Uccâ sákkuääšist olmoošvuoigâdvuođáid: Maht ávhástâllâđ strategilâš kerivuššâm sämiaašijn?

Peessim čuávvuđ uáli alda historjálii riehtijotteem neelji veeččâhlii lovettes kyelipiivdost já oovtâ ucjuvlii lovettes viermist, ko lijjim tobbeen tulkkân. Tuámu meridui västideijei pyerrin já tuámmár keejâi sii puohâin lamaš vuoigâdvuotâ pivdeđ kyele. Äšši mana ovdâskulij njuolgist alemus riähtán, kost láá tääl skappuumin nk. ovdâmiärádâs, mii vaiguttičij puátteevuođâst aainâs-uv lahâtulkkuumân sullâsâš kuálástemvuoigâdvuotâaašijn.[1]

Tot ij lah tiäđust, mon kuhháá äšši tobbeen šadda ájániđ, jiemge äälgi täst tutkâđ ääši jieškote-uv peelijd já kevttum riehtivuovijd, peic tom ete keerrivrievti miärádâs še lâi jo alnees historjálâš, já meiddei šiev ovdâmerkkâ nk. strategilâš kerivušmist (strategic litigation). Tot uáivild tom, ete oovtâ riehtiääši kevttih iššeen stuárráb riävtálâš koččâmuš tâi epivuoigâlâš tile čuávdimist[2], já toh lahtojeh uáli távjá olmoošvuoigâdvuođâi olášumán tâi toi olášuuhánnáávuotân.

Taam ääši čuávvum lii tiäđust-uv pajedâm jurduid maaŋgâ eres-uv epivuoigâlâš tile iähtun. Puoh aašijd ij kannat irâttiđ čuávdiđ toin naalijn aainâskin vuosâsaajeest, ko kerivušmist lii ain tot riskâ ete tobbeen sáttá táppáđ. Mutâ láá motomeh ääših, maid puávtáččij kale irâttiđ čuávdiđ kerivijn. Majemuuh iveh láá meiddei čáittám, ete eromâšávt luánduriggoduvâi ávhástâllâm tâi sämmiláid olmoošjuávkkun čyeccee hálbášem iähtun poolitlâš vyevih iä veltihánnáá tuálvu sämmilijd kuussân.

Ovdâmerkkân oovtviärdásâšvuođâváldálâš (OVV) vaaldij kieskâd pele toos, ko mottoom almai lâi kosostâm natsiliipu jieijâs laasân, já piivdij oovtviärdásâšvuotâ- já täsiárvulävdikode (OVTÁLK) kieldiđ tom. OVV oonij tom oovtviärdásâšvuođâlaavâ vuástásâžžân já ete ton tárguttâs lâi rähtiđ almolii saje vajemielâlâžžân já epitorvolâžžân tiätu olmoošjuávhui kuáttá. OVTÁLK keejâi almaa porgâm oovtviärdásâšvuotâlaavâ vuástá já kieldij suu porgâmist nuuvt puátteevuođâst.[3]

Nabai puoh toh kááigáh kiäh levâtteh kiälásijd sämmilij pirrâ? Jyehi ääšist ij finnii kunneeluávkkámääši keriváid, mutâ kustoo meiddei olmoošjuávhu vuástásâš tahon sáttá finniđ monnii laavâvuáimálâš miärádâs. Siämmáánáál puávtáččij aldaniđ tábáhtusâid, main kiinii lii čielgâsávt viggâm huánnuđ sämmilijd kevttimáin paasyevvee vuovijguin sämmilij kulttuurlâš symbolijd tâi stereotiijpâid.

Kávpálâš tooimâin meiddei tagarij siskáldâsâi tiilájeijeid, ruttâdeijeid tâi čaitâččeijeid (om. máinusfinnoduvah) sáttá pijssáđ tuše tot, ete sijjân váldá ohtâvuođâ – sij iä haalijd hiäjus peggim, veikkâ iä kartâččiigin keriváid tâi ubâ OVTÁLK kieđâvušmân. Ovdâmerkkân VisitFinland, kote ráđádâlmij maŋa čuopâi máinusvideostis meddâl sämmilijd hálbášeijee uási (kooveest).

Tääl puávtáččij-uv leđe anolâš čielgâdškyettiđ máhđulâšvuođâid tuálvuđ motomijd sämmilijd kivsedeijee aašijd strategilâš kerivuššâm peht ovdâskulij, jis eres vuovijguin iä lah puáttám puátuseh. Eromâšávt sämmilâšvuotân já sämmiláid olmoošjuávkkun čyeccee aašijd já symbolij kevttimân kyeskee aašijd sátáččij leđe älkkeb ovdediđ kerivijn ko irâttiđ finniđ ulmuid kunnijâttiđ sämmilijd savâstâllâm já máttááttâs vuovvijn, tâi muđoi poolitlávt — taah teivih-uv leđe tagareh ääših, moid ij lah poolitlâš čuávdus ubâ finniimist.

Tot váátá uáli ennuv pargo já olmošlijd resursijd, ko kalga vistig čielgâdiđ magareh máhđulâšvuođah jieškote-uvlágán aašijd lii tuálvuđ keriváid, tutkâđ eres sullâsâš aašijn adelum miärádâsâid já haahâđ äššivyeijee tâi -vyeijeid, tot váátá persovnlâš killeelvuođâ tast kote álgá tâi kárttá äššiuásálâžžân, já loopâst puáđus ij lah kuássin tähidum tagarin mon lii hahâmin. Mutâ sáttá leđe, ete tot lii kuittâg ohtâ máhđulâšvuotâ mon ferttip árvuštâllâđ, ko oppeet roččoop mottoom epivuoigâlâš tilijn.

 

Čujoseh:

1) Helsingin Sanomat. Saamelaisten kalastuskiista viedään suoraan korkeimpaan oikeuteen, 13.3.2019. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006033509.html (čujottum 27.3.2019)

2) European Center for Constitutional and Human Rights (ECCHR), Glossary: Strategic Litigation. https://www.ecchr.eu/en/glossary/strategic-litigation/ (čujottum 27.3.2019)

3) YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto. Tapausselosteet 2018. Diaarinumero: 393/2018, 19.12.2018. https://www.yvtltk.fi/fi/index/materiaalit/tapausselosteet_3/tapausselosteet2018.html (čujottum 27.3.2019)

Artikkâlkove: Čáittuvááldus VisitFinland Suomâ tälvimáđhâšem mááinusvideost čohčuv 2015, mii onnui sämmilij hálbášeijen já mast ráđádâlmij maŋa čuoppuu meddâl uásih, kost maka-sämmiliih maka-tánssájii maka-kuáđist. Čaallim videost kyevti čalluu talle, ”Irvikuvista, tulevaisuudenkuvista ja kuvien vallasta” 15.9.2015 já ”Mitä saa 200 000 veroeurolla?” 21.9.2015.

Saamelaiskäräjälakiuudistus: Kyllä vai ei?

Saamelaiskäräjien hallitus esitti viime kokouksessaan, että viimeisin esitys saamelaiskäräjälain uudistamisesta hylättäisiin. Tällä hetkellä käynnissä oleva prosessi on ollut alusta alkaen hieman kompuroiva, ja toimikunta tarvitsi työhönsä lisäaikaa, ja nyt alkaa vaikuttaa siltä, että saamelaiskäräjille sälytetään vastuu voimakkaasti kritisoidun lakiesityksen kohtalosta.

Saamelaiskäräjien täysistunnolla on maanantaina edessä ikävä työ, sillä meille esitetty kysymys ei ole se, että mitä Saamelaiskäräjät haluaa lailta, vaan se, hyväksymmekö esityksen vai emme. SaKän hallituksen mukaan saamelaiskäräjälain 9 §:n mukaiset neuvottelut eivät täyttäneet tarkoitustaan, eikä saamelaiskäräjille varattu tosiasiallista tilaisuutta tulla kuulluksi. Tämä on vahva peruste hallituksen päätökselle esittää hylkäämistä, ja sen pitäisi painaa jonkin verran myös täysistunnossa. Saamelaiskäräjät sai nimetä jäseniä lakiesitystä valmistelleeseen toimikuntaan, mutta se ei vastaa 9 §:n mukaista neuvottelua, ja toimikunnassa tahdin lienevät määränneet hallituspuolueet jäsentensä kautta.

Esitimme Aanaar sämmiliih -yhdistyksen lausunnossa, että lakiesitystä ei tulisi tällaisenaan hyväksyä, vaan sitä tulisi tarkistaa vastaamaan paremmin kv-oikeuden puitteita ja vahvistamaan saamelaisten itsehallintoa. Olen edelleen samaa mieltä. Pohjoismaisen saamelaissopimuksen käsittelystä tuttu kaava toistaa itseään siinä, että saamelaisten itsehallintoelimen osuus sopimusneuvotteluissa pyritään typistämään yksinkertaiseen kyllä vai ei -kysymykseen.

Nyt kyseessä ei kuitenkaan ole useita vuosia veivattu valtiosopimus, vaan oma kansallinen lainsäädäntömme, enkä voi hyväksyä sitä miten saamelaiskäräjien kokous ohitettiin kesäkuussa kun nykyinen lakiesitys päätettiin julkaista. En myöskään voi hyväksyä sitä, että itsehallintoelimemme pistetään puun ja kuoren väliin valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta, josta kumpikaan ei ole saamelaisten laajasti tukema. Sen pitäisi myös painaa, niin täysistunnossa kuin vastuuministeriössä ja hallituspuolueiden sisällä.

Toivottavasti löydämme maanantain kokouksessa jonkinlaisen mahdollisuuden edetä asiassa ja vaikuttaa laajemmin tulevan lain sisältöön. Kun viime kerralla saamelaiskäräjälakia yritettiin uudistaa, prosessi oli kivulias – ja kaatui lopulta eduskunnan kaaokseen ja hallituspuolueiden rakoilevaan tukeen. Osasyy saattoi olla siinäkin, että sakä-laki ja ILO 169 -sopimuksen ratifiointi kytkettiin toisiinsa, mutta päätös ja vastuu oli Suomen lainsäätäjillä.

