjohtajan Sari Keskitalon sitaatti, Yle 18.4.2013
  8. ”Siunaako eduskunta Lapissa veljessodan”, karvalakkilähetystön plakaatti, LK:n arkisto 13.2.1995
  9. Lehtola: Lapin Sivistysseura ja saamenystävät 1930-luvulla
  10. ILO 169 -lähetekeskustelu, 2.12.2014
  11. YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista

Capitalism, colonialism and nationalism are language killers | Al Jazeera America

Jurduuh kal pajaneh.

Capitalism, colonialism and nationalism are language killers | Al Jazeera America

Aloittakaamme alusta: Saamelaiset, aukko Suomen yleissivistyksessä

Itsenäisyyspäivän aaton tervehdys

Päätin perustaa uuden blogin. Jos joku vielä muistaa, kirjoitin vuosina 2012-2014 kärttyisiä ja vähemmän kärttyisiä tekstejä Namaheapmi -nimisessä blogissa. (Se on edelleen pystyssä, mutta en aio enää päivittää sitä, ja siirrän piakkoin vanhat tekstit tänne arkistoon.) Ihan alusta en aio kuitenkaan aloittaa. Yksi omasta mielestäni tärkeimmistä blogin anneista on ollut yksinkertainen luku- ja kirjallisuuslista joko suoraan netistä tai useimmista kirjastoista löytyvistä teoksista, joista löytää perustietoa saamelaisista sekä jonkin verran alkuperäiskansa-asioista.

Myös: Jo ammoisista ajoista, kun asensin erään saamelaisyhdistyksen hallituksen jäsenenä yhdistyksen sivuille kävijämittarin, haetuin ja vierailluin yksittäinen sivu on ollut ”Tietoa saamelaisista”. Eikä se edes ole mikään hulppea hypertiivistetty tietopaketti, vaan hyvin vapaamuotoinen ja kipeästi päivitystä ja lähdeviitteitä kaipaava tekstinpätkä. Perusfaktat toki tulevat ilmi, ja niidenkin tarve on ilmiselvä ja huutava.

Namaheapmi-blogissa lukulista ei päässyt luetuimpien joukkoon (ykköspaikan kahmaisi ansaitusti teksti Eksotiikkaa etsimässä: Hymyhuulet, karvamarketit ja Helsingin hipsterit), mutta kuudenneksi sentään.

Kopioinkin vanhasta blogistani lukulistan tänne vain pienin muutoksin, koska se on valitettavan tarpeellinen lähes jokaiselle ei-saamelaisille, ja väittäisin että myös suurimmalle osalle saamelaisista. Valtaväestön kanssa tekemisiin joutuessaan saamelaisaktivisti tai muu yhteiskunnallinen toimija joutuu tänäkin päivänä pitämään keskustelukumppanille, haastattelijalle tai neuvottelukunnalle joka tapaamisen alussa pikaisen perustietoiskun, jota varten aktivisti Jenni Laiti toivoi Facebookissa* ”Miten kertoa viimeiset 10 000 vuotta tunnissa?” -kurssia. Laiti kommentoi omassa statuksessaan vasta ilmestynyttä, omituisen sensaatiohakuista Nyt.fi-juttua, jossa puhuttiin mm. Suohpanterrorista ja muusta tämän hetken saamelaisaktivismista. Itse haastattelu vei monta tuntia haastattelijan huonojen perustietojen vuoksi. Laiti jatkoi:

”Valitettavasti tämänkin kaiken jälkeen jutussa on virheitä, niin kuin jo ruukaa. Toimittajaystäväni neuvoi, että en voi kirjoittaa juttua uudestaan, vain korjata pahimmat virheet, jonka tietysti tein. Ja näin ne päivät menee. Ei vain minun, mutta monen muun. Opetamme suomalaisille saamelaisista. Se vie voimia ja aikaa emmekä enää sen jälkeen ehdi/pysty/jaksa edistää omia asioitamme.”

