Irvikuvista, tulevaisuudenkuvista ja kuvien vallasta

Tuomas Aslak ei pääse :(

Tuomas Aslak ei pääse 🙁

Suomen saamelaisnuoret ry, jonka piirissä olen vaikuttanut pari viimeistä vuotta, järjestää huomenillalla Inarissa vaalitentin tämänkertaisten saamelaiskäräjävaalien nuorille ehdokkaille. Suosittelen kaikkia kynnelle kykeneviä tulemaan paikalle! Tarkoituksena olisi ilmeisesti, että vastaamme nimenomaan nuoria askarruttaviin kysymyksiin. Niitä onkin varmasti monia. Saamelaiset nuoret ovat yleisesti ottaen suhteellisen hyvin perillä päivänpolttavista kysymyksistä ja kiinnostuneita yhteisistä asioista — joskus ehkä pakostakin, koska isot asiat, kuten esimerkiksi maankäyttö tulevat iholle hyvin varhain.

Saamelaisille nuorisoaktiiveille on harvoin tarjolla pelkkää huvin vuoksi puuhastelua, ja toivon, että SSN:ssä onnistuimme ja onnistumme tarjoamaan myös sitä raskaiden asioiden rinnalle, ja samalla nostan hattua yhdistyskavereilleni sekä menneille ja tuleville aktiiveille: työ on raskasta ja sitä on paljon, ja se voi joskus olla lannistavaa. En silti ole koskaan tavannut niin eläväisiä ja reippaita ihmisiä kuin SSN:ssä toimiessani, ja haluankin jo tässä kiittää kaikkia heitä hyvästä hengestä ja määrätietoisuudesta!

Valmistaudun vaalitenttiin myös hieman ristiriitaisin tuntein. VisitFinland on vasta julkistanut talvimatkailun kampanjansa, jossa toistuu kaavamaisesti sama rasistinen saamelaiskuva, jota vastaan kampanjoitiin Pulttibois-sketsien aikana ja monta kertaa sitä ennen, sekä jälkeen — muistatte varmaan Tanja Poutiaisen nolon esiintymisen pilailupuvussa uransa lopettajaistilaisuudessa. Näitä riittää. Niin riittää myös väsyneitä, surullisia, ajoittain vihaisia mutta myös lopen uupuneita keskusteluita, yhteydenottoja ja kahden päivän kestäviä ”saamelaiset taas nillittää” -otsikkokierroksia, jotka unohtuvat yhtä nopeasti kuin ilmestyvätkin. Yhtäältä on paljonkin sanottavaa, toisaalta kaikki on jo sanottu.

Moni ajattelee näistä mainoksista, että mitä sitten. Ilmaista mainosta. Kuitenkaan näiden 25 vuoden aikana, kun olen ollut tietoinen median ylläpitämästä fiktiosaamelaisuudesta, en ole kertaakaan todistanut, että tällainen mainonta olisi luonut todellisia tilaisuuksia tuoda saamelaisuutta tai saamelaisia esille sellaisina, kuin me todellisuudessa olemme: elävinä, iloisina, surullisina, tylsinä ja hauskoina ihmisinä, joilla on oma elävä kulttuuri ja omat kielet, joita pidämme arvossa. Päin vastoin, tätä kuvastoa kierrätettäessä uusiutuu myös kuva saamelaisuudesta jonain mystisenä, ei tähän maailmaan kuuluvana fiktiona, joka parhaimmillaan on raaka-ainetta länsimaiselle elämysteollisuudelle ja pahimmillaan Pulttibois-sketsihahmoja, jotka avoimesti pilkkasivat saamelaisia. Molemmat hävittävät näkyvistä elävän saamelaisuuden koko kirjon — ja ironista kyllä, ohittavat koko joukon tilaisuuksia joita avoin, utelias yhteistyö saamelaisten toimijoiden kanssa olisi voinut tarjota.

Kuvakaappaus videosta.

Kuvakaappaus videosta.