On vaikea nähdä tulevaa, varsinkin sitä miten tätä lakiesitystä käsiteltäisiin Suomen lainsäädäntöelimissä mikäli sen hyväksyisimme. Saamelaiskäräjille tärkein fakta on mielestäni kuitenkin se, että saamelaiskäräjillä on vastuu omaa kansaa kohtaan ajaa ja kehittää sellaista itsehallintoa, joka tosiasiallisesti palvelee saamelaisia. Jos me emme tee sitä itse, niin sitä ei varmasti tule tekemään kukaan muukaan.

CR 1 nosto.jpeg

Näissä tunnelmissa osoitimme mieltämme saamelaisten itsehallinnon ja ILO 169:n puolesta maaliskuussa 2015. Kuva: Pirita Näkkäläjärvi / Yle.

Ennen ja nyt:

Muádi sääni sämitiggelaavâst

Tääl lii vuod äigi, ko sämmilâš kárttá juristin, almugijkoskâsâš rievti äššitobden sehe mon val eres ääši äššitobden, vâi pastaččij väldiđ pele toohâmnáál lahâuđâsmitmân main miäruštâlloo, kii finnee piäsu sämmilij jiešmeridemorgaanân.

Moonnâm haldâttâs ij luhostum uđâsmittiđ sämitiggelaavâ, já ohtân suijân puáhtá anneeđ kuhesáigásâš já ollâ tääsi viäskáristem, main läddliih nuuvt kieldâ- ko ovdâskodetääsist-uv viggii estiđ puoh mii váhá-uv oroi tagarin, ete ličij puáhtám adeliđ sämmiláid mottoom pargoniävu ovdediđ jiešráđálávt jiešhaldâšmis já siskáldâs politikis. ILO 169 paasij vuod peevdi oolâ, tegu 25 ive ääigi lii šoddâm masa ärbivyehin jo ovdâskoddeest, já haldâttâspiäláduvah iä innig majemui merideijee čuákkimijnis tuárjum jieijâs iävtuttâsâid. Tallaš riehtiminister Henriksson keesij iävtuttâsâidis maassâd já st-laavâ uđâsmittem kolgii algâttiđ oppeet uđđâsist.

Tááláš haldâttâspaje ääigi lii väljejum uđđâ toimâkodde valmâštâllâđ lahâuđâsmittem, mast ij ennuv tiettuu olmoošvuoigâdvuođâi tâi algâaalmugrievti äššitubdâmuš. Haldâttâspiäláduvah láá toohâm jieijâs nomâttâsâid jieijâs ulmij vuáđuld, já puáhtá tuše arvâliđ moh toh ulmeh láá. Mielâkiddiivâš kale lii, ete ohtân toimâkode eidusâš jesânin lii Aanaar kieldâ läddlâš kokoomus kieldâpolitijkkár kiän aldemus kuoskâttâs sämmiláid argâpeeivi tääsist sáttá leđe tot, ete sun tárkkoo vaarâ uáli maaŋgâ sämmilii kietâmätkitävirijd Avveel kirdemšiljoost.

Puáđusin toimâkodde ij lah – pyeremus viggâmušâinis huolâhánnáá, ušom – adeliđ oovtâmielâlâš smiettâmuš tâi iävtuttâs sämitiggelaavâ nubástittem várás sijjân meridum toimâpaje siste. Toimâkode mandaat lii-uv tääl juátkojum, já ton ääigi toimâkodde lii meridâm adeliđ mottoom iävtuttâs celkkimnáál. Lahâiävtuttâs puáhtá juáháš eelliđ luhâmin suomâs, ruotâs já kuulmâ sämikielâ Celkkimpalvâlus siijđoin: Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi (VN 675/2018).

Lahâiävtuttâsâst láá pyereh já hyenes peleh, tegu jo lâi vyerdimist. Enâmustáá majemui iivij savâstittám sämmilâšmiäruštâllâmäšši oroččij aainâs-uv paajaabeln kejâdijn monâmin pyereeb kulij, ko toovláš viäruluvâttâllâmmerkkimeh mottoom madârvanhim laapiviäru mäksimist iä innig tuhhiiččij tuođâštussân sii maajeeldpuáttee sämmilâšvuođâst. Lasseen kielâvuáđulâš miäruštâllâm jotkuuččij ovttáin suhâpuolváin kukkeláá, mii lii aainâs-uv muu mielâst pyeri. Arvâlâm, et tääl jo láá puigâ sämmiliih kiäh iä veltihánnáá innig teevdi tááláš laavâ miäldásâš kielâvátámuš. Sämmilij suddâlume läddláid lii jotkum Sämitige vuáđudem maŋa-uv, ege sämikielâi iäláskittem vaiguttâsah kuittâg tiettuu ovdil ko tááláš párnái suhâpuolvâi ääigi.

Täsitiädu tiet toos lii tiävstuv kolgâm lahteđ hirmástuttee sirdumsiättus, mast tááláš sämitige vaaljâpaje jotkuuččij ovttáin ivvijn – jienâsteijein koijâdhánnáá! – já laahâ puáđáččij lavhij mield vuáimán nuuvt, ete ucâlume sämitige vaaljâluvâttâlmân ličij jotkâšuvvee ige vaaljâi äigimuudon čonnum jo ovdil čuávuvâš vaaljâid, mut toin kevttuuččij val puáris laavâ jienâvuoigâdvuođâ miäruštâllâm. Taam ij lah kihheen annaam pyerrin já maaŋgâs láá-uv ciälkkám taggaar sirdumpaje vuástá, sii juávhust almugijkoskâsâš rievti já olmoošvuoigâdvuođâi professor Martin Scheinin.

Tom še puáhtá suogârdâllâđ, ete mondiet ovdâsteijei mere kolgâččij pajediđ 21:st 25:n já siämmást pajediđ ovdâsteijei mere moh ucemustáá kalgeh puáttiđ jyehi kieldâst nuuvt, et Aanaar kieldâ kuávlu finniiččij oles čiččâm tähidum ovdâsteijee olesčuákkimân. Máhđulávt Aanaar kieldâst láá jieijâs intresseh nanodiđ jieijâs vaiguttemvääldi sämitige siste já kevtiškyettiđ Sämitige vuáháduv jieijâs politik jotkân, mii ij eissigin ličij pyeri sämmilij jiešmeerridmân tâi sämitige sajattuv tááhust sämmilij aalmug valjim ovdâstemorgaanin.

Taas (mottoom) kieldâi väldiháputtâllâm nanosmuumân puáhtá lohtuđ meiddei iävtuttum 17 b §, mast adeluvvoo 50 jienâvuoigâdittum sämmilâžân vuoigâdvuotâ kyeđđiđ alguid Sämitige olesčuákkimân. Taggaar ”kansalaisaloite” lii jiešalnees hirmâd šiev juurdâ já tiervâpuáttim meiddei sämitiggevuáhádâhân, mutâ oovtâst kieldâi tähidum ovdâsteijeemeerij nubástitmáin tot puáhtá meiddei puurrâđ Sämitige sajattuv aalmugvaljim ovdâsteijeeorgaanin. Taat lii kale val eenâb arvâlemnáál ko tuođânálásâš.

Já maid mii tääl kolgâččijm porgâđ? Ohtâ olmooš, kiäin mun lam porgâm sämipolitikist kuhháá, eeđâi ete suu mielâst ličij tergâd ete mij ep tuástu já lääiti puoh maid toimâkodde iävtut, já ete ličij tergâd tääl finniđ ááigán sopâmuš moos haldâttâs puáhtá čonâsiđ já pieijâđ ovdâskulij ovdâskoodán. Haldâttâs toorjâ ovdâskoddeest lii meiddei hiäjunâm čuuvtij, já ton-uv tiet puáhtá leđe ete jis lahâiävtuttâs ij finnii noonâ torjuu sämmilijn, tot puáhtá aaibâs pyereest komániđ ovdâskoddeest tegu ovdil-uv keevâi.

Mut pyehtip-uv mii taggaar taktik tiet luoppâđ mainnii vátámušâin já tuoivuin? Pyehtip-uv mij miettâđ laahân mii ij iänááš oro tuárjumin sämmilij jiešhaldâšem ovdedem já kulttuur cevzim, já moos maaŋgah aktivlâš sämmiliih já äššitobdeeh láá uáli kriittisiih?

Muu mielâst mij kolgâp tarvaniđ lahâiävtuttâs hiäjus peelijd já njuolgâ epivuoigâlâšvuođáid. Tot lii stuorrâ pargo eromâšávt sämiservijd, moin maaŋgâst iä lah ubâ haldâttâhpargeeh nurâmin pápárijd já čälimin muuštonmiärkkumijd. Säämi Tyeji stiivrâst mij meridijm-uv kieskâd čuákkimstân ete viggâp ovtâstittiđ vuoimijdân eres servijguin já tuáimeiguin. Äšši lii tuođâi tehálâš já koččâmuš puáhtá leđe sämmilij suddâdem nanosmuumist Suomâst – jis mij tääl karttâp hilgođ taam orgaan, mon lep lamaš mield huksiimin, mijjân šadda vädis tile uđđâs huksimáin já Sämitige tááláš palvâlusâi já mandaat sirdemáin monnii uđđâ lájádâssân tâi ornijdumán.

Já tuođâi, taam mij kolgâččijm porgâđ kesiluámupaje paijeel, vâi toimâkodde uážžu te keesi maŋa vijsođ mii iävtuttâsâin ko lii vistig peessâm vuoiŋâstiđ korrâ pargo maŋa.

Eilen ja tänään: inarinsaamelaisten neuvottelukuntaa aletaan asettaa, koltat saavat luottamusmiesvaalit, saamelaiskäräjälakiuudistus etenee ja Jäämeren ratahankkeesta lähetekeskustelu

Eilen pidettiin vuoden 2018 toinen saamelaiskäräjien täysistunto, ja päivään mahtui muitakin tärkeitä asioita, jotka eivät ehtineet kokouksen asialistalle.

Tällä hetkellä pienin, mutta ehkä tulevaisuudessa jo suurempi asia on se, että inarinsaamelaisasiain neuvottelukuntaa aletaan asettaa loppukesästä. Esitin joulukuun kokouksessa, että Saamelaiskäräjät alkaisi valmistella erillistä neuvottelukuntaa inarinsaamelaisia ja meille tärkeitä aiheita varten. Asia on edennyt sen verran, että täysistunnon alussa tuli tieto, että varsinainen työ alkanee elokuussa. Neuvottelukunnan kokoonpano ja tehtävät ovat vielä täysin auki, ja toivon että pääsemme pian keskustelemaan yhteisömme kesken aiheesta.