Tilanne on tuttu kaikille saamelaisasioiden kanssa vähänkin toimineille saamelaisille, ja muillekin. Paine selittää ja taustoittaa on valtava, jo alaikäisten lasten kohdalla. Ruotsin puolella Saamelaiskäräjät on panostanut nettiin, ja Samer.se on hyvinkin käyttökelpoinen tietopaketti. Suomessa Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvosto on yrittänyt vastata tähän, ja aloittanut juuri Ofelaš- eli ns. Tiennäyttäjä-toiminnan, johon Norjan mallia mukaillen palkataan vuosittain pari saamelaista nuorta kiertämään kouluissa puhumassa saamelaisuudesta. Tämä on todennäköisesti ensimmäinen tai jopa ainoa kosketus elävään nykypäivän saamelaisuuteen, jonka moni ei-saamelainen lapsi tulee saamaan, ja Suomessa toiminta on rajattu Lapin kouluihin.

Kuitenkin saamelaisten asiat ovat hyvin pitkälti Arkadianmäen käsissä, johon suurin osa kansanedustajista valitaan saamelaisalueen ulkopuolelta. Esimerkiksi tällä hetkellä istuvista Lapin kansanedustajista vain Heikki Autto (kok.) on kotoisin saamelaisalueelta. Muuten Lapin kansanedustajat ovat lähinnä Rovaniemeltä, jotkut jopa Lapin ulkopuolelta. Myös valtakunnalliset mediat kirjoittavat saamelaisasioista aivan omasta näkökulmastaan, ja saamelaisten oma ääni kuuluu tuskin missään, kun Märät säpikkäät eivät ole enää tuotannossa. Tieto ja dialogi eivät tunnu pääsevän lähellekään niitä, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

Mikään maailman tiennäyttäjä tai tv-hupailu ei pysty täyttämään valtavaa tietopulan syöveriä, joka avautuu jo Suomen perusopetuksessa. Saamelaiset hädin tuskin mainitaan kouluopetuksessa, vaikka ensimmäisinä asutimme tämän maan ja jätimme siihen jälkemme etelää myöten,** eikä lapsille kerrota muuta kuin ehkä sen verran, että me asumme Lapissa ja juoksemme porojen perässä. Asiallisen, rehellisen tiedon puute on vahingollisten stereotyyppien ja uskomusten hedelmällisin kasvualusta. Moni suomalainenkin tajuaa tämän. Epäsuhtaa kuvanneekin erityisen hyvin se, kun Eero Vainio (sd.) kysyi aikanaan eräässä keskustelussa, että eikö esimerkiksi pohjoismaiset saamenkieliset tv-uutiset voitaisi valjastaa opetustarkoituksiin, siis valtaväestöä palvelemaan.

Monilla valtaväestön edustajilla löytyy kyllä ideoita, miten ja missä tietoa kuuluisi jakaa. Outoa kyllä, en ole vielä kuullut yhdenkään mainitsevan tosissaan opetussuunnitelman ja muiden sosiaali-, terveys- ja sivistyspalveluiden rukkaamista. Kyse ei ole pelkästään opetussisällöistä, vaan siitä, että saamelaiset tulisivat huomioiduiksi jo suunnitteluvaiheessa paitsi kansana, josta muidenkin kansalaisten kuuluu tietää jotain, myös palveluiden käyttäjinä, kansalaisina ja veronmaksajina, joilla on oikeus asialliseen ja rehelliseen tietoon omasta taustastaan sekä kulttuurisensitiiviseen palveluun omalla äidinkielellään. Siis siihen, mitä suomenkieliset suomalaiset jo saavat.