Stereotyypit ovat luovuuden ja uuden kokemisen ja oppimisen vihollinen. Ammatillisesta näkökulmasta tästä kirjoittaakin osuvasti Timo Kiviluoma’100 Nights of Polar Magic’ ja nokiset saamelaiset (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Itse kirjoitin yleisemmin saamelaiskuvastosta ja sen juurista sekä vaikutuksista vuonna 2012, mutta sisältö on pysynyt valitettavasti yhä ajankohtaisena: Eksotiikkaa etsimässä: Karvamarketit, Hymyhuulet ja Helsingin hipsterit (avautuu uuteen ikkunaan; artikkelissa ei vieläkään blogin muutossa hävinneitä kuvia, valitan…).

Mutta mitä väliä? Sitä, että myös saamelaiset lapset kasvavat edelleen maailmassa, jossa meille on sijaa vain saduissa, eikä sekään kuva vastaan ollenkaan meidän todellisuuttamme. Saamelaiset lapset kasvavat edelleen ympäristössä, joka ilolla viljelee meistä alentavia irvikuvia. Muistan seisseeni matkamuistokojun edessä lapsena 1990-luvun alussa ja miettineeni, että voiko tämä muka olla totta. Aikuinen osaa tehdä eron toden ja höpöhutun välillä, mutta se ei tarkoita, etteivätkö nämä kuvat jäisi elämään ihmisten tajuntaan ja vaikuttamaan heidän käsityksiinsä saamelaisista yleensä. Lapsella ei ole puoliakaan niistä taidoista, jotka aikuisilla on jäsentää näkemäänsä ja kuulemaansa.

Kaikista karvainta on se, että VisitFinland viimeisen päälle, isolla rahalla tehdyllä kampanjallaan osoittaa, ettei meille edelleenkään ole sijaa matkailussa ainakaan aktiivisina toimijoina, joilla voisi olla hyviä ideoita matkailun edistämiseen, vaan Kiviluoma kirjoittaa:

Kun päätös tarinasta oli tehty ja tarinaa lähdettiin puvustamaan ja lavastamaan, tekijätiimille oli käynyt selväksi, että paikallisia saamelaisia ei rooleihin löydy, eikä myöskään aitoja saamelaisasuja. Asuja hankittaessa kun oli käynyt selväksi, että kulttuurisista syistä tiettyjä asuja voivat käyttää vain tietyt ihmiset. Asia korjaantui can do –asenteella; otettiin rooleihin ammattitanssijat, joille puettiin saamenpuvuntapaiset ja jatkettiin suunnitelman mukaan.

Alun pitäenkään ei voida siis puhua mistään yhteistyöstä, vaan saamelaisten ja saamelaisuuden ahtamisesta ennalta määrättyyn karsinaan. Tältä pohjalta ja tiukalla aikataululla tehtyyn produktioon olisikin ollut mahdotonta saada mitään aitouden kosketustakin, kun tarina oli lyöty lukkoon jo alkuunsa ja saamelaisiin toimijoihin otettu yhteyttä ihan viime minuuteilla. Vastaesimerkkinä haluaisinkin tuoda esille, että Saariselän jälkeen koko Inarin kunnan parhaita kohteita on Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida, joka sai alkunsa vaatimattomasta saamelaisten toimijoiden pyörittämästä ulkomuseosta ja sai lopulta vuonna 1998 kunnon rakennuksen näyttelytilat, ja vetää nykyään väkeä kuin siimaa. Totuus on todellakin tarua ihmeellisempää, ja kun sille antaa mahdollisuuden, kaikki voittavat.

Valitettavasti kuva saamelaisista nokisina peikkoina on iskostunut matkailijoihin hyvin, kuten Utsjoelta kotoisin oleva, Vasemmistonuorten nykyinen puheenjohtaja Anni Ahlakorpi kiteyttää Facebookissa:

Siinä on ihan turha yrittää selittää, että Inari tai Utsjoki on saamelaiskylä, kun se ei millään tavalla vastaa sitä stereotyyppistä kuvaa, jonka he ovat saamelaisista saaneet. Turha siinä on myöskään mainostaa niitä hienoja kohteita, mitä siellä on tarjolla, siis sellaisia, missä siihen aitoon kulttuuriin pääsisi tutustumaan, kun mielikuva jännistä nokinaamoista erikoisine vaatteineen ja asumuksineen istuu niin sitkeässä.