Sinä, inarinsaamelainen! Asut sitten kotiseutualueella tai muualla, puhut inarinsaamea tai et – mitä toivoisit yhteiseltä neuvotteluelimeltä? Ja onko sillä edellytyksiä olla jonkinlainen pysyvä ratkaisu inarinsaamelaisten edustukseksi, vai tulisiko sen toiminnassa edistää pysyvämmän, erillisen edustuselimen perustamista? Mitä ajankohtaisia asioita toivoisit neuvottelukunnan käsittelevän ja keitä haluaisit nähdä siellä? Anna kuulua!

Lisäksi hyviin uutisiin kuuluu myös se, että hallinto-oikeus on kumonnut vaalilautakunnan päätöksen hylätä Tanja Sanila ja Sergei Fofonoff ehdokkaina ja valita Veikko Feodoroff luottamusmieheksi ilman vaaleja. Yle uutisoi tänään koltaksi: Tâʹvv-Lääʹddjânnam vaaldšemvuõiǥâs heelǥii saaʹmi ouddooumažvaali vaaʹl-luʹvddkååʹdd tuʹmmstõõǥǥ piijjâd Veikko Feodorooff saaʹmi ouddooumžen, 20.6.2018.

Kirjoitin Facebookiin 14.9.2017 aiheesta:

Vaalilautakunnan asettavat kyläkokoukset, joissa koltta-alueen ulkopuolella asuvat koltat eivät voi vaikuttaa. Luottamusmiesvaali on meille ainoa virallinen osallistumisen muoto omassa päätäntäelimessämme. Niin kauan kuin kolttalaki ja kyläkokousjärjestelmä pysyvät nykymuodossaan, tätä osallistumismahdollisuutta ei tulisi rajoittaa millään hallintoteknisillä syillä.

Ennustin myös, että päätös kumotaan hallinto-oikeudessa, kuten tehtiinkin. Toivon, että mahdolliset valitukset käsitellään nopeassa päiväjärjestyksessä ja pääsemme äänestämään vaaleissa, jotka ovat koltta-alueen ulkopuolella asuville koltille (tosin vain Inarin kuntalaisille) ainoa osallistumisen mahdollisuus.

Eilinen saamelaiskäräjien täysistunto oli itsessään varsin nopea budjettikokous. Aamulla saimme tutustua saamelaiskäräjälakitoimikunnan työn tuloksiin ja tutustua pikaisesti tuoreeseen toimikunnan esitykseen saamelaiskäräjälain muuttamiseksi. Ehdotetut uudistukset ovat mielenkiintoisia, enkä ole ehtinyt perehtyä vielä niihin, mutta jotkut ovat ja seuraan keskustelua mielenkiinnolla. Mistä luovutaan ja mitä voitetaan?

Päivää varjosti vähän harmi siitä, että toimikunnan keskustalainen jäsen ja Lapin kansanedustaja Markus Lohi oli ehtinyt lähettää omat kommenttinsa Lännen medialle jo ennen kuin saimme saamelaiskäräjillä tilaisuuden tutustua ehdotuksiin siitä, missä puitteissa saisimme tulevaisuudessa toteuttaa rajattua itsehallintoamme. Lohen itsensä mukaan kyseessä ei ollut vuoto, vaan kommenttien antamisesta oli sovittu:

Tarkennan, että vuodot ylipäänsä eivät minua häiritse periaatetasolla, vaan kuten SK:n toimittaja Salla Vuorikoski totesi Twitterissä perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoluonnoksen vuodettua, ne kuuluvat toimivaan demokratiaan:

Tämä, ja edelliset vuodot (saamelaiskäräjälakiuudistuksen toimikunnan luonnos, Pohjoismainen saamelaissopimus) hiertävät siksi, että ne ovat vallankäyttöä saamelaisiin nähden. Vuodot ja niiden tietoja julkaisseet tahot alleviivaavat sitä, kenellä on meitä koskevassa lainsäädännössä todellinen valta ja tieto, ja kuka tätä valtaa ja tietoa saa ja voi käyttää.

Saamelaiskäräjien kokous ei ehtinyt keskustella ehdotetuista uudistuksista kokouksessa, joka olisi ollut sille luonnollinen foorumi, koska Saamelaiskäräjät joutui odottamaan virallista tietoa ehdotusluonnoksesta, joka oli suunnilleen kaikilla muilla jo käytettävissä kun tiedotustilaisuus alkoi aamulla. Tämä on suoraa itsehallintoelimemme ja oikeuksiemme ylenkatsomista.

Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi on nyt Lausuntopalvelussa (VN 675/2018), ja suosittelen kaikkia saamelaisia tutkimaan ehdotettuja uudistuksia ajatuksen kanssa. Yhdistyksemme Aanaar sämmiliih tulee antamaan ehdotuksesta oman lausuntonsa piakkoin. Saamelaiskäräjien tiedotteen aiheesta voi lukea Saamelaiskäräjien sivuilta.

Eilisessä kokouksessa pääsimme kuitenkin keskustelemaan Jäämeren rautatiehankkeesta. Enimmäkseen edustajamme ovat hanketta vastaan, ja pari sellaista jotka eivät osanneet sanoa mitään ja odottavat sen sijaan prosessin etenemistä ja lisäselvityksiä – pitipä yksi jopa voimakasta vastarintaa ”näyttelemisenä”. Lisäselvityksittäkin lienee kuitenkin selvä, että rata, jos se toteutetaan Inarijärven pohjoispuolitse piirretyn ratalinjan mukaan, olisi tuhoisaa inarinsaamelaiselle poronhoidolle ja uhkaisi Inarijärven herkkää luontoa ja kalakantoja sekä luontoarvoja, jotka ovat Inarin alueen matkailun elinehto.

Sitowise: Jäämeren rata, maisema-alueetLisäksi Sitowisen selvitykseen liitetty kartta esittelee useita inarinsaamelaisia kiinteitä muinaismuistoja ja kulttuurimaisemia, jotka joko jäisivät radan alle tai sen välittömään vaikutusalueeseen. Liikenneviraston tiedote ja linkit selvityksiin maaliskuulta löytyvät Liikenneviraston sivuilta. Kuvan kartan lähde: Jäämeren radan linjausselvitys, Sitowise, 1.3.2018, s. 59.

Moni iso hanke roikkuu tällä hetkellä ilmassa, ja pelissä on niin yksittäisten ihmisten kuin kansammekin tulevaisuus. Nyt on kerättävä voimat ja vaikutettava siihen, mihin lento päättyy.

Mitä saamelaiset haluavat?

Puoluekokouskausi on ylimmillään, ja pari viikkoa sain jopa yhteydenoton erään puolueen jäseneltä, jota mietityttivät saamelaisille tärkeät asiat ja miten niitä voisi puoluetoiminnassa edistää. Asia jäi mieleen, koska tällaiset pyynnöt ovat suhteellisen harvinaisia.

Jokainen puolue kysyy ja käsittelee toki saamelaisasioita omien ydinarvojensa ja periaatteidensa pohjalta, ja päättää miten ne käytännön toiminnassa näkyvät. Sikäli yksittäinen saamelainen, ei edes saamelaiskäräjäedustaja, ei voi antaa tyhjentävää vastausta siitä, miten kukin puolue voi parhaiten edistää saamelaisten asioita. Kuitenkin saamelaisia koskevia päätöksiä tehdään myös puolueissa, ja silloin päätöksentekoa pitäisi ainakin osittain ohjata hyvä käsitys siitä, mitkä saamelaisille ovat tärkeitä asioita ja arvoja.

Saamelaiskäräjälaki ja siihen sisältyvä saamelaismääritelmä, ILO 169 ja Pohjoismainen saamelaissopimus ovat olleet jo pitkään kuumia perunoita, ja niiden saaman mediahuomion alle jää koko ajan monia tärkeitä ja akuutteja saamelaisten kollektiiviseen hyvinvointiin ja oikeuksiin vaikuttavaa kysymyksiä. Näihin paneutuminen ei vaadi kannan ottamista edellämainittuihin ongelmiin, ja niihin voi suoraan vaikuttaa jopa yksi ainoa oikeassa paikassa oikeaan aikaan istuva valtuutettu tai kansanedustaja. Näitä akuutteja pienempiä asioita ei myöskään tarvitse itse lähteä etsimään: ne ovat jo hyvin tiedossa, ja luettavissa esim. Saamelaiskäräjien vaalikauden toimintaohjelmasta ja vaikka kuluvan vuoden lausunnoista ja toimintasuunnitelmasta.

Tässä taustadokumentteja (ladattu Saamelaiskäräjien dokumenttipankista):

Toki nämä tavoitteet koskevat etupäässä Saamelaiskäräjien omaa toimintaa. Kuitenkin niistä on poimittavissa helposti ohjelma- ja toimenpidemuotoon kirjoitettuna ihan yksittäisiä asioita, joiden edistämiseen tai toteuttamiseen tarvitsemme valtaväestön apua ja hyvää tahtoa.

Omat poimintani:

SOTE/MAKU, palvelut:

  • Maakuntauudistuksessa turvattava saamenkieliset palvelut ja luotava kehittävä ja koordinoiva yhteistyö maakuntien ja SaKän välille.

Sote/maku-uudistus lupaa myös hyvää saamelaisille: saamenkieliset palvelut tulisivat yhden toimijan eli Lapin maakunnan koordinoimiksi, kun nykytilanteessa jokainen kunta, viranomainen ja muu toimija koettaa ratkaista asiat omalla tahollaan miten parhaiten taitaa. Tämän vuoksi saamenkieliset palvelut voivat olla hyvin hajanaisia ja niistä ei välttämättä ole tietoa kaikilla. Yhden toimijan malli olisi selvä parannus nykytilaan.

Se lupaa myös huonoa: saamenkielisten palveluiden toteuttamiseen käytännössä ei ole tähän mennessä kaavailtu ropoakaan erillisrahoitusta. Jokainen joka on ikinä ollut tekemisissä minkään muun kuin suomenkielisen toiminnan järjestämisessä tietää, että tällä mallilla saamenkieliset palvelut jäävät järjestämättä.