Jostain syystä todistustaakka ja koulutusvelvollisuus kääntyvät aina, kerta toisensa jälkeen, saamelaisille — tilanteessa, jossa OKM tosissaan ehdotti Saamelaiskäräjiä rahoittamaan Saamen kielikaltion toimintaa omasta budjetistaan, ja lasten kielipesien rahoitus on jokavuotisen taistelun takana. Millä tässä rupeaa kouluttamaan seitsemää miljoonaa tainaa ja teuvoa, kun resursseja ei tahdo herua edes muutamalle tuhannelle? No, mutta onhan meillä jo kulttuuri-itsehallinto!

Saamelaiskäräjien hallinnon ja ylipäänsä saamelaisten kulttuuritoimintojen aliresursointi sekä yleinen tietämättömyys koko elimen tehtävistä jääkööt kuitenkin jonkin toisen kirjoituksen aiheeksi. Palataan Jenni Laitin haastatteluun. Valmis juttu ei sinänsä ole huonoin lukemani, ja pesee monet muut, mutta tässäkin journalisti oli lähtenyt työhön valmiilla ennakko-oletuksilla, että tietää jo mistä esimerkiksi Suohpanterrorissa on kyse.

Yle Sápmin johtajan Pirita Näkkäläjärven mukaan eräänkin YS:n haastateltavan mielestä oli mukavaa antaa heille haastatteluita, koska Yle Sápmi tuntee kontekstin valmiiksi, eikä ihmisen tarvitse lahjoittaa toimittajalle monta tuntia ilmaista taustatutkimustyötä sekä kuluttaa vielä jälkikäteen aikaansa loputtomaan asiavirheiden korjailuun. Suomalaisen median suhtautuminen saamelaisiin on myös oman kokemukseni mukaan pääasiassa vain päällisin puolin journalistinen — parodialehti Lehteä lainatakseni, faktat seuraavat perässä. Jos seuraavat.

Saako saamelainen hengittää?

Pohjimmiltaan kyseessä on raaka resurssikysymys. Tiedon jakaminen ja jatkuva palkaton työ suuren yleisön tiedonpulan korjaamiseksi uuvuttavat niin tavallisia saamelaistallaajia, aktivisteja kuin poliitikkojakin. Helsinkiläinen toimittaja taas pääsee paljon helpommalla, kun saa lähdeviitteet valmiina tekemättä itse taustatyötään ja voi sieltä sitten napsia omaan fokukseensa sopivimmat palat. Saamelaisaktiivit ja kulttuurityöläiset palavat loppuun yrittäessään tehdä parhaansa ja mahdollisimman monipuolisesti, koska resurssit eivät riitä edes oman kansan palvelemiseen, mutta samaan aikaan tietoa, elämyksiä, kohtaamisia janoaa loputon jono ei-saamelaisia, joiden googlettamiskyky ottaa hatkat heti kun puhutaan saamelaisista.

On puuduttavaa ja kuluttavaa vastailla kerta toisensa perään samoihin kysymyksiin, korjata samoja ennakkoluuloja ja asiavirheitä, ja joutua jatkuvasti vastuuseen toisten tietämättömyydestä. Valtaväestön kulttuuri ei myöskään rohkaise ihmisiään olemaan itse aktiivisia tiedonhaussaan, ehkä koska Suomihan on jo tasa-arvoinen ja meillä on kaikilla samat oikeudet. Tämä heijastuu kouriintuntuvasti päätöksenteon ja lainsäädännön korkeimmalle tasolle, mutta kaikista akuuteimmin se tuntuu tietysti henkilökohtaisissa kanssakäymisissä.

Saamelaisuuskaan ei takaa, että henkilöllä olisi jonkinlaiset perustiedot kohdallaan. Selvitin eräällä sunnuntaipäivällisellä kaupunkilaisserkuille, että saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmässä ei olla jätetty tai jättämässä pois saamelaisalueen ulkopuolella asuvia, tai suljettu tai sulkemassa kaikki kieliä taitamattomia ulkopuolelle. Jouduin myös selittämään nykyisen saamelaismääritelmän kielivaatimuksen (löytyy ihan ilmaiseksi netistä!) ja korkeakoulujen saamenkielisten hakukiintiötä, joka ei todellakaan ole saamelaiskiintiö. Ja niin edelleen. Kyseiset sukulaiset olivat ”kuulleet juttuja” tai lukeneet Inarilaista, joka on jotakuinkin sama asia. Muuta tietolähdettä ei ollut.

