[namaheapmi] kenen tarina, kenen näkökulma?

Kun puhutaan näkökulmista ja “äänistä”, on joskus ihan mielenkiintoista (lue: surkuhupaisaa), millaisia näkökulmia suvaitaan, ja kenen ääniä kuunnellaan. Esimerkiksi jonkin aikaa sitten linkittämäni Saamelaiset Suomessa -vihkosta lukiessa heräsi monia kysymyksiä, yhtenä niistä kuka on Reetta Toivanen, ja miksi Reetta Toivanen puhuu saamelaisaktivisteista? Keistä saamelaisaktivisteista hän edes puhuu?

En saamelaisena aktivistina tunnista nimittäin yhtään kollegaani Toivasen kuvauksesta. Suurimmalla osalla heistä kun on paljon parempaakin tekemistä kuin murehtia uuslappalaisten identiteettikriisiä tai statuksettomia saamelaisia, saati ottaa aktiivisesti kantaa kumpaankaan. He järjestävät kielipesiä. Kielten opetusta. Kursseja. Seminaareja. Peruspalveluja. Oppimateriaaleja. Kasvattavat saamelaislapsia ja yrittävät antaa vanhuksille mahdollisuuden vanhentua ympäristössä, jossa hoitaja ymmärtää, mitä hänelle sanoo.

Saamenmaassa tapahtuu koko ajan hirvittävän paljon hyvää ja innostavaa. Kun itse lähestyy aikuista ikää, on aina rohkaisevaa huomata että tämän hetken lapset ja nuoret ovat paljon paremmin perillä itsestään ja saamelaisuudestaan kuin itse muistan ala-asteikäisenä olleeni. Saamelainen lasten- ja nuortenkulttuuri on ihan toiselle tasolla kuin edes 10 vuotta sitten. Kielet ovat elpyneet niin, että tilanne on jo täysin toinen kuin silloin, kun itse olin peruskouluiässä. Kaikesta siitä saamme kiittää ahkeria saamelaisia aktivisteja, jotka ovat ajaneet kielellisiä oikeuksia, tehneet Unna Junnáa, kirjoittaneet kirjoja ja näytelmiä ja niin edelleen.

Tietenkään suurin osa tästä yhteisöjen sisällä niiden hyväksi tehdystä työstä ei näy ulkopuolelle, koska niissä ei ole kyse suomalaisten sivistämisestä, tunteista tai mitenkään muutenkaan priorisoimisesta. Kuitenkin se on lopulta työtä, joka pitää yhteisöjämme koossa ja vahvistaa mahdollisuuksiamme selvitä seuraavalle vuosisadalle, kasvattaa lapsemme paremmin eväin tietoisiksi omasta kulttuuriperinnöstään ja antaa tuleville sukupolville työkaluja selvitä tulevaisuudesta, mitä se sitten tuokin muassaan. Jos lähtökohta on se, että tieto hankitaan sanomalehdistä, saa väistämättä erittäin harhaanjohtavan kuvan siitä, missä tilassa saamelaisyhteisöt ovat ja mitä niissä oikeastaan tapahtuu. Suomalaiset kun eivät siitä kirjoita, kun taas esimerkiksi saamelaismääritelmäkonflikti tarjoaa sopivasti mässäiltävää eteläisintä Suomea myöten.

Olen lisäksi pitänyt kirjaa! ja saanut huomata, että esim. uuslappalaisasiaa ja kiistoja saamelaismääritelmästä pitävät hengissä pääosin suomalaiset lappilaiset. Samoin eugenistista ja essentialisoivaa kielenkäyttöä saamelaisuudesta “verenperintönä” (joko konkreettisena tai kuvaannollisena sellaisena) kuulee lähes ainoastaan muilta kuin saamelaisilta, kuten esimerkiksi tällä erää (tadaa!) Reetta Toivaselta. Kenelläkään muilla ei tunnu olevan intressiä pelkistää saamelaista identiteettiä rotuopilliseksi tekotieteeksi.

Hyvä Reetta: Jos aikoo puhua saamelaisista (aktivisteista tai edes tavallisista ihmisistä) olisi ilmeisesti ihan hyvä tutustua kyseiseen ryhmään ja sen toimintaan. Muuten päätyy puhumaan suomalaisista, omasta sanomalehtinäköharhastaan ja omista ennakkoluuloistaan, kuten sinä nyt.

Muuten pitäisin kys. tekstiä tyypillisen jurpon sepustuksena, joka ei pohjaudu niinkään tietoon tai tutkimukseen vaan ennakkoluuloon, mutta kun se on jostain syystä nostetty Sukukansojen ystävät ry:n kustantamaan vihkoseen, jonka tarkoitus oli nostaa esille “näkökulmia ja ääniä” nykyhetken saamelaisuuteen, herää myös suurempi epäilys. Kenen ääntä kuunnellaan ja kenen näkökulmaa halutaan tuoda esille? Saamelaisia koskevan tiedon tuottaminen on jälleen poliittisesti räjähdysherkkä aihe, eikä vähiten siksi, koska väärän tiedon ja ennakkoluulojen levittäminen maksavat paljon — saamelaisille. Jyrkentyvistä ennakkoluuloista ja yksisilmäisestä “journalismista” kärsimme me, äärimmäisimmillään ihan fyysisenä väkivaltana tai sen jatkuvana uhkana. SY ry olisi näiltä osin voinut olla hieman tarkempi ja vastuullisempi tekstipakettinsa toimittamisessa.

Lopuksi haluan kysyä ihan yleisellä tasolla, mitä se oikeastaan tarkoittaa, kun saamelaisuudesta puhuttaessa puhutaan siitä, mitä suomalaiset ovat mieltä saamelaisuudesta? Tai kun mikä hyvänsä saamelaiskeskustelu peilataan sitä kautta mikä osa meidän olemassaolostamme ja selviämistaistelustamme näyttäytyy suoraan suomalaisia koskevana ja palvelevana — eikä niinkään sitä, miten me onnistumme parhaiten palvelemaan itse itseämme?