Maakuntauudistukseen liittyen Saamelaiskäräjät instituutiona on itse asiassa varoittava esimerkki siitä, millainen asema maakunnilla tulisi tämänhetkisten suunnitelmien mukaan olemaan. Saamelaiskäräjät on toimielin, jolla ei ole mitään käytännön päätös- tai toimeenpanovaltaa muuhun kuin omaan rahoitukseensa, eikä oikeutta kerätä veroja toiminnan tai palveluiden rahoittamiseksi. Kehysneuvotteluita käydään vuosittain ja toivotaan ja rukoillaan, että kykenemme toteuttamaan meille asetetut velvoitteet.

Puolivakavissani esitänkin myös, ihan omasta puolestani, että

  • Saamelaiskäräjille säädettäisiin sakä-lakiuudistuksessa myös verotusoikeus.

Saamen kielten vahvistaminen

  • Joka kunnassa ja saamenkielisiä palveluita järjestävällä taholla tulisi olla oma kielistrategia.

Tätä edistetään nyt esimerkiksi Inarin kunnassa ja sen tarkoitus on suunnitella mm. saamenkielisten kohtaamista ja palveluiden tarjoamista kunnan tai muun toimijan toimissa ja myös rekrytoinnissa. (Inarin kunta selvittää kielistrategian tarpeellisuutta. Inarilainen)

  • Saamen kielten kehittämisen tulisi olla ammattimaista toimintaa, ja Sámi Giellagáldun toiminta tulisi rahoittaa pysyvästi.

Kirjoitin tästä edellisessä blogissani. Ihannetilanne olisi Kotuksen kaltainen itsenäinen tutkimus- ja resurssikeskus.

Perusopetus ja yleissivistävä opetus sekä varhaiskasvatus

  • Saamelaisista tulee olla saatavilla oikeaa tietoa kautta Suomen varhaiskasvatuksesta lukioon.

Esimerkiksi saamelaisten kansallispäivän tuominen osaksi opetusta olisi hyvä lähtötason toimenpide. Tämä on jo joissain paikoissa tullut, ja olisi hyvä saada joka kuntaan saamelaisten kansallispäivän juhla! Aika monessa nimittäin asuu saamelaisia. Saamelaisista kertomisen tulisi tulla mukaan myös muuhun kouluopetukseen, jossa puhutaan Suomessa elävistä kansoista ja kansanryhmistä.

  • Kannustimet esimerkiksi opettajankoulutukseen, vaka-alalle ja sote-aloille hakeutumiseen saamenkielisille.

Erityisesti varhaiskasvatusalan rekrytointia piinaava palkkakuoppa oli keväällä paljon esillä. Palkkauksen taso ja siitä johtuvat rekrytoinnin vaikeudet kasautuvat erityisesti saamenkielisillä työpaikoilla, joilla voidaan tiukan paikan tullen joutua käyttämään epäpätevää työvoimaa. Saamen kielen taidosta nykyään maksettavat kielilisät eivät kannusta ketään jäämään Suomeen töihin, jos vaikkapa Norjan puolella saa paremman liksan koulutusta vastaavasta työstä.

  • Saamelaisten asema alkuperäiskansana huomioidaan valtakunnallisen varhaiskasvatus- suunnitelman perusteiden uudistamistyössä niin, että saamelaislasten oikeus oman kielen ja kulttuurin mukaisiin varhaiskasvatuspalveluihin toteutuu täysimääräisesti.

Käytännössä mm. kielipesien toiminnasta säätäminen lailla.

  • Edistetään opettajankoulutusta, joka ottaa huomioon saamelaisopetuksen kielelliset ja kulttuuriset erityispiirteet, erityisesti saamenkäsityö- ja joikuperinteen osalta.

Lapsella on oikeus omaan kieleensä ja kulttuuriinsa, ja tämä koskee myös saamelaislapsia.

  • Oppimateriaalintuotannon määräraha saamen kielten elvyttämisohjelman mukaisesti.

ERITYISESTI KOLTAKSI JA INARINSAAMEKSI! Materiaalipula on huutava näissä pienissä kielissä.

Kulttuuritoiminta

  • Saamelaisen kulttuurin tuki vastaamaan tarvetta.

Kulttuurimäärärahat, mutta myös saamelaistaiteilijoiden aktiivisempi rekrytointi pitämään näyttelyitä, konsertteja jne. ympäri maata taiteilijoina muiden joukossa. Saamelaisen kirjallisuuden tuki on erityisesti kehitystarpeessa.

  • Sajoksen kehittäminen saamelaisten kulttuurikeskuksena ja Sevettijärvelle perustettavan kolttakulttuurikeskuksen edistäminen.

Tällä haavaa jälkimmäinen on todella pitkässä kuusessa varainkeruuvaiheessa, ja apua tarvitaan suunnitelmien edistämiseen. Asiaa hoitaa Kolttakulttuurisäätiö.

Media

  • Yleisradion saamenkielinen tarjonta ajan tasalle, paremmin resursoitava, itsenäisempi asema Ylen organisaatiossa.

Tämän lisäksi Ylen muiden yksiköiden tuottamat saamelaisia ja muita alkuperäiskansoja käsittelevät sisällöt tulee tehdä asiallisesti ja Ylen arvoja noudattaen. Viittaan tässä Saamelaiskäräjien lausuntoon Yleisradion hallintoneuvoston kertomuksesta eduskunnalle vuodelta 2017 saamenkielisistä ohjelmista ja palveluista, 28.2.2018.

Uutisten ja Unna Junnán lähetysajat tulee saada pois varhaisaamusta ja myöhäisillasta. Myös saamenkielisten lastenohjelmien tekeminen vaatii lisää resursseja ja tekijöitä. Ja saamenkielisiä nuortenohjelmia ei tee juuri kukaan! Yle Sápmin Sohkaršohkka on Suomen puolella lajissaan ainoa.

  • Saamenkielisen vapaan journalismin tuen kehittäminen.

Tällä hetkellä Suomessa ilmestyy yksi ainoa saamenkielinen aikakauslehti, Anarâš lostâ, ja sen rinnalle on lanseerattu nettilehti Lostâ ihan vasta. Kuitenkin tukea varsinaisen ammattilaisten tekemän julkaisun eteen tarvitaan. Viittaan tässä Toimenpideohjelmaan saamen kielen elvyttämiseksi, 2012.

Elinkeinot ja saamelaisen aineettoman kulttuuriperinnön oikeussuoja

Huom – käytännön syistä keskityn tässä käsityöhön. Perinteisistä elinkeinoista kuten poronhoidosta ja kalastuksesta ja niiden toimintaedellytyksistä voi lukea lisää Saamelaisten oikeus-, elinkeino-, kulttuuriperintö- ja ympäristöpoliittisesta toimintaohjelmasta 2016-2019.

  • Käsityöläisten hyvinvointi ja alan taloudelliset toimintaedellytykset kuntoon.

Esimerkiksi alennettu verokanta duodjin myymisessä, helpompi rajat ylittävä taloudellinen yhteistyö (Norjaan vaikeaa ja kallista myydä). Myös käsityöläisten sosiaaliturvan sekä myyntitoiminnan kehittäminen ovat tärkeitä alan kehittymisen ja kannattavuuden kannalta.

  • Saamelaiskulttuurin hyödyntämisen elinkeinoelämässä tulee tapahtua suunnitellusti ja yhteistyössä saamelaisten kanssa.

Otetaan käyttöön eettiset menettelytapaohjeet, joilla varmistetaan saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien toteutuminen osana kulttuuriperinnön ja perinteisen tiedon suojelua ja kestävää käyttöä. Tarvittaessa laaditaan eettiset menettelytapaohjeet, esimerkiksi osana kansallinen artikla 8(j) -työryhmätyötä.

Edistetään tiedotuksen ja koulutuksen kautta eettisten menettelytapaohjeiden käyttöönottoa ja noudattamista saamelaisten kulttuuriperintöä ja perinteistä tietoa koskevassa tutkimuksessa sekä kulttuuriperinnön ja perinteisen tiedon hyödyntämisessä ja suojelussa.

Entä inarinsaamelaiset?

  • Jäämeren radan suunniteltu ratalinjaus Rovaniemeltä pohjoiseen ja Inarijärven pohjois- tai eteläpuolitse Kirkkoniemeen halkoo kaikki tärkeimmät inarinsaamelaisten perinnealueet ja elinkeinoalueet.

Inarijärven herkkä järviluonto ei kaipaa säännöstelyn, ilmastonmuutoksen ja mökkirakentamisen lisäksi enää yhtään häiriötekijää. Toteutuessaan rataliikenteen melu, kemikaalipäästöt ja mahdolliset onnettomuudet vaikuttaisivat järveen suoraan.

Keskeiset porolaitumet ja kulkureitit jäisivät suunnitellun ratalinjauksen alle ja käytännössä lopettaisi laidunkierron.

Inarinsaamelaisten muinaisasuinpaikat, vanhat muuttoreitit ja palvospaikat esimerkiksi Nukkumajoella, Nitsijärvellä ja muualla olisivat suoraan ratalinjauksen alla tai välittömässä läheisyydessä, ja juna kulkisi konkreettisesti yli kotiemme ja esi-isiemme kotien.

  • Inarinsaamelaisia ei tule syrjiä!

Älä siis esiinny asiantuntijana yhteisön sisäisissä asioissa tai puhu inarinsaamelaisten yli meitä koskevissa asioissa. Olemme perustamassa neuvottelukuntaa inarinsaamelaisille tärkeiden asioiden edistämistä varten. Tarvitsemme työrauhaa ja neuvottelutilaa.

Vieläkö jäi jotain puuttumaan? Jätä vaikka kommentti – tai ota suoraan yhteyttä!

Lisäys 2.10.2018: Saamelaiskäräjien ohjelmat ja aloitteet on ladattu Saamelaiskäräjien dokumenttipankista, josta löytyy myös lisää aiheeseen liittyviä asiakirjoja.