Tiedon puute vaivaakin akuuteimmin saamelaisia, ja vaikeuttaa heidän oikeuksiensa toteutumista. Miten voi hakea jotain, mistä ei ole edes kuullut? Tiedon puute saamelaisten omasta historiasta tekee varsinkin saamelaisnuoret ja -lapset entistä alttiimmiksi rasististen stereotyyppien haitoille ja disinformaatiolle, ja nävertää heidän kulttuurista itsetuntoaan. Tiedon puute jo olemassa olevista oikeuksista ja neuvottelumekanismeista heikentää jo tämänkin vuoksi kaikkien saamelaisten oikeusturvaa. Oikeusturva rapistuu entisestään, kun päättäjät julkisesti pitävät saamelaisten oikeuksia ja niitä valvovia kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja tyhjänä liirumlaarumina.

Samaan aikaan toisaalla joka ainoa saamelaisaktiivi, joka yrittää saada äänensä kuuluviin edes jonkinlaisessa oikeassa kontekstissa joutuu kuluttamaan tuntitolkulla omaa aikaansa luennoimalla saamelaisasioista ihmisille, jotka eivät arvosta meitä edes sen vertaa, että googlettaisivat vähän etukäteen. Saamelaisten resurssit, siis raha ja henkilötyötunnit (samoin kuin maamme, vetemme ja vaatteemme), ovat nykytilanteessa jonkinlaista vapaata riistaa, ja saamelaisia itseään koulutetaan jo pienestä pitäen ymmärtämään ja selittämään ja täten kuluttamaan itsensä loppuun valtaväestön loputtomia tarpeita tyydyttäessään.

Nyt-liitteen juttu saikin muutamassa tunnissa yli 100 kommenttia, joista yli puolet olivat kuin suoraan jostain rasistitrolli-robotista automaatilla suollettuja. Suhtautuminen saamelaisiin on hyvin tunneperäistä, ei tietoon pohjautuvaa: tietämättömyyden aukko täyttyy Suomessa rasistisesta folkloresta, joka on suoraan peräisin 1930-luvulta. Argumentit, nimitykset, stereotyypit eivät ole sen koommin päivittyneet. Yhteiskunta voi muuttua ja rasismin rakenteelliset ilmenemismuodot voivat hienostua yhä näkymättömämmiksi, mutta saamelaisten henkilökohtaisesti, välittömästi kohtaama rasismi ei. Eikä valtaväestöllä ole suurta painetta puuttua siihen, edes siivoamalla kommenttipalstoja.

Tein lukulistan, jotta kellä hyvänsä olisi mahdollisuus tutkia asioita omalla ajallaan vaivaamatta minua tai ketään muuta saamelaista henkilökohtaisesti. Toivon samaa edelleen. Osa viitatuista teksteistä ja teoksista ovat (olleet) myös oppimateriaalina Oulun yliopistossa Giellagas-instituutissa saamelaisten historian johdantokurssilla. Käyttäkää näitä resursseja! Kirjastoja ja nettiä! Uhmatkaa rajojanne! Maailma on avoinna.

Lukemista:

*) Facebook-lainauksia käytetty keskustelijoiden luvalla.

**) Saamelaiset keksivät myös saunan ja sukset. Ihan totta!

Mun lean sorron alccesan
In háhppehan govččastit váimmu
Ovdal go beaivi leai luoitan
Dohko son suoŋai

Rauni Magga Lukkari, Jieŋat vulget, 1980