Tällainen stereotyyppinen markkinointi vaikuttaa ainakin tämän kokemuksen perusteella negatiivisesti matkailutoimijoihin ja kävijämääriin. Niinhän siinä tahtoo käydäkin, kun alkaa myymään olematonta: kaikki häviävät.

Armon vuonna 2015 olisin jo toivonut, että matkailuala alkaisi pikkuhiljaa skarpata ja näkisi myös ne mahdollisuudet, joita saamelaisten keskuudessa on. Vielä näin ei ole. Ikävää on, että matkailu on saaḿelaisalueen pääelinkeinojen joukossa, ja työllistää paljon väkeä, kun tällainen markkinointi käytännössä syö paikallisten toimijoiden markkinoita. Moni saamelainen saa toimeentulonsa matkailuelinkeinosta. Toivoisin, että myös nuoremmilla olisi mahdollisuus toimia matkailun piirissä aktiivisina toimijoina ja osallisina — muunakin kuin rekvisiittana.

Näiden kuvien vaikutus on monitasoinen, enkä ala nyt syväluotaamaan tässä kirjoituksessa sitä sen enempää. Taustalukemiseksi voin kuitenkin suositella mm. Ida Ikosen pro gradu -tutkielmaa Oulun yliopistosta: ”Irvikuva – entäs sitten?” : Lapin Kansan ja Helsingin Sanomien luoma saamelaiskuva vuoden 2011 sanomalehtiteksteissä (avautuu uuteen ikkunaan). Käsitelty aineisto ei siis keskity yksin matkailuun, mutta saamelaiskuvaston ongelmat tulevat siinä hyvin esiin.

Nämä kuvat hiipivät myös suoraan kanssakäymiseen saamelaisten ja valtaväestön kesken, viime vuosina erityisesti saamelaismääritelmäkeskustelussa, johon SSN myös on ottanut aktiivisesti kantaa. Ei-saamelaisten toimijoiden ylläpitämä kiista saa nähdäkseni polttoaineensa juurikin tällaisesta saamelaiskuvasta jonain kaukaisena, mystisenä asiana, johon liittyvät romanttiset mielikuvat verenperintönä saaduista taianomaisista ominaisuuksista, eikä arkipäivän elämän kulttuuristumisena. Kirje Saamelaiskäräjien vaalilautakunnalta ei oikeasti ole mikään kutsu Tylypahkaan uuden ihmeellisen maailman äärelle, vaan vuosikymmenten aktiivisen työn kautta voitettu oikeus vaikuttaa kulttuurimme tilaan myös kollektiivisesti, saamelaisina — ja oikeus olla myös eri mieltä näistä asioista, ja luoda konsensus demokratian pelisääntöjen mukaan. Näytti se sitten ulkopuolisille ”riitelyltä” tai ei, se on osa normaalia päätöksentekoa, ihan samalla lailla kuin eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa ja muissa vaaleilla valituissa edustuselimissämme.

IMG_1430

Siksi: ÄÄNESTÄKÄÄ! Ketä tahansa, kunhan äänestätte. Olemme Suomessa muutenkin sellaisten aikojen ja tapahtumien äärellä, jotka ovat selkeästi osoittaneet kansanvallan tärkeyden, ja näin pienissä vaaleissa jokaisella äänellä on väliä. Siis tulkaa, kyselkää meiltä, grillatkaa ihan kunnolla, ja äänestäkää! Joudumme ponnistelemaan jokapäivä stereotyyppien ja ennakkokäsitysten kanssa, mutta onneksi emme joudu tekemään sitä yksin.