Viisi vuotta hanketyötä, Giellagáldu yhä vailla rahoitusta ja organisaatiota

öTakanani on kaksi vuotta ja muutama kuukausi käytännön inarinsaamen kielityötä Giellagáldu-jatkohankkeessa. Aika on kulunut todella nopeasti mielekkäässä ja hyödyllisessä työssä, jossa olen päässyt käyttämään ja kehittämään omaa rakasta kieltäni, ja ollut muiden mukana kehittämässä pohjoismaista saamen kielten ammatti- ja resurssikeskusta. Jatkohanketta varjostaa kuitenkin sama epävarmuus kuin ensimmäistä SáFá2-projektia, joka päättyi vailla mitään tietoa pysyvästä rahoituksesta tai omasta organisaatiosta. Vuoden tauon jälkeen SáFá2:lle saatiin jatkohanke. Onneksi saatinkin, mutta se päättyy virallisesti 31.5.2018, ja rahoituksesta tai organisaatiosta ei edelleenkään ole tietoa.

Suomen puolella saamen kielityö jatkuu tämän vuoden aikana huhtikuun jälkeen vielä 3 kuukautta eri ajankohtina Saamelaiskäräjien omalla rahoituksella, mutta tulevaisuus on yhä hämärän peitossa. Tilanne ei ole kestävä, ja johdonmukaisen kielityön (sisältäen edellämainitut kirjakielen normittaminen, terminologiatyö ja kielenhuolto) puute tai niukkuus vaikuttavat saamen kielten käyttöön.

Vertailun vuoksi esimerkiksi Kotimaisten kielten keskus perustettiin vähän päälle 40 vuotta sitten. Sen keskeinen tavoite on seuraava: “suomen kieli ja Suomessa käytettävä ruotsi ovat elinvoimaisia, ja niitä käytetään yhteiskunnan kaikilla aloilla. Julkinen viestintä näillä kielillä on asiallista, selkeää ja ymmärrettävää.” Esimerkiksi Kotuksen virkakieliprojektit ovat osaltaan auttaneet tekemään viranomaisviestinnästä selkeämpää.

Giellagáldu-hankkeiden tavoite on ollut alusta asti perustaa saamen kielille oma ammatti- ja resurssikeskuksensa ja siten vakinaistaa saamen kielten terminologia-, normitus- ja kielenhuoltotyö samaan tapaan kuin esimerkiksi Suomen Kotus ja Norjan Språkrådet. Lisäksi ne ovat tarjonneet matalan kynnyksen kielineuvontaa kaikille kiinnostuneille.

Hankkeissa ovat olleet mukana viisi saamen kieltä: etelä-, luulajan-, pohjois-, inarin- ja koltansaamen kielet. Lisäksi uumajansaamen ortografiatyöryhmä sai vihdoin työnsä päätökseen jatkohankkeen aikana.[1] Muissakin saamen kielissä on tehty pitkäjänteistä työtä kielenkäytön edistämiseksi: esimerkiksi lainasanojen muodostusnormit luotiin inarinsaameen jo SáFá2-projektissa, ja luulajansaamelle ne tehtiin jatkohankkeen aikana. Lisäksi projektissa on luotu systemaattisesti eri alojen sanastoja, inarinsaameksi erityisesti perusopetuksen tarpeisiin. Yksi viimeisimmistä on Setan Hlbtqi-sanasto, joka on nyt julkaistu inarinsaameksi – ks. Arvetävgisäänih.

Samat haasteet sukupolvesta toiseen

Olen tänään viettänyt suomen kielen päivää hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Tänä päivänä suomenkieliset ovat juhlistaneet Mikael Agricolaa, joka erään Ylen jutun mukaan “loihti suomelle kirjakielen”. Onneksi jutusta selviää myös totuus: kirjakielen kehittäminen on pitkä, jatkuva prosessi. Suomessa käytettävä kirjakieli poikkeaa paljon Agricolan suomesta jo pelkästään siksi, että noista ajoista on jo kulunut jokunen vuosisata. Myös suomen kielen sanasto on muuttunut ja laajentunut varsin paljon, ja lähes sataprosenttinen lukutaitoisuus on tuonut lähes koko kansan kirjakielen ääreen.

Saamen kieliä on niin ikään kirjoitettu jo satoja vuosia, mutta viime vuosikymmeniin saakka kirjakieltä on kehitetty enimmäkseen papiston, virkamiesten sekä kielitieteilijöiden lähtökohdista sekä heidän tarpeisiinsa. 1900-luvulla saamen kielten kirjallistumista ja yleistymistä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla on haitannut myös assimilaatio- tai segregaatiopolitiikka, jota on toteutettu eri maissa eri muodoissa. Sen johtoajatuksena oli, että saamen kielet ja kulttuuri eivät kuulu nykyaikaiseen yhteiskuntaan, eikä niitä niin ollen ole tarpeen opettaa, tutkia tai kehittää – tai edes käyttää.

On vaatinut sitkeää työtä saamelaiselta yhteiskunnalta ja sivistyneiltä saamenystäviltä, että kieliämme elvytetään, edistetään ja opetetaan nykyään. Ihan yhtä sitkeässä tuntuu istuvan myös käytännön kielenhuollon, terminologiatyön ja neuvonnan rahoitus, jota perätään vuosi ja projekti toisensa perään. Ennen Giellagáldua tätä työtä ei tehty saamen kielten eteen organisoidusti kuin vähän, jos ollenkaan. Giellagáldua edelsi Saamen kielilautakunta, joka oli yhteissaamelainen asiantuntijaelin, ja tuotti muun muassa yhteisen ortografian pohjoissaamen kielelle. (Tätä ennen Norjassa ja Ruotsissa käytettiin erilaista kirjoitustapaa kuin Suomessa). Tällä yhteisellä saamen kielilautakunnalla oli töissä sihteeri ja hallintotyöntekijä, eikä yhtään kielityöntekijää.[2]

Suomessa Kotuksessa oli oma saamen kielilautakuntansa, jolla oli ennen lakimuutosta 2012 yksi 100% virka saamen kielilautakunnan sihteerille, ja inarinsaamen asiantuntijalle yksi 50% virka.[3] Koltansaamea ei juurikaan edistetty virkatyönä ennen Giellagáldua. Samoihin aikoihin kun Giellagáldu sai hankerahoituksen, vuonna 2012 julkaistussa Toimenpideohjelmassa saamen kielen elvyttämiseksi (s. 43-44) todettiin yhteisestä saamen kielilautakunnasta, että ”Inarin- ja koltansaamen jaostot eivät käytännöllisesti katsoen ole aktiivisia”. Systemaattisen kielityön puute on vaikeuttanut pienten, uhanalaisten saamen kielten tilannetta entisestään niin Suomessa kuin muissakin projektin maissa.

Ehdottomasti suurin mullistus hankkeen kautta tuli koltansaamen kielityöhön, jonka edistämiseen perustettiin ensi kertaa kokoaikainen virka. Myös inarinsaamen kielityö pääsi laajenemaan ja vapauttamaan opetus- ja tutkimushenkilökuntaa Giellagas-instituutissa varsinaisiin tehtäviinsä. Giellagas-instituutti on Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan yksikkö, jolla on valtakunnallinen vastuu saamen kielen ja saamelaisen kulttuurin ylimmästä opetuksesta ja tutkimuksesta Suomessa – se ei ole varsinainen neuvontapalvelu.

Vähintään yhtä tärkeä on myös yhteispohjoismainen ulottuvuus. Yhtäkään saamen kieltä, poislukien inarinsaamea, ei puhuta vain yhden valtion alueella, ja niiden kehittäminen vaatii määrätietoista rajat ylittävää yhteistyötä. Vaikka omassa työssäni olen tehnyt inarinsaamen kielityötä, olen silti saanut tukea muulta työyhteisöltä yli valtion- ja kielirajojen, ja ollut myös osaltani muiden tukena.

Kielikeskuksen vaiheet valtion virkakoneistossa

Hallituksen vuosikertomuksen Ministeriöiden tuloksellisuusselvityksessä vuodelta 2013 kerrotaan Giellagáldun toiminnasta näin: “Jotta saamen kielten huolto ja kielten kehittyminen sekä saamen kielten eriytyminen eri valtioissa voidaan estää, kielikeskukselle on ohjattava tehtäviä ja pysyvä rahoitus. Saamelaiskäräjät vetoaa Suomen valtioon pysyvän rahoituksen saamiseksi kielikeskukselle.”

Vuonna 2014 saamen kieliyhteisöjä kohtasikin suuri pettymys, kun OKM totesi, että Saamelaiskäräjät rahoittakoon kielityön jatkossa omasta budjetistaan saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon nojalla. Ohessa Saamelaiskäräjien talousarvio vuodelle 2014 (3 sivua):

Toki Saamelaiskäräjät olisi voinut tehdä näin, mutta ilman lisärahoitusta se olisi tarkoittanut muilta toimialoilta leikkaamista sellaisessa tilanteessa, jossa työskennellään jo valmiiksi alimitoitetuilla resursseilla. Täysin vapaita käsiä ei kulttuuri-itsehallintokaan anna, vaan Saamelaiskäräjät raportoi vuosittain eri avustusten käytöstä niiden myöntäjille, esimerkiksi Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Alla taulukko Saamelaiskäräjien talousarviosta vuodelle 2018, jossa mukana myös vuosien 2016 ja 2017 toteumat:

sakats2018_saka181217

Mistä nyt pitäisi leikata, että saamen kielten kielityö saisi vihdoin pysyvän rahoituksen? Mitä sellaista työtä Saamelaiskäräjillä tehdään, että se pitäisi yhtäkkiä lopettaa? Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä valtiovarainministeriö antavat ymmärtää, että tekemämme työ ei ole arvokasta. Kuitenkin sillä on saamelaisen yhteiskunnan vankka tuki, ja samalla omistautunut kielityö on vapauttanut lisää resursseja ja tukea muuhun saamenkieliseen toimintaan, myös peruskouluopetukseen ja muuhun suoraan kulttuurin tukeen.

Oikeus tulevaisuuteen – myös omalla kielellä

Erityisen ikävä tilanne on pienten saamen kielten osalta, jotka ovat edelleen vakavasti vaarantuneita ja joista Suomella on erityinen vastuu.

Saamen kielityö on alusta asti ollut katkonaista ja hajanaista, koska pysyvä ja pitkäjänteinen resursointi on puuttunut. Ratkaisuja on visioitu niin ruohonjuuritasolla kuin virkamiestyönäkin. Itse kielineuvontaa on tehty paljon vapaaehtoistyönä, Facebookin epävirallisissa keskusteluryhmissä sekä myös oppilaitoksissa, joiden varsinainen tehtävä olisi opetus ja tutkimus.

