Kiinnostaako inarinsaame?

on

Tänään pohdin, kuinka moni haluaisi säännöllisiä pieniä tietoiskuja tai matalan kynnyksen neuvontaa inarinsaamen kielestä. Sote-uudistuksen hyväksymisen myötä sain idean! Olen nimittäin aina silloin tällöin jakanut tällaisia pieniä kieliknoppeja somessa:

Niiden tekeminen on kuitenkin tähän mennessä ollut kiinni siitä, miten sattuu olemaan aikaa ja energiaa. Nämä tietoiskut ovat myös jääneet omille some-kanaville kaiken muun sekaan, eikä niitä löydä suoraan yhdestä paikasta.

Olen itse opiskellut ja innostunut yhdestä sukuni kielestä, inarinsaamen kielestä, aikuisiällä, ja jakanut omia huomioitani ja kielitietoa oman polkuni alkuajoista vuodesta 2012 lähtien. Jaan edelleen ajoittain pieniä kieliknoppeja esimerkiksi instagramissa ja twitterissä aina tilaisuuden ja innoituksen tullen, ja sama palo edistää inarinsaamen kielen käyttöä ja tunnettuutta ajaa minua edelleen, vaikka tällä hetkellä aikani meneekin paljolti käännöstöihin ja muuhun sellaiseen.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen olen kuitenkin jälleen aktivoitumassa ns. avoimessa kielityössä, ja haluan kokeilla, olisiko tällaiselle kielitieto/neuvontapalvelulle tilausta.

Nyt aion myös panostaa tällaiseen säännöllisemmin ja suunnitelmallisestä, sekä tarjota myös pikkuisen syventävää tietoa kiinnostuneille. Lisäksi ajatukseen kuuluu myös tarjota kieltä puhuville tarvittaessa ihan oikeaa, käytännön kielineuvontaa arjen kielenkäyttötilanteisiin!

Ideana on tuottaa Patreonin tai muun soveltuvan alustan kautta tilattavia tietoiskuja ja kielineuvoja sekä yleisesti kiinnostuneille ihmisille että niille, jotka haluaisivat myös suoraa kielineuvontaa matalalla kynnyksellä. Patreon-tilaushinnat on suunniteltu mataliksi, mutta aivan ensi alkuun tarvitsisin koeryhmän!

HUOM: tätä palvelua/kanavaa ei ole suunniteltu kielikurssiksi, vaan kielen opiskelusta kiinnostuneiden kannattaa suunnata esimerkiksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kursseille. Opetuksen sijaan jaan mielenkiintoisia faktoja ja sanastoa yleisellä tasolla kiinnostuneille ja miksi ei myös kielen opiskelijoille opintojen tueksi, sekä käytännöllistä kielineuvontaa ja apuja kiinnostuneille kielen puhujille, elvyttäjille ja opiskelijoille.

AIKATAULU: Tarkoitus on suunnitella palvelua ja koostaa testiryhmä kesän mittaan, ja aloittaa työskentely testiryhmän kanssa viimeistään syyskuussa. Palvelu tulisi kaikille avoimiksi loppuvuodesta 2021. Ota siis rohkeasti yhteyttä, mikäli haluat olla mukana testiryhmässä!

Huom: ethän lähetä lomakkeen kautta henkilötietoja tai muuta luottamuksellista.

Kiitos jo etukäteen kaikille kiinnostuneille, ja hyvää juhannusta — Pyeri jonsahpeivi 🙂