Saamelainen yhteiskunta on kaikin keinoin edistänyt sitä, että saamen kieliä kehitettäisiin samoilla periaatteilla kuin muitakin kotimaisia kieliä. Nyt, totuus- ja sovintokomission työtä valmisteltaessa, saamen kielityö on valtion budjetin mittakaavassa promillen murto-osasta kiinni.

Se on väärin heitä kohtaan, jotka väkivallasta, väheksynnästä ja syrjinnästä huolimatta ovat säilyttäneet ja edistäneet saamen kieliä niin, että me nuoremmat olemme myöhemmin saaneet oppia kielemme ja saaneet mahdollisuuden välittää sen eteenpäin nuoremmille. Saamen kielet ovat suuren muutoksen kynnyksellä juuri nyt, kun perinteiset käyttökontekstit joko katoavat tai pienenevät ja haasteena on pitää kieli mukana muuttuvan yhteiskunnan uusilla käyttöareenoilla. Lisäksi kielenelvytystoimet tuottavat jatkuvasti uusia puhujia ja osaajia, jotka tarvitsevat ammattimaista tukea siinä missä suomen kielen yhteisökin.

Mikään ei estä Suomea ottamasta yhtä pientä askelta kohti sovintoa ja menneiden sukupolvien kohtaamien vääryyksien korjaamista, ja paremman tulevaisuuden rakentamista. Toivottavasti budjettineuvotteluissa oma kielikeskus ei taas huku pinon pohjalle.

KORJAUKSET:
1)
Lisätty selvyyden vuoksi – uumajansaamen työryhmä työskenteli vuosia ennen Giellagáldun perustamista
2) Tämä lause on lisätty julkaisun jälkeen yhteisen saamen kielilautakunnan ja Kotuksen saamen kielilautakunnan eron selventämiseksi.
3) 
Tämä lause on muutettu julkaisun jälkeen yhteisen saamen kielilautakunnan ja Kotuksen saamen kielilautakunnan eron selventämiseksi. Pahoittelen!

Lue lisää:

Blogin paluu ja sekalaisia mietteitä

Kerkesipä kulua pari vuotta, että sain taas blogin päästä kiinni. Paljon on tapahtunut mutta enimmäkseen asiat eivät muutu – ainakaan saamelaisten oikeuksien edistämisessä. Uuden vuoden ensimmäinen saamelaiskäräjien täysistunto on käsillä. Viime vuonna kokoonnuimme näihin aikoihin Trondheimissa saamelaisten rajat ylittävän yhteistyön 100-vuotisjuhlien puitteissa Trondheimin kaupungintalolla. Juhlamieli ei yltänyt kokoukseen asti, ja toivon, että tämä vuosi käynnistyy paremmissa merkeissä.

Ensimmäinen kausi saamelaiskäräjäedustajana on mennyt paljolti opetellessa työskentelytapoja ja mahdollisuuksia. Olen johtanut saamen kielineuvostoa, mikä on ollut erittäin mielenkiintoinen ensimmäisen kauden edustajan paikka. Kaiken sen keskellä on välillä päässyt unohtumaan, mitä kohti tällä työllä pitäisi pyrkiä. Aina välillä kuitenkin yritän.

Esitin joulukuun 19. päivän täysistunnossa 2017, että Saamelaiskäräjät lähtisi rakentamaan inarinsaamelaisasioiden neuvottelukuntaa niin, että se pääsisi toimimaan mielellään jo 2018 aikana. Esitykseni hyväksyttiin ja se on nyt saamelaiskäräjien talousarvio-toimintasuunnitelmassa. Tehtävää ja soviteltavaa on paljon. Keitä tässä neuvottelukunnassa pitää olla, mikä on sen tarkka mandaatti, ja mikä on sen rooli suhteessa esim. Saamelaiskäräjiin. Väliin jäävien muutaman viikon aikana nämä ajatukset ovat silloin tällöin tietysti käyneet mielessä, mutta konkreettisia tunnusteluja ei ole tehty.

Sitten tuli A-studion saamelaismääritelmäilta 7.2., ja kaikki sovinto vaikuttaa taas saavuttamattomalta. Toivon, ettei ohjelman kärjistämä ristiriitaisuus pääse liikaa värittämään saamelaispolitiikan superloppuviikkoa, joka huipentuu 10.2. totuus- ja sovintokomissioseminaariin. Toivoisin, että kaikki näihin prosesseihin osallistuvat kantaisivat omalta osaltaan vastuuta siitä, ettei keskustelu jumitu täydellisesti. Aina en jaksa uskoa, mutta parasta on kai pitää huolta siitä, että ainakin voin kunnioittaa omaa ja tovereideni työtä saamelaiskäräjillä kansamme edustajina. Jan Saijets, joka osallistui keskusteluun, kirjoitti omalla Facebook-sivullaan järkyttyneensä siitä, millaisen käänteen ilta sai. Olen samaa mieltä.

Edustin yhdistystämme saamelaiskäräjälakiuudistusta valmistelevan työryhmän järjestämässä kuulemistilaisuudessa 25.1. Lausuntomme on luettavissa nettisivuiltamme. Vaikka kuulemistilaisuus keskittyi saamelaismääritelmäasiaan, olemme lausuneet myös tarpeesta parantaa parlamentarismia ja vaalijärjestelmää saamelaiskäräjillä. Toivoisin myös, että tulevissa keskusteluissa ja myös mediassa voitaisiin jatkossa puhua myös muista saamelaiskäräjälain aspekteista kuin harhaanjohtavasti nimetystä saamelaismääritelmästä.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, mitä uumoilin jo vuosia sitten, että suomalaismedia on saanut saamelaismääritelmästä itselleen riitelevät saamelaiset -otsikoita tuottavan ikiliikkujan, ja sille tasolle raportointi suuremmissa mediataloissa todennäköisesti jääkin. Kiitokset niille, jotka jaksavat tehdä syvällisempää toimitustyötä ja tutkia hieman perusteellisemmin näitä aiheita – ei varmasti ole helppoa ulkopuolisille, koska meidän itsemmekin on välillä vaikea pysyä samalla sivulla.

Takkâ! Spässeb! Giitu! Kiitos! ?✨?

Takkâ! Spässeb! Giitu! Kiitos! ?✨?

Kiitos tuesta ja äänistänne! Minut on (vielä vahvistamattoman vaalituloksen mukaan valittu Saamelaiskäräjille vuosiksi 2016-19. Suunta on eteenpäin!

Korkein vääryys: Neljä vuosikirjapäätöstä, rotuoppia ja luonnonvarapolitiikkaa

Viimeiset vuodet, jo ennen vuotta 2011 mutta eritoten silloin annettujen Saamelaiskäräjien hallituksen linjasta poikkeavien vaaliluetteloon hyväksymisten jälkeen, on saamelaismääritelmä ja sen oletetut ongelmat olleet jatkuvasti läsnä lähes kaikissa pohjoisen medioissa. Suurissa suomenkielisissä viestimissä tyyli on ollut alusta alkaen selkeä: määräysvalta saamelaisyhteisön rajoista ei kuulu saamelaisille itselleen, vaan jälleen kerran uudisasukkaille. Kevään tapahtumien (SaKä-lakiehdotuksen kaatuminen ja ILO 169:n lykkääminen hamaan tulevaisuuteen) jälkeen tämä aallonpohja oli odotettavissa, mutta ei sitä silti hyvillä mielin ole odoteltu. Tänään Korkein hallinto-oikeus (KHO) lisäsi Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon 93 nimeä vastoin vaalilautakunnan sekä Saamelaiskäräjien hallituksen sekä suuren saamelaisyhteisön tahtoa.

93 uutta äänioikeutettua ei ole laskennallisesti paljon, koska vaaliluettelossa on tällä hetkellä viitisen tuhatta äänioikeutettua. Kuitenkin tulevaisuutta ajatellen KHO antaa hyytävää esimakua siitä, mitä tuleman pitää. KHO:n perustelut ovat nähtävissä sen antamissa vuosikirjapäätöksissä, jotka ovat julkisia, ja sen lisäksi muutama hyväksytty sekä hylätty on kertonut itse omista tuloksistaan mediassa tämän päivän aikana. Linkitin vuosikirjamääräykset twiitissäni ja lisään sellaisenaan tähän, koska olen laiska:

En ota kantaa yksittäisten ihmisten tarinoihin, koska (minun käsitykseni mukaan) mielenkiintoisempi, ja saamelaisten kannalta oleellisempi puoli ovat itse perustelut sekä heidän tuomioita jaellessaan käyttäneensä todisteet, sekä käsite ”kokonaisharkinta,” joka on ollut monessa päätöksessa keskeinen. Vuosikirjapäätökset ovat itsessään jo herkullista luettavaa totaalisen oleellisine perusteluineen, kuten valittajan työsuhde, ystäväpiiri, karvakenkien käyttö tai vaikkapa marjassakäynti. Niistä saa oivallisen kuvan siitä, miten pinnallisen saamelaiskulttuurikäsityksen varassa päätöksiä on jaeltu, mutta vielä silmiinpistävämpi on mainitsemani ”kokonaisharkinta”.

Yksittäisinä tekijöinä näitä, kuten vaikka marjassakäyntiä, voisi kirkkaana päivänä siristellen pitää  merkkinä tiiviistä yhteydestä saamelaisuuteen, koska saamelaiset ovat yhtä luonnon kanssa, tai jotain muuta höpöhöpöä. Kaikesta tästä kerääntyy KHO:n itse keksimä kriteeri, kokonaisharkinta, jolla ei ole mitään tekemistä voimassa olevan Saamelaiskäräjälain kanssa — vielä vähemmän kuin hillastuksella. Jokin objektiivisista kriteereistä tulee täyttyä. Päätöksien teossa on selkeästi ollut jo kyse jostain aivan muusta kuin Saamelaiskäräjälain (sen voimassaolevan) tulkitsemisesta, minkä luulisi olleen tuomariston tehtävä valituksia käsitellessään.

Mitä kokonaisharkinta sitten käytännössä tarkoittaa? Päätösten perusteella mutua. Viittaukset ”nykytutkimukseen” voisivat ehkä olla uskottaviakin, jos taustalla ei kummittelisi Suomen tiedemaailman vankka tuki Saamelaiskäräjien painottamalle kieliperusteiselle tulkinnalle muutamaa äänekästä ja hyvin poliittista poikkeustoimijaa lukuunottamatta. Lukuisat avoimet kirjeet ja vetoomukset saamelaiskulttuuriin ja saamelaisten historiaan sekä oikeushistoriaan perehtyneiltä oppineilta on kuitenkin johdonmukaisesti jätetty huomiotta niin lainsäädännössä kuin ilmeisesti siinä, mitä KHO:n päätöksessä nimitetään nykytutkimukseksi. Mitä se onkaan, siinä ei saamelaisille tutkijoille tai oppineille ole sijaa.

Ymmärrän tietysti heitä ”kiistan” ulkopuolisia, jotka ovat puolestaan ymmärtäneet raukkoja rannalla, ja heidän taistoaan oikeudenmukaisen identiteettinsä tunnustamisen puolesta. Se on hiton hyvä tarina, joka iskee suoraan suomalaisille rakkaimpaan kansallisen omakuvan osaan: meillähän on kaikki samanarvoisia! Ja saamelaisten itsehallintohan selkeästi asettaa tässä maailmassa ihmiset keskenään eriarvoiseen asemaan, koska jotkut saavat olla saamelaisia ja toiset eivät. Mimmosta peliä se semmonen on, kun suomalaisia kuitenkin kaikki ollaan? Saamelaiset itse ovat taistelleet oman erityisyytensä puolesta, mikä ei todellakaan sovi Suomen tasa-arvomuottiin.

Sillä ei tässä mytologiassa ole mitään väliä, että saamelaiset ovat nyky-Suomea rakennettaessa jääneet monella tapaa huonompaan asemaan. Rotututkimuksella pyrittiin nuoren Suomen alkuvuosina kehittämään suomalaisille kansallinen, valkoinen eurooppalainen identiteetti, jonka vastapooliksi asetettiin muiden kansallisten vähemmistöjen, etupäässä romanien, lisäksi saamelaiset. Tätä vasten saatiin Suomi näyttämään hienolta ja edistyneeltä, kun tehtiin saamelaisuus ja kaikki siihen liittyvä priitiiviseksi, kuolevaksi, omalla tavallaan pittoreskiksi mutta kuitenkin nykymaailmassa tarpeettomaksi kansanperinteeksi, ja asetettiin saamelaisille korkeimmaksi päämääräksi assimilaatio uuteen uljaaseen yhtenäiskulttuuriin. Näin saatiin luotua kansa, jolla on viimeiset sata vuotta ollut kaikesta tasa-arvokehityksestä huolimatta erittäin pahoinvoivia, taloudellisesti ja poliittisesti heikosti edustettuja vähemmistöjä, sekä näiden vähemmistöjen alennustilasta riippuvainen kansallinen omakuva: me ollaan parempia ku ne.

Kun saamelaisten etninen herääminen sitten alkoi toden teolla maailmansotien jälkeen, se ilmeisesti aiheutti identiteettikriisin niille pohjoisen ihmisille, jotka eivät (ainakaan silloin olleet) pitäneet itseään saamelaisina. Kun alennettu ei enää suostunut osaansa, vaan vaati kunnioitusta sekä tunnustusta omana itsenään eikä kansakunnan takapajuisena vastapoolina, aiheutti se luonnollisesti suurta hämmennystä. Keitä me nyt olemmekaan, kun emme muka olekaan noita parempia, on perimmäinen kysymys johon yli koko elinaikani jyllännyt kiista kiteytyy ja josta se saa polttoaineensa.

Ensin saamelaisten etabloitumista etnisesti ja kulttuurisesti erityisenä joukkona pyrittiin vastustamaan ja kieltämään (koska kukaan ei ollut koskaan käyttänyt sanaa saamelainen ikinä missään! Niin ei heitä ole olemassa! Amirite??), sitten kiistettiin alkuperäisyys, sitten keksittiin uusia kansanosia jotka olivat ”aina eläneet täällä kanssa”, ja lopulta kulttuuri-identiteettinsä kanssa kamppailevat ihmisparat eivät enää keksineet muuta kuin ottaa haltuun vastapoolin identiteetti. Viimeisin taktiikka on osoittautunut toimivimmaksi, koska se vetoaa lantalaisten päättäjien tunteisiin monella tasolla.

Tärkein elementti on tietysti uhrinarratiivin haltuunotto, ja asettautuminen ”rekisterisaamelaisten” sortamaksi vähemmistöksi vähemmistön sisällä. Tätä retoriikkaa muuten Vasemmiston Anna Kontulakin toisteli keväällä kuin suoraan jonkun lapinkyläyhdistyksen tiedotteesta. Cool! Toinen, systeemin kannalta tärkeä elementti on yhteenkuuluvuus hallitsevan etnisen luokan eli valkoisten suomalaisten kanssa, ja heidän kielensä puhuminen (välillä ihan kirjaimellisesti). Saamelaiset ovat monta kymmentä vuotta vaatineet milloin mitäkin, maita, vesiä, kielellisiä oikeuksia ja muuta vastaavaa, ja onhan se semmoinen ruikutus rasittavaa. Uussaamelaiset osaavat liehuttaa rauhanlippua, puhua omiensa kieltä ja esittää edustavansa riidattomampaa kansanosaa, joka ei halua tapella koko ajan, mutta on vaan pakko, koska ne muut, eli saamelaiset, vaan tahtovat koko ajan kaikkea ja se on kohtuutonta. Mitä välii jollain omankielisillä palveluilla? Meillähän on jo hyvinvointiyhteiskunta!

Monet tämän joukon aktiivit ovat, ironista kyllä, esiintyneet myös omatekoisina vallan vahtikoirina ja käyttäneet toisaalta retorisena aseenaan tosi laphilaisthen tunnettua herravihaa, jonka ansiosta suuri yleisö on myötämielinen epämieluisten päättäjien yhdessä epämieluisten saamelaisten kanssa luomien yhteistyökehysten hajoittamiselle. Osansa saavat erityisesti eskelisentuomat oppineet ja kansanedustajat. Tämän retoriikan etummaisina kehittäjinä on, ironista kyllä, toiminut pari kärtyä kainuulaista elintasopakolaista (alin BKT koko Suomessa maakunnan tasolla, ette varmaan tienneet!), nuoremmasta vanhempaan asemaltaan ent. kunnanjohtaja nyk. kansanedustaja sekä kunnanvaltuutettu. Eivät suinkaan siis mitään herroja tai vallankäyttäjiä itse.

Heidän oikeudenmukaisuuskampanjassaan kohteena on saamelaisten silmitön rasistisuus siinä, että Saamelaiskäräjät on luotu saamelaisia varten. Yhtenä lääkkeenä on nähty polveutumisen korostaminen sekä myös geenitestit, koska niissähän ei ole mitään rasistista.

Voilà:

Näyttökuva 2013-04-27 kohteessa 18.27.12 kopio

Lisäksi useiden keskustelun johtotähtenä on ollut, että saamelaiskäräjäpolitiikka on pääasiallisesti palvellut muualta tulleita porosaamelaisia, joiden perinteiset laidunmaat jäivät rajasulkujen jäljiltä rajojen molemmin puolin ja jotka joutuivat pakon edessä valitsemaan, kuta kruunua kumartavat, Venäjää, Ruotsia vai Norjaa. Näiden pahojen riistäjäsaamelaisten jalkoihin ovat siis jääneet raukat sorretut inarinsaamelaiset ja koltat, joiden molempien pelastajina milloin kukanenkin peräpohjalaiskärty on vuoroin esiintynyt. Kaikista hupaisin oli Veikko Väänäsen blogiteksti, jossa tämä ihmisen perimmäiseen hyvyyteen vedoten kehotti muita ottamaan mallia inarinsaamelaisista, kun täällä on aina niin rauhassa eletty esivallan ja muiden kulttuurien kanssa.

Rauha tietysti tarkoitti ja tarkoittaa yhä tässä eepoksessa hyvin pitkälti sitä, että saamelaiset vaikenevat ja muut määräävät. Seuraukset tunnemme: inarinsaamen elvytys on ollut toistaiseksi menestyksekästä, mutta ei ole ollut paljosta kiinni, ettei olisi ollut. Toisekseen, joka kuvittelee saamelaisia kollektiivisesti myöntyväisiksi perämetsän tontuiksi, ei ole kuullutkaan runsaasta asiakirjamateriaalista, jonka esi-isämme jättivät jälkeensä valituksistaan maaherroille ja aina kuninkaille ja tsaarille asti, mutta jääköön se toiseen kertaan.

Toive siitä, että tällainen rotuoppiajattelu olisi karissut eduskuntaan päästyä lienee joutava, koska kokonaisuudessaan Suomi on tänä vuonna avoimesti rasistisempi kuin aikoihin. Kaikki vika ei kuitenkaan ole kainuulaisten kansainvaelluksessa, vaan ainakin jo viimeisen vuosikymmenen verran on voinut haistella ilmassa ja lukea lehdistä milloin mitäkin otsikoita pohjoisten luonnonvarojen valjastamisen, Jäämeren radan, Vuotoksen ja milloin minkäkin uljaan, miehisen teollisuusprojektin puolesta. Suomi kaipaa kipeästi Petsamoaan takaisin rakennemuutoksissa kouristelevan taloutensa veturiksi, ja se on ollut agendalla jo kauan. Mitä sitten, jos kehityksen alle jää kokonaisia yhteisöjä, kuten Petsamossa ja sittemmin Lokan ja Portipahdan alueilla kävi? Viime vuosina kilpajuoksu arktisten luonnonvarojen luo on vain kiihtynyt, eikä mielestäni ole ollenkaan sattumaa, että samaan aikaan ihmisoikeusnäkökulmat ovat menettäneet painoaan päätöksiä ja politiikkaa tehtäessä, tai niitä on alettu hyödyntämään alkuajatuksesta päinvastaisiin tarkoituksiin.

Tämä kehitys, joka on ollut omalla tavallaan jo pitkään näkyvillä vähemmistö- ja maahanmuuttopolitiikan kehityskuluissa ja hallitsevissa narratiiveissä, näkyy tänä päivänä räikeästi Sipilän hallituksen silppurissa ja pakolaiskriisin hallinnassa, mutta sekin on jo toinen tarina. Sanon vaan, että jos huolestunut tavallinen tallaaja haluaa tietää, mitä valtakunnassa tapahtuu, kannattaa tarkkailla vähemmistöjen ja vähempiosaisten asemaa, koska ne ovat yleensä aika hyvä indikaattori. Eniveis, keväällä kaatunut saamelaiskäräjälaki olisi pitänyt sisällään paitsi saamelaisalueen ulkopuolisten saamelaisten kiintiöpaikan käräjille, myös tiukemmat kuulemisvelvoitteet valtiolle ja viranomaisille, kun ne tekevät saamelaisiin ja saamelaiskulttuuriin vaikuttavia päätöksiä. ILO 169 taas on ollut punainen vaate vaatimiensa maaoikeusselvitysten vuoksi, mihin työhön Suomi ei ole ollut valmis, ja yritti sen kiertää nk. selvitysosalla.

Kaikki tämä saatiin kaadettua valiokunnissa ja lopulta eduskunnassa nimenomaan saamelaismääritelmän ”epäselvyyteen” vedoten, ja nyt syksymmällä pitkään hiotusta metsähallituslakiesityksestä oli poistettu Suomen Kuvalehden mukaan saamelaiskulttuurin heikentämiskielto, koska Suomi ei nyt olekaan ratifioimassa ILO 169:a suunnitellusti. Kaikella tällä on estetty ne lakihankkeet, jotka voisivat oikeasti vaikeuttaa pohjoisten alueiden luonnonvarojen entistä laajemman hyödyntämisen kansantalouden edun nimissä, samalla kun paine paikallisyhteisöihin päin kasvaa, esim. Utsjoen timanttikaivoshanke ja Inarin taannoinen metsäkiista. Molemmissa ulkopuolinen moraalinen ja käytännön tuki vaikuttivat myönteisesti saamelaisten eduksi. Alun perin suunnitellussa muodossaan MH-laki ja ILO 169 olisivat antaneet lisäsuojaa paikallisille yhteisöille, jotka monesti ovat pieniä ja taloudellisesti epäedullisessa asemassa.

Lopulta saamelaismääritelmäkiista on kertonut omaa karua kieltään siitä, miten tuntemattomia omassa naapurissa asuvat vähemmistöt voivat oikeasti olla, oman maan laeista puhumattakaan. KHO luistelee sujuvasti pykälien yli jonkin korkeamman ohjaamana, ja samalla suuri yleisö ihan tosissaan luulee, että Suomen saamelaiskäräjälakiin vastoin saamelaisten ja asiantuntijoiden tahtoa kirjattu polveutumispykälä olisi linjassa muiden maiden saamelaismääritelmän kanssa. Päin vastoin, Suomi on ainoa maa jossa veroluetteloita tulkitaan näin luovasti, ja Ruotsi ja Norja pitäytyvät tiukasti kieliperustaisessa määritelmässä. Tänä päivänä seurauksena on, että Suomen Saamelaiskäräjät eivät mahdollisesti enää kelpaa edustamaan saamelaisia meidän omissa viiteryhmissämme niin pohjoismaissa kuin maailmallakaan. Nyt on siis päästy konkreettisesti tilanteeseen, jota saamelaisiksi haluavat mutta vaaliluetteloon pääsemättömät ovat hokeneet kuin mantraa: Saamelaiskäräjät ei edusta saamelaisia. Näin voikin nyt käydä — heidän sisäänpääsynsä vuoksi.

Lopulta saamelaisyhteisöissä kasvaneille koko asetelma on ihan outo, koska perinteisesti yhteenkuuluvuutta ei ole luotu tai kuorattu identiteettidiskurssin keinoin. Saamelaisuus ei ole yksilön ominaisuus samassa mielessä kuin monet muut identiteetin osaset ovat. Se on riippuvainen sukujen ja kylien verkostosta, jonka turvin yhteistä saamelaispolitiikkaa on rakennettu, tunnistaen moniääninen ja monikielinen joukko yhdeksi. Kun voimme tunnistaa toisemme Rørosista Kuolaan 13 eri kielen ja neljän valtion välillä sekä tehdä aktiivista yhteistyötä jopa itärajan yli, väite siitä, että Suomessa ihmisiä on jäänyt ulkopuolelle koska saamelaiset eivät itse tunnistaisi omiaan on aivan järjetön. Jäsenyyttä ja yhteenkuuluvuutta etnisenä ryhmänä ei ole luotu valtioiden tasolta eikä valtioiden määräysvalta voi sitä rajoittaa tai muuttaa.

Onko siis koko Saamelaiskäräjätouhussa enää mitään järkeä? Ehdokkaana on ollut pakko pysähtyä ja miettiä, mitä tämä tarkoittaa elimen kannalta, johon olen pyrkimässä edustamaan kansaani. Jo monta vuotta on ollut ilmeistä, että saamelaiskäräjäjärjestelmä jokaisessa maassa, jossa se on voimassa, vie valtavasti saamelaisten ns. resurssihenkilöiden voimavaroja ja työaikaa valtioille, minkä istuva puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio totesikin SSN:n vaalitentissä kuun puolivälissä. Pidemmän päälle tällainen kehitys vie eri maiden saamelaiset entistä kauemmas toisistaan, eikä sitä voida mitenkään pitää toivottavana. Saamelainen etnopoliittinen herääminen pohjautui yhteyden luomiselle; nykyinen kehitys kasvattaa eroja, varsinkin kun Saamelaiskäräjien valtuudet ja resurssit ovat hyvin eri tasoiset eri maissa. Venäjällä itsehallinnosta ei voida juuri puhua, ja Suomen kehitys seuraakin nyt pelottavasti Venäjän tapahtumia: paikalliset viranomaiset ottavat kokoukset haltuunsa ja asettavat haluamiaan henkilöitä avainasemiin.

En aio jättäytyä vielä pelistä pois, koska olen sen vasta aloittanut, enkä halua pettää äänestäjiäni, sukuani tai kansaani. Mutta pohdin vakavasti ja harkiten myös vaihtoehtoja. Aika yksin näyttää mitä KHO:n linjaukset tulevat käytännössä tarkoittamaan, mutta me voimme edelleen myös osaltamme rakentaa tulevaisuuttamme näiden päätösten varjossakin, Saamelaiskäräjien kautta tai muuten. Olemme sen velkaa sekä edellisille että tuleville sukupolville. Muutama vuosikymmen voi tuoda mukanaan mullistavia muutoksia, ja silti ne ovat vain lyhyt kappale saamelaisten tuhatvuotisessa historiassa. Ymmärrän hyvin, jos äänestämisinto on nyt laimennut, ja olen mukananne kehittelemässä uusia strategioita, kävi miten kävi; niitä me tarvitsemme, ja kipeästi.

Sidonnaisuuteni, eli kenen joukoissa seison

Saamelaiskäräjävaalit käydään suoralla henkilövaalilla. Ehdokkailla nykyjärjestelmässä ei ole listoja tai ryhmittymiä, joita he edustavat ja jotka voisivat vaatia valittuja SaKä-edustajia tilille tekemisistään. Tämä läpinäkymättömyys on yksi poliittisen järjestelmämme heikkouksista. Toisaalta itse kunkin suku on yleistä tietoa, ja se on perinteisesti suurin yksittäinen vaikuttava tekijä itse kunkin valinnoissa.

Itse kuulun inarilaiseen Aikion sukuun sekä Fofanoffeihin. Yksi isomummoni oli Inarijoen Saijetseja. Äitini sukunimi on Jääskö, viimeksi peräisin Ivalon Koppelosta ja sitä ennen Kittilän Alakylästä, sekä Niemelä Oulun seudulta Rantsilasta.

Olen toiminut tähän kevääseen saakka kaksi vuotta Suomen Saamelaisnuorten hallituksessa, jossa olen ollut mukana muokkaamassa ja antamassa monia lausuntoja sekä lisäksi mm. vetämässä some-kampanjoita. Huolehdin edelleen yhdistyksen nettisivuista sekä autan silloin tällöin tiedottamisessa, ja osallistuin SSN:n järjestämään vaalikeskusteluun runsas viikko sitten.

Olin mukana maaliskuussa kampanjoimassa sittemmin kaatuneen saamelaiskäräjälakiehdotuksen puolesta ja järjestämässä mielenosoitusta ILO 169:n ratifioinnin puolesta. Lisäksi olen toiminut maaliskuusta lähtien Sámi NissonForumin hallituksessa. Olen myös Anarâškielâ servin ja Sámi Duodjin jäsen, ja äänioikeutettu kolttien luottamusmiesvaaleissa.

En kuulu lapinkyläyhdistyksiin tai muihin roolipeliseuroihin, enkä kannata niiden toimintaa. Olen järjestötyössä myös tutustunut muiden kolmen kotimaamme saamelaisiin, ja minulla on suhteellisen hyvä verkosto rajat ylittävään yhteistyöhön. Esimerkiksi SNF toimii kolmessa maassa. 
Teen tällä hetkellä töitä Kielikaltio- eli Sámi Giellagáldu -jatkohankkeessa inarinsaamen kielityöntekijänä sekä Saamelaiskäräjien koulutus- ja oppimateriaalitoimistossa. Viime talvena järjestin yhteistyössä Rospuutto-ryhmän, Saa’mi Nue’ttin ja Kolttien kyläkokouksen kanssa pienryhmätapaamisia tai siis keskusteluryhmiä Sevettijärvelle.

Olen tehnyt satunnaisesti saamenkäsitöitä ja toimin pari vuotta korualan yrittäjänä kultaseppäkoulun jälkeen – liian varhain, mutta se oli arvokas opetus. Pyrin politiikan ulkopuolellakin tekemään työtä, joka edistää saamelaisten oikeuksia, hyvinvointia ja kulttuurin ja kielten elinvoimaisuutta.
Toivottavasti tämä auttaa vielä miettiviä äänestäjiä päättämään, olenko oikea ihminen edustajaksenne. 🙂 Ja toivottavasti tämä myös kertoo, millainen ihminen ehdokasnumeron takaa löytyy!